Mitä ihmettä

Ponnistusliikkeen kannalta avainsanoja:

* Pitkällä matkalla tuotettu voima, kiertomomentti ja liikkeellelähtönopeus

Kommentti:

Joku Suomessa hyväksyy seuraavan alla esittämäni asian. Osa ei hyväksy ollenkaan, osa ei ymmärrä mitä asialla tarkoitetaan, osa ei edes halua ymmärtää, osa taas kokee kehityksen ”arvovaltatappioksi”. Onneksi ei kaikki. Otan alla videossa Norjalaisen hyppääjän esimerkiksi, koska Mika Kojonkoski osaa nähdä mäkihypyn aikakausien kehityksen (säännöt, olosuhteet, välineet -> tekniikka ja fysiologiset asiat) kokematta esimerkkiäni tekniikkamuutoksesta arvovaltatappioksi. Allekirjoittaneelle tekniikka-asiassa ei ole uutta, olen ajatellut asiasta koko ajan samalla tavalla mutta 2010 luvulla tekniikka on edelleen jalostunut.

Muut maat menee menojaan, ulkomailla (esim. GER, AUT, NOR) kukaan ei kyseenalaista alla olevaa asiaa. Meillä asian kyseenalaistavat liian monet, osa kokeneistakin valmentajistamme.

Tämä on kehityksen esteenä mitä suurimmassa määrin. Vastuu on hajautettu, ei systeemiä.   

Ponnistusvaihe:

2010 luvulla ylävartalon kasvanut käyttäminen ponnistusliikkeessä ja hip extension (lantion täysojennus) tehon ja suunnan optimoimiseksi. (Jos 1900 luvun lopulla - 2000 luvun alussa aivan yksittäiset hyppääjät ponnistivat ”about” tällä tekniikalla niin 2010 luvulla tämä on todellakin sääntö, ei poikkeus). Ylävartalon käyttämisellä ja hip extensionilla tuotetun lisätehon lisäksi lentoasento optimissaan valmistuu nopeasti. Jotta tämä saadaan toteutettua on ensiarvoisen tärkeää rakentaa oikeanlainen ylämäenlaskuasento, joka ohjaa ensimmäisen liikkeen (ponnistusvaiheessa) alkamaan laskuasennosta heti oikeaan suuntaan, pintaa vasten, selän pyöristymättä. Kaiken oltaessa kohdallaan ponnistustapahtuma jatkuu liikkeen alusta asti ”pysähtymättä” ilmalentoasentoon asti, säären kulman suuntaan ylävartaloa ja lantion täysojennusta hyödyntäen.  

Video:

Jakobsen kausi 2006 – 2007 VS. Jakobsen kausi 2012 – 2013 (tekniikan muutos).

http://www.youtube.com/watch?v=tYGmRBsffEA&feature=youtu.be

Ulkomaalaiset hyppääjät (huomioi sama asia: ylävartalon käyttö ja hip extension)

http://www.youtube.com/watch?v=Vthl6sy8sZ0

Ilmalento:

Yhtä tärkeässä roolissa on optimaalinen ilmalentoasento ja sen merkittävä kehittyminen viimeisinä vuosina. mm. Aerodynamiikan asiantuntija Juha Kivekäs on tutkinut, että 10 asteen muutos suksen kanttikulman (suksi kantillaan tai lappeeltaan) pienentämisessä voi merkitä jopa 5 metrin pituuden lisääntymistä. Sama havainto on mäestä.

* Ihan samat kommentit pätee tässä asiassa kuin edellisessäkin.

Videoilta voidaan todentaa viimeisen viiden vuoden kehitys suksen kanttikulmassa mutta kun katsotaan keskimäärin Suomalaista hyppäämistä niin suksen kanttikulma on monella yhtä iso kuin se oli 2000 luvun alun mäkihypyssä V tyylillä hypättäessä. Kanttikulman pienentämisellä voidaan nopeasti saada aikaan jopa 5 – 10 metrin hyöty. Se vaatii harjoittelua eli toistoa ja asian omaksumista.

·         Lantion "korkealla pitäminen" ilmalennossa yhdistettynä suksien minimi kanttikulmaan pinta-alan ja nosteen maksimoimiseksi.

Välineet:

·          Ihonmyötäisen pukusäännön pinta-alan maksimoiminen leikkauksilla ja virityksillä, sääntöjen puitteissa. Ilmalentoasento ja mittaustilanne on kaksi eri asiaa.  

Ihan samat kommentit pätee tässä kuin edellisissäkin.

Arvio:

Mäkihyppy kehittyy, emme voi vaan pitäytyä entisessä. - Ei riitä -.

Jos urheilija ponnistaa 2013 luvulla keulalla pyllyn kautta ylävartalo alhaalla vauhtia säilyttäen ja ilmalennossa suksissa on iso kanttikulma niin top 30 mc:ssa on jo kova suoritus. Takatuulikisat, painoindeksin nostaminen ja pienennetyt pukujen liito-ominaisuudet pitävät huolen siitä, että tekniikan on vastattava muuttuneisiin tarpeisiin.

On oltava hereillä ja kehityttävä. Ei voi vain pitäytyä entisessä. – Ei riitä -.  

Laskin, että meillä on Suomessa n. 8 eri henkilökohtaista valmentajaa n. 10:lle eri maajoukkuetason urheilijalle. Lisäksi toiminta on hajaantunut ympäri Suomea.

Yhdelläkin paikkakunnalla on 4 eri henkilökohtaista valmentajaa maajoukkuetason urheilijoille. Suurin osa on OTO valmentajia. Systeemi ?

Maajoukkuetoiminta on resurssien takia minimaalista mm. leirityksen osalta ja vastaa pääosin hallituksenkin linjaamana kilpailutoiminnasta. Päävalmentajan toimenkuva on ”monenkirjava”.

Linjaa on vuoden aikana pyritty ja pyritään edelleen rakentamaan mm. valmentajafoorumeilla, joita pidämme (6 foorumia vuoden sisällä) mutta paikalle ei vaivaudu monetkaan urheilijoidemme henkilökohtaisista valmentajista. Suurin osa OTO valmentajista ei sitoudu vaan yksinyrittävät omissaan. Kun ei ole palkkasuhdetta, päätoimisuutta tai edes sivusuhdetta organisaatioon on vaikeaa pakottaa.

Olemme tehneet kuluneen vuoden aikana paljon asioita tulevaisuuden eteen kuten mäkihyppääjän polku nimisen dokumentin palvelemaan nuoria urheilijoita ja seuroja, olosuhdekartoitukset jne. jne.

http://www.kihu.fi/urapolku/julkinen_index.php?page=taulukko&laji=159

Teknisesti arvioituna yllä on siis mäkihyppymme haaste.

Fyysisestihän on sanomattakin selvää, että mitä vahvemmat nopeus – ja voimaominaisuudet sitä suurempi potentiaali. 

Lisäksi systeemi eli järjestelmä ontuu tai sitä ei varsinaisesti edes ole.

Olenkin samaa mieltä Toni Niemisen kommentin kanssa 17.2.2013: http://www.mtv3.fi/urheilu/hiihtolajit/makihyppy/uutiset.shtml/2013/02/1708699/nieminen-suomalaisessa-makihypyssa-kuppikuntia

Eestin Kaarel Nurmsalu hyppäsi 196 metriä Oberstdorfin ensimmäisellä kierroksella ollen vain muutaman metrin top 10 mäestä ja oli edellisessäkin karsinnassa Klingenthalissa 8 mennen kaikkien Suomalaisten ohi näissä kilpailuissa. Kaarel on harjoitellut kotona ja maajoukkueessa koko ajan samalla Suomen maajoukkueen tekniikka-ajatuksella Topi Sarparannan (Suomen kakkosvalmentaja – Eestin päävalmentaja) toimiessa henk.koht. valmentajana ja ponnistaa nyt keulalta nykyaikaisella tekniikalla ja ilmalennossa lentää minimikanttikulmalla. Kaarel voi vielä kehittyä mm. fyysisesti vielä paljon ja suoritusvarmuudessa sekä lennon tekniikassa mutta suunta on todella oikea, selkeä.   

Saksassa, Puolassa ja Norjassa nostettiin mäkihyppy aallonpohjassa kovilla panostuksilla ja systeemin rakentamisella, työrauhalla.

mm. Mika Kojonkoski ja Werner Schuster (GER) saivat maajoukkuetason urheilijat maajoukkueen valmennusteamin alle 100%:sti (vastuu tuloksista – vastuu valmennuksesta). Sama tilanne oli allekirjoittaneella Ranskassa, jossa Ranskalaiset nousivat aina maailmancupin palkintopallille asti sijoilta 50 jne.

Kaudella 2010 – 2011 sain toteuttaa Suomessa unelmaani yhden kauden. Päävalmentaja oli maajoukkuetoiminnan lisäksi Kuopion valmennuskeskuksen päivittäisvalmentajan (tuolloin Ari – Pekka Nikkola) tukena ja maajoukkueen kakkosvalmentaja oli Lahden päivittäisvalmentajan (Jari Larinto) tukena. Systeemi oli rakentumassa, toiminta oli keskitettyä (MM tason urheilijat harjoitteli yhdessä) ja se tuotti. Lisäksi maajoukkueessa oli teknikko välineasioihin niin kuin muillakin mailla.

Ei voi olla sattumaa, että juhlimme 2010 joulukuussa nyt jo seitsemään vuoteen ainoata kaksoisvoittoamme maailmancupissa (Larinto ja Hautamäki).

Sittemmin kuitenkin Kuopion valmentajan pesti sellaisenaan lopetettiin, kakkosvalmentajan ja teknikon pestit sellaisenaan lopetettiin. Päälle vielä lopetettiin seurakoordinaattorin pesti, jolla yhtenäisyyttä rakennettiin Suomen kaikkien mäkiseurojen välille.

Kehitteillä ollut systeemi hajotettiin resurssipulan takia (maajoukkuetoiminta jouduttiin ajamaan alas) ja sittemmin hallituksen linjaamana valmennusvastuu siirrettiin keskuksiin eli käytännössä henkilökohtaisille valmentajille ympäri Suomea.

Viimeiseen kahteen kauteen Suomessa ei päävalmentajalla ole ollut enää mahdollisuuksia rakentaa systeemiä tai vaikuttaa kunnolla, koska maajoukkueella ei ole ollut resursseja kunnolliseen leiritykseen tai valmennusteamin rakentamiseen urheilijoiden ympärille.

Niinpä ketään yksilöä tai valmentajaa aliarvioimatta vaan ennemminkin systeemin heikkoutta korostamalla sanoen - katseet tulevaisuuteen -. Ainoa tie on rakentaa, on pakko nähdä ja tunnustaa heikkoutemme ja kasata voimat.

Viisastelu ja ”suolaaminen” ei auta ketään. Se voi tuottaa nautintoa tai pönkittää omaa itsetuntoa mutta ei auta Suomalaista mäkihyppyä vaan tuhoaa sitä.    

Yhtenäisyys ja linja syntyy heti kun systeemi saadaan kuntoon. Siitä on jo visiot olemassa.

Potentiaalia on tälläkin hetkellä ja on tulossa.

Nopein reitti menestykseen on oikea valmennus ja harjoittelu. Hyvä fysiikka ja tekniikka saadaan aikaiseksi ilman suurempia resurssejakin (valmennus ja urheilijoiden sitoutuminen kuitenkin pitää olla kunnossa) mutta resursseja eli rahaa tarvitaan mm.

  1.   Systeemin eli järjestelmän rakentamiseen 

  2.   Kilpailujen kiertämiseen (mm. nuorten FIS CUP 0 euron budjetti)

  3.   Välineisiin (välinebudjetti 0 euroa)

  4.   Valmentajien palkkaamiseen (maajoukkue ja valmennuskeskukset)

  5.   Maajoukkueleiritykseen (kilpailukyvyn varmistamiseen)

  6.   Olosuhteiden varmistamiseen (suorituspaikat)

      -> Urheilijoiden omavastuut (osalla ilman henkilökohtaisia sponsoreita) on jo n. + - 10te/kausi.   

Sivutaan sen verran junnutyötäkin, että en voi olla nostamatta ylös mm. pienen mäkiseuran Siipo:n ja isomman mäkiseuran LHS junnutyötä. ”Muitakin lupaavia”. Yes, Bravo !!!

Ja tässä linkissä uutta, merkityksellistä ja raikasta:
http://www.facebook.com/LisaaHavujaChallenge?fref=ts

Pekka