Sekametelisoppa

Aloitin Suomen mäkihypyn päävalmentajana 1.4.2010 ja lopetin 30.4.2014. Sopimukseni oli 2 + 2 vuotta. 

Kesä (harjoituskausi) 2010: 

Loistava ja vahva harjoituskesä, hyvä teamhenki ja erinomaisesti onnistunut välinekehitystyö. 
"Valmennuksellinen kuherruskuukausi". Testitulokset oli vahvat ja kauteen oli hyvä lahteä vaikka 
kesäkuussa Janne Happosella menikin polven eturistisiteet poikki kotiharjoittelussa
niin tuntui, että joukkue on dynaaminen, eritoten Hautamäen ja Larinnon tekniikka näyttää hyvältä. 
Sellaiselta miltä menestyminen 2010 luvun mäkihypyssä vaatii. 
Tällaista joukkuetta on AP Nikkolan, Ville Kanteen, Anssi Örrin, Janne Friskin ja Gerhard Hoferin 
sekä tukihenkilöiden kuten Lauri Kettusen ja kumpp. kanssa hienoa lähteä viemään eteenpäin kohti kilpailukautta 2010 - 2011.  

Talvi (kilpailukausi) 2010 - 2011: 

Matti Hautamäki tekee vahvan comebackin maailman huipulle terävimpään kärkeen monen suvantovuoden jälkeen, 
https://www.youtube.com/watch?v=fNqagO8bYGc
Ville Larinto tekee todellisen ja täydellisen läpimurtonsa maailman huipulle. https://www.youtube.com/watch?v=fqtt-WXSnsM

Matti Hautamäki ja Ville Larinto nousevat kaksoisvoittoon Kuopion maailmancupissa joulukuussa 2010. 
Saman tempun he toistavat mäkiviikolla Oberstdorfin karsinnassa. Miehet on kovassa kunnossa. 

Kuva: Martti Kainulainen

Talven ensimmäisten MC kilpailuviikonloppujen aikana Suomalaisten parhaat sijoitukset ovat 6, 5, 1, 2, 2, 4, 3, 2. 

Tulokset: www.fis-ski.com

Tähän päälle Janne Happonen "toipilaana" hyppää tammikuussa uudeksi SE tulokseksi 240 metriä sijoittuen lentomäessä kuudenneksi. https://www.youtube.com/watch?v=aDzF8FPRKNg (tekniikka ja välineet loistaa).
Kauden aikana 5 eri urheilijaa on kuuden joukossa MC osakilpailuissa ja Hautamäki on viides Oslon MM kisoissa vain muutaman pisteen hopeamitalista hypäten MM kisojen joukkuemäessä pisimmän hypyn. 

MUTTA URHEILUSSA JA ELÄMÄSSÄ TAPAHTUU…

1.1.2011 Garmisch - Partenkirchen

Ville Larinto pystyssä pysyessään, jopa ilman telemark alastuloja, voittaisi uuden vuoden legendaarisen mäkikilpailun mutta voitonnälkäisenä mäkimiehenä Ville tekee vielä telemark alastulon ylipitkään hyppyyn, alastulossa polven pito pettää korkealta tippuessa ja polven eturistisiteet menee poikki. https://www.youtube.com/watch?v=vFHxUKFyJlU

Takana tuloksissa on "laiha lohtu", kisassa Janne Ahonen on viides ja Anssi Koivuranta on kuudes. 
Oletetttavasti satoja maailmancup pisteitä jää saamatta, urheilija menettää palkintorahat ja hänen kuntouttamista ei pystytä Finnjumping ry:n osalta tukemaan. 

Maaliskuussa 2011

Janne Ahonen lopettaa pitkän ja menestyksekkään uransa. 

Tilanne

Yhtakkiä A maajoukkueesta on poissa Janne Ahonen, Harri Olli, Ville Larinto ja Janne Happonen. 

4 kantavaa voimaa on hetkessä poissa. 

Kausi 2011 - 2012 

Ville Larinnon ristisidevamma uusiutuu heinäkuussa 2011 kun alastulossa ruuvi lähtee polvesta irti. Matti Hautamäki lopettaa ansaitusti pitkän ja menestyksekkään uransa keväällä 2012. Nyt poissa on kaikki ne urheilijat (5) kenen varaan A maajoukkueessa menestystä rakennettiin ja joilta sitä odotettiin. 

Kausi 2012 - 2013 

Vahvasti yhdistetystä mäkihyppyyn nousua tekevän Anssi Koivurannan polvi leikataan syksyllä 2012. 

YHTäKKIÄ POISSA TAI TOIPILAANA ON KOKO A MAAJOUKKUEEN YDIN / 6 SEN HETKEN PARASTA URHEILIJAA. 

Kauden 2010 - 2011 menestyksekkäästä ja dynaamisesta A maajoukkueesta on enää jäljellä muutama loukkaantunut urheilija, muut ovat lopettaneet tai ovat kuntoutuksessa vammoiltaan.

v. 2012 -> 

Uutta sukupolvea ruvetaan ajamaan sisälle. B maajoukkuetta ei ole, joten urheilijoita nostetaan seuroista A maajoukkueeseen ja maailmancupiin. Harjoitustaustat on monenkirjavat. 
Yhdistetystä mäkihyppyyn vaihtaneista urheilijoista tulee yllättäen maajoukkueen kantavat voimat. 

Alkaa kova nousu niin Asikaisen, Koivurannan jne. osalta. Fysiikan merkitystä korostetaan joka puheessa ja neuvossa. Samalla pitäisi kohentaa taitoa ja tekniikkaa ja luoda kilpailukykyiset välineet sekä muovata yhdistetyn urheilijan kropasta mäkimiehen kroppa. 
Paljon vastuuta siirtyy ja kunniaa kuuluu henkilökohtaisille valmentajille, koska samaan aikaan maajoukkueen toimintaa ajetaan alas. 

Oikotietä huipulle ei ole mutta media painaa taustalla ja ihmiset huutelee puskista, johdosta ei kukaan astu esiin. Finnjumpingissa rakoilee ja talous on kuralla. Valtataistelut taustalla elävät voimakkaana.Työrauhaa ei ole kenelläkään. Monen uuden jälkikasvun urheilijan taustat ja pohjat ei ole riittävät (ei riittävää harjoittelua takana) korvaamaan huippujen menestystä. Kausille 2011 - 2013 syntyy väistämättömästi hetkellinen aallonpohja.  

                          

Kausi 2013 - 2014 

Aallonpohja taittuu ja nousu alkaa. Anssi Koivuranta voittaa mäkiviikon osakilpailun. Jarkko Määttä on samassa kilpailussa yhdeksäs. Kansainvälinen "mäkiperhe" osoittaa vilpittömän onnittelunsa ja arvostuksensa.  

Kuva: Lehtikuva

Lisäksi kauden aikana Olli Muotka on viides kesä GP kilpailussa ja Janne Ahonen kolmas. Talven aikana Ahonen on parhaimmillaan MC osakilpailussa viides ja Lauri Asikainenkin yhdeksäs. Neljä eri urheilijaa on 10 joukossa MC osakilpailuissa. Suurin osa urheilijoista tekee henkilökohtaisen tulosennätyksensä. 
Huomionarvoista on, että menestyjistä kaksi on entistä yhdistetyn urheilijaa, muualla maailmassa historian aikana ei kovin moni yhdistetyn urheilija ole noussut maailman top 10 joukkoon. Mutta Anssi ja Lauri nousee ja miksei nousisi edelleen.
Yksi urheilijoista on kokonaan uuden sukupolven mäkimies (Määttä) ja yksi comebackin tehnyt 37 vuotias urheilija (Ahonen). Tuloksia odotetaan kuitenkin samalla tavalla kuin Hautamäen, Ollin, Ahosen, Happosen ja Jussilaisen, Soinisen, Nikkolan, Laitisen, Puikkosen, Nykäsen jne. jne. kultavuosina. Kauden aikana Anssi Koivuranta on lopuksi 8 kertaa maailmancupissa 10 joukossa. Sami Niemi voittaa universiadit ja Nuorten MM kisoissa Suomi haastaa mitaleista. 

Tähän on hyvä lopettaa rankka 4 - vuotistaival ja siirtyä perheen pariin ja uusiin mielenkiintoisiin työhaasteisiin ja antaa uusien toimijoiden jatkaa urheilijoiden jalostamista ja kehittämistä. Aallonpohja käännettiin voitoksi, alas ei jääty. 


Kommentti

En saata uskoa kuinka lyhyt on ihmisten muisti ja minkälainen on monen ihmisen mieli. 

Suomalainen mäkihyppy lähti vahvaan nousuun viime kaudella ja nyt sitä pitäisi pystyä hyvällä fiiliksellä jatkamaan ja jalostamaan. 
Ei ole mitään syytä miksi Jarkko Määtän, Anssi Koivurannan, Lauri Asikaisen tai Sami Niemen jne. jne. ura ei voisi olla nousujohteinen ?! Sen suorastaan pitäisi olla lineaarisen nousujohteinen. Viime kauden jälkeen ihan vauhdikkaastikin. Falunin esi MM kisoissa Asikainen ja Koivuranta väläyttelivat toden teolla yksittäisillä kierroksilla, olivat kuudella virallisella hypätyllä kierroksella viisi kertaa top 4:ssa. Lisäksi Ville Larinto rupesi Salpausselallä 2014 näyttämään yksittäisillä kierroksilla jälleentulemisen merkkejä ollen karsinnassa toinen ja joukkuemaessä kantavia voimiamme. Villen potentiaali Lahden MM kisoissa 2017 on murskaava, jos tuki jaksaa kannattaa.
Kuvassa Salpausselän maailmancupin mäkikarsinnan tulokset keväältä 2014. 

Tulokset: www.fis-ski.com 

Ymmärrän Kari Ylianttilaa siinä, että hän ei saanut tällä kertaa käsiinsä samanlaista valmista potentiaalia versus maailman taso niin kuin 1900 luvulla Suomessa valmentaessaan. Ymmärrän myös hänen halunsa viestiä valmennuksen johtajana mäkikentälle, että on harjoiteltava kovaa ja aiempi ei riitä. Tätä samaa viestiä toitotettiin foorumeissa ja maajoukkueissa, turuilla ja toreilla jo viimeiset kaksi kautta. Se on hyvä ja tärkeä viesti mutta ei uusi viesti. Tätä viestiä Kaalekin oli tekemässa jo toimiessaan joukkueenjohtajana ja kehityspäällikkönä Finnjumping Ry:ssä kausilla 2010 - 2012 kuten Kojonkoskikin omassa roolissaan keväästä 2012 eteenpäin. 

Mutta en saata uskoa kuinka etukäteen ennen kauden alkua mr. Ylianttila voi halventaa urheilijoita sanomalla, että huipulle ei olisi asiaa tai että menestystä on lähes mahdoton saada, koska muutamat viime vuodet on valmennettu ja harjoiteltu niin alitehoisesti. Tietysti monia saattaa yllättää se ettei tulokset ole lähteneetkaan rakettimaiseen nousuun valmennusvaihdoksista huolimatta vaikka tämä oli finnjumping - hiihtoliiton valtapelin aikaan merkittävä aihe ja väline. 

Oikealla harjoittelulla kun voi etukäteen heikompikin onnistua kuten Suomen joukkueen mukana Sarparannan alaisuudessa harjoitellut Kaarel Nurmsalu osoittaa. Kaarel ylsi Oslon maailmancupissa keväällä 2014 kuuden joukkoon tai kuten Ranskalainen Emmanuel Chedal, joka aikoinaan allekirjoittaneen kanssa harjoitellessa nousi sijoilta n. 50 aina maailmancupin palkintopallille asti. Kummankaan fysiikka (puutteelliset harjoitustaustat) ei ollut lähellekään maailman huippuja mutta teknillinen, opetettu, osaaminen sitäkin parempaa. 

Suomen mäkihypyssäkään ei ole pelkästään kyse harjoittelun määrästä. Olisi naiivia uskoa niin. Sen osoittaa selkeästi se, että viime syksynä A maajoukkue teki kaikkien aikojen parhaat tulokset Jyväskylän liikuntabiologian laitoksella pidetyissä testeissä (30v. testihistoria). Maajoukkueen ponnistuksen keskiarvotulos oli lähes 64cm (mukana testeissä oli viela toipilaita). Lisäksi rasvat ja painot oli alhaalla. Yhtälö on erittäin kilpailukykyinen. 

Tällä keskiarvotuloksella ollaan maailmassa n. top 3 joukkue, varmuudella top 5. Kyllä totuus on se, että maailman kärki on teknisesti (laskuasento, hyppyrin keula ja ilmalento) ja välineellisesti vahvempia, ammatillisesti vaan ei harjoitusmäärällisesti. Väärää tekniikkaa kun ei kannata liikaakaan jääräpäisesti toistaa. Jääköön tämä tekniikka-asia nyt avaamatta enempää. Olen siitä aikoinaan jo bloginkin kirjoittanut ja siinä asiaa kohtuullisesti avannut sekä Toni Niemisen kanssa Maikkarillakin asiasta kertonut. Hyvin arka aihe tuntuu olevan Suomessa. Viittä vaille tuli potkut. 
On toki myös selvää, jota ei voi vähätellä, että hyppääjämäärät ja toimintaresurssit viimeisten vuosien aikana on vahvimmissa kilpailijamaissamme keskimäärin ollut +- n. viisinkertaiset. 

Suomessa kävi mäkihypyssä (alpissakin viime kausilla ja nyt mm. tälle kaudelle ei naisalpissa ole mahdollisesti yhtään MC laskijaa...) se ikävin mahdollinen eli menestyneet urheilijat lopettivat ja potentiaalisimmat urheilijat loukkaantuivat ja kun takana ei ollut valmiita urheilijoita, uutta hyvin harjoitellutta jälkikasvua valmiina niin syntyi kenestäkään yksilöstä riippumaton aallonpohja. Mäkihypyssä ei itse asiassa ollut edes liiton ryhmissä harjoittelevia urheilijoita kun mm. B maajoukkuetta ei ollut ollenkaan. Nuorten maajoukkuetoimintakin on ollut osin nimellistä jo vuosia. http://www.iltalehti.fi/talviurheilu/2014102218771183_tl.shtml

Puuta, heinää ja ei vain muutama vesiperä

Nykykeskustelu (vastakkainasettelut) mediassa onkin kovin luokatonta. Media etsii vastakkainasetteluja sehän on vesiselvä mutta kommentoijilla on totuus ja faktat kateissa. 

Kari Pätäri eilen Kainuun Sanomissa viimeksi pääsi lehteen antamaan omia kommenttejaan itse kenenkin aikakauden harjoittelusta, Pätäri ex. päävalmentajamme, jonka urheiilijoita ei mm. kaudella 2013 - 2014 ollut ollenkaan A maajoukkueessa ei todennäkoisesti ole paras arvioimaan A maajoukkueen toiminnan sisältöä tai A maajoiukkueen urheilijoiden harjoittelua Olympiakaudella. (mm. Janne Ahonen saattaisi, jos viitsisi korvaansa edes lotkauttaa kyseiselle keskustelulle olla hyvin ihmeissaan, jos häntä arvosteltaisiin alitehoisesta harjoittelusta viime kaudella). 
Päinvastoin Pätärihän on ollut vastuussa jälkikasvutyostä nuorten MM ryhmän valmentajana. Tätä kautta Jarkko Määttä on tullut ylös, josta nousi viime kaudella MC toimintaan mukaan. Toinen uskomaton slogan, joka esiintyy YLE:llä on se, että viime kaudella hypättiin leireillä 3 - 5 hyppyä / harjoitus (jostain syystä ilman allekirjoittaneen kommentteja hyppymäärät mediassa nousi kesän aikana jo 4 - 6:een. Sitä voisi vielä nostaa hieman). Parhaille tuli mm. pelkästään Oberstdorfin leireiltä n. 150 hyppyä ja yksittäisissä harjoituksessa parhaimmillaan jopa 10 hyppyä/harjoitus, parhaimmille päivässä jopa 20 hyppyä, keväälä lanseerattu 3-5 hyppyä on siis todellisen harhaanjohtavaa tietoa Ylellä.  

Jos Anssi Koivurannan kotiharjoittelu (kokonaisharjoittelu) on muuttunut kotipaikkakunnan ja henkilökohtaisen valmentajan vaihduttua (tulokset tästä näemme myöhemmin) niin sitä ei voi millään rinnastaa vaikkapa Olli Muotkaan (jne.), joka mm. takoi viime kaudella varmasti ennätysmäärän hyppyjä leireillä ja kotona. Jokseenkin uskomaton keskustelunaihe.

Allekirjoittaneella on ollut 4 vuotta julkinen piikki auki kaiken suhteen mutta se piikki on alkanut menemään nyt pikku hiljaa kiinni. Nykytoimijoille kaikki tsemppi, onnea ja vinkiksi; "kannattaa suunnata kaikki fokus nykyhetkeen ja tulevaan". Kyseessä on tulosammatti ja selittely tai selvittely ei auta kun tosi on kyseessa oli sitten syyt mitkä tahansa. Kansa ja media vaatii tuloksia. Se tuli huomattua Suomessa. Analyyseiille ei ole merkittävästi tilaa. Vastakkainasetteluille on suorastaan tilaus. Jään itse mielelläni tästä sivuun. Kiva, kiitos, hei. 

Suomessa vallitsee hienoinen sekamelska uusien virtausten, tutkijoiden, vanhojen kokeneiden valmentajien, uusien valmentajien ja huippu-urheiluyksikön johtajan välillä. Linjaa on pyritty luomaan ja yhteiseksi linjaksi on tekniikassa otettu "turvallinen" ns. pitkän matkan ponnistus ja yleisesti ottaen kentälle kuulutetaan kovia harjoitusmääriä. Aika näyttää onko nämä riittävän yksityiskohtaisia ja rohkeita linjauksia uudelle tulemiselle. 
Kentän osalta viesti on perusteeltaan hyvä mutta huippujen osalta välineet saattaa olla helposti liian pienet ja säären / voiman suunta osoittaa kohti kuuta. Saksan päävalmentaja Werner Schuster onnistui saatuaan vahvan mandaatin (johdon tuki) muuttamaan koko teknisen ajatusmaailman Saksassa ennakkoasenteista huolimatta. Saksa on nyt ja tulee olemaan erittäin vahva maa seuraavat 10 vuotta. Asia ei enää allekirjoittaneelle kuulu Suomessa, joten tämä tästä. 

Ehdotan kuitenkin, että ei kannata enää sortua dissaamaan heikosta harjoittelusta koko Suomen mäkihyppyä kuten viime vuosien osalta uran ehtoopuolella olleita Hautamäkeä, Happosta ja Ahosta. 

Jos heiltä itseltään kysyy niin saattaa totuus tulla ulos, että he jopa mahdollisesti harjoittelivat kovemmalla intensiteetillä viimeisinä vuosinaan kuin aiemmin koko uransa aikana. 

Hautamäki (comeback huipulle 2010) ja Ahonen (comeback huipulle 2013) comebackeissaan ja Happonen kuntouttamisessa normaaliharjoittelun lisänä. Hyppyjä Happonen teki aina niin paljon kuin jalan kunto vaan kesti. On suorastaan "sikamaista" dissata taistelijoita. Missään muussa maassa ei tehtäisi näin. Japanissa, Itävallassa, jne. kyseiset urheilijat olisivat saavuttaneet jo yhteiskunnallisen statuksen kansallissankareina, oman maansa suurlähettiläinä.

Ahonen veti itsensä fyysisesti äärimmilleen Olympiakaudeksi 2013 - 2014 samoin kuin Hautamäki MM kisoihin 2011. Toisaalta myös Ville Larinnon fysiikkatulos 11/2013, joka on Mika Laitisen jälkeen (n. 1cm perässä) koskaan kovin mitattu tulos mäkihypyssä tiettävästi myös kansainvälisesti kertoo erinomaisen kovasta lajinomaisesta fysiikkaharjoittelusta. Kaikkien Suomalaisten mäkimiesten osalta henkilökohtainen valmentaja on ollut ensiarvoisen tärkeässä roolissa.  

Alan pikku hiljaa ymmärtämään hyvin miksi Suomen mäkihyppy ei ole voimistunut useiden menestyneiden päävalmentajiemme osaamisen kautta, koska suurin osa päävalmentajistamme on lähtenyt ovet paukkuen ja ovat katkeroituneet. Pyrin itse välttämään tätä parhaani mukaan mutta ei se kovin helppoa ole tässä vallitsevassa mäkikulttuurissa, jossa poljetaan toista päästäkseen itse pintaan. 

Niin ja Noriaki Kasai ei hypännyt viime talven aikana ollenkaan kilpailujen ulkopuolisia vapaita harjoituksia. Ei kysymys huipuilla ole pelkästään harjoitusmääristä kuten annetaan kuva vaan pikemminkin onnistuneesta yksilöllisestä valmistautumisesta, jolla urheilijasta saadaan ulosmitattua maksimaalinen fyysinen-tekninen-mentaalinen-välineellinen suorituskyky kilpailuhetkeen.

Ehkä meillä Suomen mäkihypyssä olisikin oppimista vaikka Japanilaisesta kärsivällisyydestä ja kunnioituksesta. 2002 mennessäni ensimmäisenä Suomalaisena Japaniin ihmiset pitivät jo tuolloin 30 - vuotiaan Noriaki Kasain uraa taakse jääneenä ja harva enää uskoi häneen. Hän itse uskoi ja halusi sekä allekirjoittanut uskoi häneen niinpä 2003 talvella Noriaki Kasai otti 3 MM mitalia ValDiFiemmen MM kisoista ja siitä asti hänellä on ollut aina Suomalainen henkilökohtainen valmentaja. Japanilainen rakennusfirma Tsuchiyahome.co, pörssiyritys, on tukenut Kasain uraa ja sai pitkällisesta panostuksestaan upean palkinnon.
2014 Sotshin olympialaisissa Noriaki Kasai saavutti 2 Olympiamitalia 42 - vuotiaana (Suomen päävalmentajana kaudella 2009 - 2010 parjatun Janne Väätäisen alaisuudessa). Noriaki Kasai toteutti unelmansa ja hänestä tuli kansallissankari. Samalla Suomalaisen valmentajan Janne Väätäisen nimi jää pysyvästi historian kirjoihin legendan henkilökohtaisena valmentajana ja Team Tuschiyan päävalmentajana Olympiakaudella 2014. Kasaista ilmestyi juuri kolmas kirja. Go Janne Ahonen. 

Kun Kasain häissä 10/2014 me Suomalaiset valmentajat pääsimme 600 vieraan joukosta n. 30 hääparin lähimman sukulaisen kanssa ikimuistoiseen vihkitilaisuuteen tunsin arvostuksen kulttuurin. Hääjuhlan aikana sain istua Väätäisen kanssa vierekkäin hyvin keskeisellä paikalla morsiusparin ja Tsuchiyahome.co johtajan "reitillä", jossa yhteydessä konsernin johtaja usein pysähtyi kohdallemme kiitttämään Kasain valmennuksesta. Morsiusneitona ja sulhaspoikana toimi Kasain pitkä-aikaisimman henkilökohtaisen valmentajan Topi Sarparannan lapset. Japanilainen ja varsinkaan Noriaki Kasai ei näemmä unohda taustojaan. -thx- 

Kuvassa Kasain henkilökohtaiset valmentajat kausilta 2002 - 2014:

Vasemmalta Jani Klinga, allekirjoittanut, Noriaki Kasai, Janne Väätäinen ja Topi Sarparanta.  

Niin ja terveiset Turkista :) 

Mäkiä rakennetaan parhaillaan entistä ehommaksi. Saas nähdä missä mennään 10 vuoden päästä. 
Nyt ei parempaa työtä voisi kuvitella kuin olla mukana Turkin valtion ja kansainvälisen hiihtoliiton kehitysprojektissa fun#exotic#experience#challenging#life is an adventure