Sekametelisoppa

Aloitin Suomen mäkihypyn päävalmentajana 1.4.2010 ja lopetin 30.4.2014. Sopimukseni oli 2 + 2 vuotta. 

Kesä (harjoituskausi) 2010: 

Loistava ja vahva harjoituskesä, hyvä teamhenki ja erinomaisesti onnistunut välinekehitystyö. 
"Valmennuksellinen kuherruskuukausi". Testitulokset oli vahvat ja kauteen oli hyvä lahteä vaikka 
kesäkuussa Janne Happosella menikin polven eturistisiteet poikki kotiharjoittelussa
niin tuntui, että joukkue on dynaaminen, eritoten Hautamäen ja Larinnon tekniikka näyttää hyvältä. 
Sellaiselta miltä menestyminen 2010 luvun mäkihypyssä vaatii. 
Tällaista joukkuetta on AP Nikkolan, Ville Kanteen, Anssi Örrin, Janne Friskin ja Gerhard Hoferin 
sekä tukihenkilöiden kuten Lauri Kettusen ja kumpp. kanssa hienoa lähteä viemään eteenpäin kohti kilpailukautta 2010 - 2011.  

Talvi (kilpailukausi) 2010 - 2011: 

Matti Hautamäki tekee vahvan comebackin maailman huipulle terävimpään kärkeen monen suvantovuoden jälkeen, 
https://www.youtube.com/watch?v=fNqagO8bYGc
Ville Larinto tekee todellisen ja täydellisen läpimurtonsa maailman huipulle. https://www.youtube.com/watch?v=fqtt-WXSnsM

Matti Hautamäki ja Ville Larinto nousevat kaksoisvoittoon Kuopion maailmancupissa joulukuussa 2010. 
Saman tempun he toistavat mäkiviikolla Oberstdorfin karsinnassa. Miehet on kovassa kunnossa. 

Kuva: Martti Kainulainen

Talven ensimmäisten MC kilpailuviikonloppujen aikana Suomalaisten parhaat sijoitukset ovat 6, 5, 1, 2, 2, 4, 3, 2. 

Tulokset: www.fis-ski.com

Tähän päälle Janne Happonen "toipilaana" hyppää tammikuussa uudeksi SE tulokseksi 240 metriä sijoittuen lentomäessä kuudenneksi. https://www.youtube.com/watch?v=aDzF8FPRKNg (tekniikka ja välineet loistaa).
Kauden aikana 5 eri urheilijaa on kuuden joukossa MC osakilpailuissa ja Hautamäki on viides Oslon MM kisoissa vain muutaman pisteen hopeamitalista hypäten MM kisojen joukkuemäessä pisimmän hypyn. 

MUTTA URHEILUSSA JA ELÄMÄSSÄ TAPAHTUU…

1.1.2011 Garmisch - Partenkirchen

Ville Larinto pystyssä pysyessään, jopa ilman telemark alastuloja, voittaisi uuden vuoden legendaarisen mäkikilpailun mutta voitonnälkäisenä mäkimiehenä Ville tekee vielä telemark alastulon ylipitkään hyppyyn, alastulossa polven pito pettää korkealta tippuessa ja polven eturistisiteet menee poikki. https://www.youtube.com/watch?v=vFHxUKFyJlU

Takana tuloksissa on "laiha lohtu", kisassa Janne Ahonen on viides ja Anssi Koivuranta on kuudes. 
Oletetttavasti satoja maailmancup pisteitä jää saamatta, urheilija menettää palkintorahat ja hänen kuntouttamista ei pystytä Finnjumping ry:n osalta tukemaan. 

Maaliskuussa 2011

Janne Ahonen lopettaa pitkän ja menestyksekkään uransa. 

Tilanne

Yhtakkiä A maajoukkueesta on poissa Janne Ahonen, Harri Olli, Ville Larinto ja Janne Happonen. 

4 kantavaa voimaa on hetkessä poissa. 

Kausi 2011 - 2012 

Ville Larinnon ristisidevamma uusiutuu heinäkuussa 2011 kun alastulossa ruuvi lähtee polvesta irti. Matti Hautamäki lopettaa ansaitusti pitkän ja menestyksekkään uransa keväällä 2012. Nyt poissa on kaikki ne urheilijat (5) kenen varaan A maajoukkueessa menestystä rakennettiin ja joilta sitä odotettiin. 

Kausi 2012 - 2013 

Vahvasti yhdistetystä mäkihyppyyn nousua tekevän Anssi Koivurannan polvi leikataan syksyllä 2012. 

YHTäKKIÄ POISSA TAI TOIPILAANA ON KOKO A MAAJOUKKUEEN YDIN / 6 SEN HETKEN PARASTA URHEILIJAA. 

Kauden 2010 - 2011 menestyksekkäästä ja dynaamisesta A maajoukkueesta on enää jäljellä muutama loukkaantunut urheilija, muut ovat lopettaneet tai ovat kuntoutuksessa vammoiltaan.

v. 2012 -> 

Uutta sukupolvea ruvetaan ajamaan sisälle. B maajoukkuetta ei ole, joten urheilijoita nostetaan seuroista A maajoukkueeseen ja maailmancupiin. Harjoitustaustat on monenkirjavat. 
Yhdistetystä mäkihyppyyn vaihtaneista urheilijoista tulee yllättäen maajoukkueen kantavat voimat. 

Alkaa kova nousu niin Asikaisen, Koivurannan jne. osalta. Fysiikan merkitystä korostetaan joka puheessa ja neuvossa. Samalla pitäisi kohentaa taitoa ja tekniikkaa ja luoda kilpailukykyiset välineet sekä muovata yhdistetyn urheilijan kropasta mäkimiehen kroppa. 
Paljon vastuuta siirtyy ja kunniaa kuuluu henkilökohtaisille valmentajille, koska samaan aikaan maajoukkueen toimintaa ajetaan alas. 

Oikotietä huipulle ei ole mutta media painaa taustalla ja ihmiset huutelee puskista, johdosta ei kukaan astu esiin. Finnjumpingissa rakoilee ja talous on kuralla. Valtataistelut taustalla elävät voimakkaana.Työrauhaa ei ole kenelläkään. Monen uuden jälkikasvun urheilijan taustat ja pohjat ei ole riittävät (ei riittävää harjoittelua takana) korvaamaan huippujen menestystä. Kausille 2011 - 2013 syntyy väistämättömästi hetkellinen aallonpohja.  

                          

Kausi 2013 - 2014 

Aallonpohja taittuu ja nousu alkaa. Anssi Koivuranta voittaa mäkiviikon osakilpailun. Jarkko Määttä on samassa kilpailussa yhdeksäs. Kansainvälinen "mäkiperhe" osoittaa vilpittömän onnittelunsa ja arvostuksensa.  

Kuva: Lehtikuva

Lisäksi kauden aikana Olli Muotka on viides kesä GP kilpailussa ja Janne Ahonen kolmas. Talven aikana Ahonen on parhaimmillaan MC osakilpailussa viides ja Lauri Asikainenkin yhdeksäs. Neljä eri urheilijaa on 10 joukossa MC osakilpailuissa. Suurin osa urheilijoista tekee henkilökohtaisen tulosennätyksensä. 
Huomionarvoista on, että menestyjistä kaksi on entistä yhdistetyn urheilijaa, muualla maailmassa historian aikana ei kovin moni yhdistetyn urheilija ole noussut maailman top 10 joukkoon. Mutta Anssi ja Lauri nousee ja miksei nousisi edelleen.
Yksi urheilijoista on kokonaan uuden sukupolven mäkimies (Määttä) ja yksi comebackin tehnyt 37 vuotias urheilija (Ahonen). Tuloksia odotetaan kuitenkin samalla tavalla kuin Hautamäen, Ollin, Ahosen, Happosen ja Jussilaisen, Soinisen, Nikkolan, Laitisen, Puikkosen, Nykäsen jne. jne. kultavuosina. Kauden aikana Anssi Koivuranta on lopuksi 8 kertaa maailmancupissa 10 joukossa. Sami Niemi voittaa universiadit ja Nuorten MM kisoissa Suomi haastaa mitaleista. 

Tähän on hyvä lopettaa rankka 4 - vuotistaival ja siirtyä perheen pariin ja uusiin mielenkiintoisiin työhaasteisiin ja antaa uusien toimijoiden jatkaa urheilijoiden jalostamista ja kehittämistä. Aallonpohja käännettiin voitoksi, alas ei jääty. 


Kommentti

En saata uskoa kuinka lyhyt on ihmisten muisti ja minkälainen on monen ihmisen mieli. 

Suomalainen mäkihyppy lähti vahvaan nousuun viime kaudella ja nyt sitä pitäisi pystyä hyvällä fiiliksellä jatkamaan ja jalostamaan. 
Ei ole mitään syytä miksi Jarkko Määtän, Anssi Koivurannan, Lauri Asikaisen tai Sami Niemen jne. jne. ura ei voisi olla nousujohteinen ?! Sen suorastaan pitäisi olla lineaarisen nousujohteinen. Viime kauden jälkeen ihan vauhdikkaastikin. Falunin esi MM kisoissa Asikainen ja Koivuranta väläyttelivat toden teolla yksittäisillä kierroksilla, olivat kuudella virallisella hypätyllä kierroksella viisi kertaa top 4:ssa. Lisäksi Ville Larinto rupesi Salpausselallä 2014 näyttämään yksittäisillä kierroksilla jälleentulemisen merkkejä ollen karsinnassa toinen ja joukkuemaessä kantavia voimiamme. Villen potentiaali Lahden MM kisoissa 2017 on murskaava, jos tuki jaksaa kannattaa.
Kuvassa Salpausselän maailmancupin mäkikarsinnan tulokset keväältä 2014. 

Tulokset: www.fis-ski.com 

Ymmärrän Kari Ylianttilaa siinä, että hän ei saanut tällä kertaa käsiinsä samanlaista valmista potentiaalia versus maailman taso niin kuin 1900 luvulla Suomessa valmentaessaan. Ymmärrän myös hänen halunsa viestiä valmennuksen johtajana mäkikentälle, että on harjoiteltava kovaa ja aiempi ei riitä. Tätä samaa viestiä toitotettiin foorumeissa ja maajoukkueissa, turuilla ja toreilla jo viimeiset kaksi kautta. Se on hyvä ja tärkeä viesti mutta ei uusi viesti. Tätä viestiä Kaalekin oli tekemässa jo toimiessaan joukkueenjohtajana ja kehityspäällikkönä Finnjumping Ry:ssä kausilla 2010 - 2012 kuten Kojonkoskikin omassa roolissaan keväästä 2012 eteenpäin. 

Mutta en saata uskoa kuinka etukäteen ennen kauden alkua mr. Ylianttila voi halventaa urheilijoita sanomalla, että huipulle ei olisi asiaa tai että menestystä on lähes mahdoton saada, koska muutamat viime vuodet on valmennettu ja harjoiteltu niin alitehoisesti. Tietysti monia saattaa yllättää se ettei tulokset ole lähteneetkaan rakettimaiseen nousuun valmennusvaihdoksista huolimatta vaikka tämä oli finnjumping - hiihtoliiton valtapelin aikaan merkittävä aihe ja väline. 

Oikealla harjoittelulla kun voi etukäteen heikompikin onnistua kuten Suomen joukkueen mukana Sarparannan alaisuudessa harjoitellut Kaarel Nurmsalu osoittaa. Kaarel ylsi Oslon maailmancupissa keväällä 2014 kuuden joukkoon tai kuten Ranskalainen Emmanuel Chedal, joka aikoinaan allekirjoittaneen kanssa harjoitellessa nousi sijoilta n. 50 aina maailmancupin palkintopallille asti. Kummankaan fysiikka (puutteelliset harjoitustaustat) ei ollut lähellekään maailman huippuja mutta teknillinen, opetettu, osaaminen sitäkin parempaa. 

Suomen mäkihypyssäkään ei ole pelkästään kyse harjoittelun määrästä. Olisi naiivia uskoa niin. Sen osoittaa selkeästi se, että viime syksynä A maajoukkue teki kaikkien aikojen parhaat tulokset Jyväskylän liikuntabiologian laitoksella pidetyissä testeissä (30v. testihistoria). Maajoukkueen ponnistuksen keskiarvotulos oli lähes 64cm (mukana testeissä oli viela toipilaita). Lisäksi rasvat ja painot oli alhaalla. Yhtälö on erittäin kilpailukykyinen. 

Tällä keskiarvotuloksella ollaan maailmassa n. top 3 joukkue, varmuudella top 5. Kyllä totuus on se, että maailman kärki on teknisesti (laskuasento, hyppyrin keula ja ilmalento) ja välineellisesti vahvempia, ammatillisesti vaan ei harjoitusmäärällisesti. Väärää tekniikkaa kun ei kannata liikaakaan jääräpäisesti toistaa. Jääköön tämä tekniikka-asia nyt avaamatta enempää. Olen siitä aikoinaan jo bloginkin kirjoittanut ja siinä asiaa kohtuullisesti avannut sekä Toni Niemisen kanssa Maikkarillakin asiasta kertonut. Hyvin arka aihe tuntuu olevan Suomessa. Viittä vaille tuli potkut. 
On toki myös selvää, jota ei voi vähätellä, että hyppääjämäärät ja toimintaresurssit viimeisten vuosien aikana on vahvimmissa kilpailijamaissamme keskimäärin ollut +- n. viisinkertaiset. 

Suomessa kävi mäkihypyssä (alpissakin viime kausilla ja nyt mm. tälle kaudelle ei naisalpissa ole mahdollisesti yhtään MC laskijaa...) se ikävin mahdollinen eli menestyneet urheilijat lopettivat ja potentiaalisimmat urheilijat loukkaantuivat ja kun takana ei ollut valmiita urheilijoita, uutta hyvin harjoitellutta jälkikasvua valmiina niin syntyi kenestäkään yksilöstä riippumaton aallonpohja. Mäkihypyssä ei itse asiassa ollut edes liiton ryhmissä harjoittelevia urheilijoita kun mm. B maajoukkuetta ei ollut ollenkaan. Nuorten maajoukkuetoimintakin on ollut osin nimellistä jo vuosia. http://www.iltalehti.fi/talviurheilu/2014102218771183_tl.shtml

Puuta, heinää ja ei vain muutama vesiperä

Nykykeskustelu (vastakkainasettelut) mediassa onkin kovin luokatonta. Media etsii vastakkainasetteluja sehän on vesiselvä mutta kommentoijilla on totuus ja faktat kateissa. 

Kari Pätäri eilen Kainuun Sanomissa viimeksi pääsi lehteen antamaan omia kommenttejaan itse kenenkin aikakauden harjoittelusta, Pätäri ex. päävalmentajamme, jonka urheiilijoita ei mm. kaudella 2013 - 2014 ollut ollenkaan A maajoukkueessa ei todennäkoisesti ole paras arvioimaan A maajoukkueen toiminnan sisältöä tai A maajoiukkueen urheilijoiden harjoittelua Olympiakaudella. (mm. Janne Ahonen saattaisi, jos viitsisi korvaansa edes lotkauttaa kyseiselle keskustelulle olla hyvin ihmeissaan, jos häntä arvosteltaisiin alitehoisesta harjoittelusta viime kaudella). 
Päinvastoin Pätärihän on ollut vastuussa jälkikasvutyostä nuorten MM ryhmän valmentajana. Tätä kautta Jarkko Määttä on tullut ylös, josta nousi viime kaudella MC toimintaan mukaan. Toinen uskomaton slogan, joka esiintyy YLE:llä on se, että viime kaudella hypättiin leireillä 3 - 5 hyppyä / harjoitus (jostain syystä ilman allekirjoittaneen kommentteja hyppymäärät mediassa nousi kesän aikana jo 4 - 6:een. Sitä voisi vielä nostaa hieman). Parhaille tuli mm. pelkästään Oberstdorfin leireiltä n. 150 hyppyä ja yksittäisissä harjoituksessa parhaimmillaan jopa 10 hyppyä/harjoitus, parhaimmille päivässä jopa 20 hyppyä, keväälä lanseerattu 3-5 hyppyä on siis todellisen harhaanjohtavaa tietoa Ylellä.  

Jos Anssi Koivurannan kotiharjoittelu (kokonaisharjoittelu) on muuttunut kotipaikkakunnan ja henkilökohtaisen valmentajan vaihduttua (tulokset tästä näemme myöhemmin) niin sitä ei voi millään rinnastaa vaikkapa Olli Muotkaan (jne.), joka mm. takoi viime kaudella varmasti ennätysmäärän hyppyjä leireillä ja kotona. Jokseenkin uskomaton keskustelunaihe.

Allekirjoittaneella on ollut 4 vuotta julkinen piikki auki kaiken suhteen mutta se piikki on alkanut menemään nyt pikku hiljaa kiinni. Nykytoimijoille kaikki tsemppi, onnea ja vinkiksi; "kannattaa suunnata kaikki fokus nykyhetkeen ja tulevaan". Kyseessä on tulosammatti ja selittely tai selvittely ei auta kun tosi on kyseessa oli sitten syyt mitkä tahansa. Kansa ja media vaatii tuloksia. Se tuli huomattua Suomessa. Analyyseiille ei ole merkittävästi tilaa. Vastakkainasetteluille on suorastaan tilaus. Jään itse mielelläni tästä sivuun. Kiva, kiitos, hei. 

Suomessa vallitsee hienoinen sekamelska uusien virtausten, tutkijoiden, vanhojen kokeneiden valmentajien, uusien valmentajien ja huippu-urheiluyksikön johtajan välillä. Linjaa on pyritty luomaan ja yhteiseksi linjaksi on tekniikassa otettu "turvallinen" ns. pitkän matkan ponnistus ja yleisesti ottaen kentälle kuulutetaan kovia harjoitusmääriä. Aika näyttää onko nämä riittävän yksityiskohtaisia ja rohkeita linjauksia uudelle tulemiselle. 
Kentän osalta viesti on perusteeltaan hyvä mutta huippujen osalta välineet saattaa olla helposti liian pienet ja säären / voiman suunta osoittaa kohti kuuta. Saksan päävalmentaja Werner Schuster onnistui saatuaan vahvan mandaatin (johdon tuki) muuttamaan koko teknisen ajatusmaailman Saksassa ennakkoasenteista huolimatta. Saksa on nyt ja tulee olemaan erittäin vahva maa seuraavat 10 vuotta. Asia ei enää allekirjoittaneelle kuulu Suomessa, joten tämä tästä. 

Ehdotan kuitenkin, että ei kannata enää sortua dissaamaan heikosta harjoittelusta koko Suomen mäkihyppyä kuten viime vuosien osalta uran ehtoopuolella olleita Hautamäkeä, Happosta ja Ahosta. 

Jos heiltä itseltään kysyy niin saattaa totuus tulla ulos, että he jopa mahdollisesti harjoittelivat kovemmalla intensiteetillä viimeisinä vuosinaan kuin aiemmin koko uransa aikana. 

Hautamäki (comeback huipulle 2010) ja Ahonen (comeback huipulle 2013) comebackeissaan ja Happonen kuntouttamisessa normaaliharjoittelun lisänä. Hyppyjä Happonen teki aina niin paljon kuin jalan kunto vaan kesti. On suorastaan "sikamaista" dissata taistelijoita. Missään muussa maassa ei tehtäisi näin. Japanissa, Itävallassa, jne. kyseiset urheilijat olisivat saavuttaneet jo yhteiskunnallisen statuksen kansallissankareina, oman maansa suurlähettiläinä.

Ahonen veti itsensä fyysisesti äärimmilleen Olympiakaudeksi 2013 - 2014 samoin kuin Hautamäki MM kisoihin 2011. Toisaalta myös Ville Larinnon fysiikkatulos 11/2013, joka on Mika Laitisen jälkeen (n. 1cm perässä) koskaan kovin mitattu tulos mäkihypyssä tiettävästi myös kansainvälisesti kertoo erinomaisen kovasta lajinomaisesta fysiikkaharjoittelusta. Kaikkien Suomalaisten mäkimiesten osalta henkilökohtainen valmentaja on ollut ensiarvoisen tärkeässä roolissa.  

Alan pikku hiljaa ymmärtämään hyvin miksi Suomen mäkihyppy ei ole voimistunut useiden menestyneiden päävalmentajiemme osaamisen kautta, koska suurin osa päävalmentajistamme on lähtenyt ovet paukkuen ja ovat katkeroituneet. Pyrin itse välttämään tätä parhaani mukaan mutta ei se kovin helppoa ole tässä vallitsevassa mäkikulttuurissa, jossa poljetaan toista päästäkseen itse pintaan. 

Niin ja Noriaki Kasai ei hypännyt viime talven aikana ollenkaan kilpailujen ulkopuolisia vapaita harjoituksia. Ei kysymys huipuilla ole pelkästään harjoitusmääristä kuten annetaan kuva vaan pikemminkin onnistuneesta yksilöllisestä valmistautumisesta, jolla urheilijasta saadaan ulosmitattua maksimaalinen fyysinen-tekninen-mentaalinen-välineellinen suorituskyky kilpailuhetkeen.

Ehkä meillä Suomen mäkihypyssä olisikin oppimista vaikka Japanilaisesta kärsivällisyydestä ja kunnioituksesta. 2002 mennessäni ensimmäisenä Suomalaisena Japaniin ihmiset pitivät jo tuolloin 30 - vuotiaan Noriaki Kasain uraa taakse jääneenä ja harva enää uskoi häneen. Hän itse uskoi ja halusi sekä allekirjoittanut uskoi häneen niinpä 2003 talvella Noriaki Kasai otti 3 MM mitalia ValDiFiemmen MM kisoista ja siitä asti hänellä on ollut aina Suomalainen henkilökohtainen valmentaja. Japanilainen rakennusfirma Tsuchiyahome.co, pörssiyritys, on tukenut Kasain uraa ja sai pitkällisesta panostuksestaan upean palkinnon.
2014 Sotshin olympialaisissa Noriaki Kasai saavutti 2 Olympiamitalia 42 - vuotiaana (Suomen päävalmentajana kaudella 2009 - 2010 parjatun Janne Väätäisen alaisuudessa). Noriaki Kasai toteutti unelmansa ja hänestä tuli kansallissankari. Samalla Suomalaisen valmentajan Janne Väätäisen nimi jää pysyvästi historian kirjoihin legendan henkilökohtaisena valmentajana ja Team Tuschiyan päävalmentajana Olympiakaudella 2014. Kasaista ilmestyi juuri kolmas kirja. Go Janne Ahonen. 

Kun Kasain häissä 10/2014 me Suomalaiset valmentajat pääsimme 600 vieraan joukosta n. 30 hääparin lähimman sukulaisen kanssa ikimuistoiseen vihkitilaisuuteen tunsin arvostuksen kulttuurin. Hääjuhlan aikana sain istua Väätäisen kanssa vierekkäin hyvin keskeisellä paikalla morsiusparin ja Tsuchiyahome.co johtajan "reitillä", jossa yhteydessä konsernin johtaja usein pysähtyi kohdallemme kiitttämään Kasain valmennuksesta. Morsiusneitona ja sulhaspoikana toimi Kasain pitkä-aikaisimman henkilökohtaisen valmentajan Topi Sarparannan lapset. Japanilainen ja varsinkaan Noriaki Kasai ei näemmä unohda taustojaan. -thx- 

Kuvassa Kasain henkilökohtaiset valmentajat kausilta 2002 - 2014:

Vasemmalta Jani Klinga, allekirjoittanut, Noriaki Kasai, Janne Väätäinen ja Topi Sarparanta.  

Niin ja terveiset Turkista :) 

Mäkiä rakennetaan parhaillaan entistä ehommaksi. Saas nähdä missä mennään 10 vuoden päästä. 
Nyt ei parempaa työtä voisi kuvitella kuin olla mukana Turkin valtion ja kansainvälisen hiihtoliiton kehitysprojektissa fun#exotic#experience#challenging#life is an adventure

Päävalmentajan raportti_mäkihyppy_26.3.2014

Sopimuskauden loputtua katsaus menneeseen - nykyhetkeen > tulevaan

“AIKA ENNEN”

1. Romahtaminen, miksi ? 

1. 1. 2000 luvun jälkikasvutyön laiminlyönti 

Terävimmän menestyskärjen takana B maajoukkueen toiminta lopetettiin ja nuorten MM ryhmän toiminnasta tuli hiljalleen nimellistä, kotimainen kilpailujärjestelmä ajautui alas ja nuorille jäi marginaalinen määrä kotimaan kilpailuja, Samaan aikaan huipulle nousuvaiheen FIS CUP ja Continental Cup kilpailusarjojen kiertäminen lähes lopetettiin. Tässä yhtälössä lopetti monta huippulahjakkuutta. 

2000 luvun aikana urheilijamäärät ovat laskeneet, kun taas kiinnostavat lumilautailulajit jne. ovat yleistyneet ja vieneet potentiaalisia mäkihyppääjiä. Urheilun kulttuurinmuutos yhteiskunnassa ja perinteisessä seuratoiminnassa näkyy varsinkin ns. perinteisissä lajeissamme. Seuravalmentajia ei mm. tuettu riittävästi kouluttamalla. 

* Menestyksen vuosina ei pidetty huolta jälkikasvutyöstä, tulevaisuuden menestyjistä - klassinen virhe. 

1. 2. 2010 luvulla terävimmän kärjen lopettamiset ja loukkaantumiset

Tätä tilannetta edelsi 2010 joulukuussa maailmancup osakilpailun kaksoisvoitto Hautamäki ja Larinto, jossa tilanteessa olimme samaan aikaan maiden välisessä Maailmancupissa top 3. http://www.youtube.com/watch?v=XJd09qVkuaw

Tammikuun 2011 ja maaliskuun 2011 välillä Happosella ja Larinnolla menivät polven eturistisiteet poikki, samaan aikaan Harri Olli ja Janne Ahonen lopettivat (comeback:t 2v. myöhemmin) eli 4 huippuhyppääjää jäi kärjestä pois kolmessa kuukaudessa, keväällä 2011. Tästä tilanteesta kului vuosi lisää Lisäksi Matti Hautamäki lopetti sekä myöhemmin vielä Anssi Koivuranta joutui leikkauspöydälle ja Larinnon sekä Happosen vammat uusiutuivat. 

* Käytännössä koko maajoukkuekärki niittautui vuodessa.  

Loukkaantumiset

• 2010 kesäkuu Janne Happonen polven nivelsiteet poikki
• 2011 tammikuu Ville Larinto eturistisiteet poikki http://www.youtube.com/watch?v=vFHxUKFyJlU
• 2011 helmikuu Janne Happonen eturistisiteet, vamma uusiutui http://www.youtube.com/watch?v=aDzF8FPRKNg

• 2011 heinäkuu Ville Larinnon ristisiteet pettivät uudestaan, vamma uusiutui 
• 2012 syyskuussa Anssi Koivurannan polvileikkaus 
• 2012 marraskuu Janne Happosen ristisiteet pettivät uudestaan, vamma uusiutui 3. Kerran. Vammakierrettä edelsi vuonna 2008 tapahtunut reiden avomurtuma. 

• Loukkaantumiset ovat aina yksilöllisiä mutta täysin mäkihypyn trendin mukainen määrä loukkaantumisia ja täysin mäkihypyn trendien mukaisia vammoja 2010 luvun mäkihypyssä vs. kilpailijamaamme. 
• Jos aihe kiinnostaa, katso blogini: nyt liikutaan vaarallisilla vesillä vai liikutaanko 

Lopettamiset 

• Harri Olli 2011 helmikuu
• Ahonen 2011 maaliskuu
• Hautamäki 2012 maaliskuu

1. 3. Taloushaasteet

• A maajoukkueen toimintabudjetti kaudella 2012 – 2013 oli n. 110.000 euroa, sisältäen maajoukkueleirit + kesän Grand Prix kisat ja talven maailmancupit eli leirit ja n. 30 kilpailua n. 10 hlö:lle. 

• B maajoukkueen toiminta ajautui samalla kokonaan alas. 0 e budjetti. 
• Valmennusorganisaatiosta menetettiin 50 % kaudelle 2012 – 2013 vs. kausi 2010 – 2011 ja sitä edeltävät vuodet. 
• Yhdistetyn sponsorituotto on ollut heikkoa ja näin ollen tulot ei ole riittäneet kattamaan lajin kuluja. Vuosittain YH:n kuluja syntyy vielä nykyäänkin (+ -) n. 100te enemmän kuin tuottoja, niinpä mäkihypyn sponsorituotoilla katetaan myös yhdistetyn toimintaa (tulot – kulut ylityksen verran) kun toimitaan samassa lajiyhdistyksessä. YH:n kuluja ei siis sopeuteta tuloihin vaan lajia yritetään toiminnan kautta nostaa ylöspäin. Asialla on puolensa ja puolensa. Selvää on, että mäkihypyn asema ei ole kuitenkaan optimaalinen tässä suhteessa varsinkin kun edes jälkikasvutyöstä kuten fis cup ja coc kilpailemisesta ei pystytä pitämään huolta. Tästä on syntynyt niukkuuden jakamista. 
• “FJ johdon focus 2011 – 2013 kohdistui toiminnan kehittämisestä pääasiassa konkurssin torjuntaan” 

1. 4. Puutteellinen valmennusorganisaatio –> hajanainen ja tyytymätön kenttä 

• maajoukkueen puutteellinen toimintamahdollisuus – leiritys, välineet, henkilöstö
• päävalmentajan työnkuva lajipäällikön, päävalmentajan ja sihteerin välillä. 
• valmennuskeskustemme 4 (Lahti – Kuopio – Vuokatti - Rovaniemi) ja harjoituskeskustemme + 2 (Jyväskylä ja Kuusamo) valmentajatilanne puutteellinen. Hetkittäin 6:lla valmennuskeskuksellamme on ollut vain 2:lla päätoiminen valmentaja. (Lahti - Rovaniemi). Tätä Olympiakomitea kehittää nyt koko ajan, mutta pääosin tästä on johtunut hajanainen järjestelmä. 
• ”Kuppikunnat”, mm. Lahden hiihtoseuran sisällä on ollut n. 3 - 4 teamia, jotka harjoittelevat irrallaan toisistaan ja omin motiivein.  
• Monet toimijat ovat vapaaehtoisia ja yrittävät täten rakentaa ympärilleen urheilijoista teamia, jolla voisivat rahoittaa valmennusta. Ymmärrettävää!

•  Tästä kokonaisyhtälöstä johtuu siis se, että kaikki ei mene samaan suuntaan vaikka kuinka haluttaisiin ja soraääniä on siellä täällä. Kukaan kun ei voi lopuksi määrätä tai vaatia esim. tiettyä henkilökohtaista valmentajaa toimimaan samaan suuntaan, jos kyseisellä henkilöllä ei ole omaa halua eikä taloudellista tai sitovaa positiota organisaatiossa. “Kun toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen, sitoutuminen on vapaaehtoista, vapaaehtoisessa organisaatiossa”. Ennen vahvoja voimiamme olivat seurojen sisäinen yhtenäisyys ja vapaaehtoistyö sekä vahva tuottavuus. Samalla vallitsi seurojen välinen kova kilpailu. Näistä hedelmistä kulloinenkin päävalmentaja sai nauttia 1900 luvun lopulla ja vielä 2000 luvun alussa. Itsekin ollessani Suomen B maajoukkueen valmentajana saavutimme mm. historiallisen viitosvoiton Continental cupin osakisassa 2001. Puijon hiihtoseura johti parhaillaan mm. maiden välistä maailmancupia seurajoukkueena kuten jossain vaiheessa Lahden hiihtoseurakin. 

Esimerkkejä toimintamalleista

Ranskassa toimiessani olin samaan aikaan urheilijoiden henkilökohtainen valmentaja ja maajoukkuevalmentaja eli täysin maajoukkuevetoinen malli. Samanlainen malli on monissa pienemmissä mäkimaissa, mutta myös Kojonkoskella oli aluksi Norjassa. Japanissa toimiessani yritystallin päävalmentajana vastasin urheilijoiden valmennuksesta, ohjelmoinnista, leirityksestä ja kaikesta valmistautumisesta. Japanissa maajoukkue oli käytännössä vain kilpailuorganisaatio. Tämän mahdollisti Japanilaisen pörssiyrityksen panostus ja ammattimainen tallitoiminta. Saksassa taas jokaisessa valmennuskeskuksessa on huippuvalmentaja, jota maajoukkue “johtaa”. Maajoukkue on jatkumoa valmennuskeskuksille ja niiden laadukkaalle työlle. Itävallassa taas huipulle nousuvaiheessa tullaan pääosin yhtä reittiä huipulle eli urheilusisäoppilaitoksen kautta. 

• Systeemejä on monia, mutta yhteistä kilpailijamaidemme toiminnassa on “ei tilaa kampittamiseen”. Huipputason systeemit ovat vahvoja, ei vapaaehtoistyön varassa fyysisesti tai henkisesti urheilijoiden ja/tai valmentajien osalta. Vapaaehtoisuuden tärkeys ja merkitys korostuu juniorityössä ja urheilijoiden tukiverkostossa mutta yksin vapaaehtoistyön varaan on vaikea rakentaa ammattimaista toimintaa ja organisaatiota Olympiatasolla, 2010 luvulla. 
• Vastuu tuloksista – Vastuu harjoittelusta. 

Kaudet n. 2000 – 2005 valmennusorganisaatio (päätoimisia henkilöitä)

1. Lajipäällikkö

2. Seurakoordinaattori

3. Päävalmentaja

4. Kakkosvalmentaja 

5. Suksihuolto 1 – 2hlöä 

6. Fysioterapeutti

7. B maajoukkueen valmennus 1 - 2hlöä 

Kaudet 2012 – 2014 

1. Päävalmentaja

Muut osa-aikaisia tai mukana ”yhteistyö - ja avunantosopimuksella”: 

*Kakkosvalmentajana / partner valmentajana toimii Eestin päävalmentaja (Eesti maksaa n. 70% palkasta)

*Suksihuoltaja Eestin quatassa (Eestin quatasta ilmaiset hotellit+travel money:t)

*Fysioterapeutti on osa-aikainen myös kilpailukaudella

*B maajoukkueen kilpailuvalmentaja on osa-aikainen, n. 50% coc kisoista mukana (kesä coc 0%), ei leirejä. 

SHL:n toiminnanjohtajalla on varattu päivä viikossa mäkihypyn ja yhdistetyn asioiden hoitamiseen, tehtävät on pääasiassa laskujen ja kuittien, taloushallinnon hoitamista. 

Kun lajipäällikön tehtävä lopetettiin merkitsi se henkilöstöjohtamisen loppumista / ontumista sekä maajoukkueiden tukemisen loppumista / pienenemistä. 

Kun seurakoordinaattorin tehtävä lopetettiin merkitsi se seurojen (seuroja n. 50) koordinoinnin, kommunikoinnin ja kouluttamisen loppumista. 

Kun maajoukkueen normaali toimintaorganisaatio lopetettiin merkitsi se samalla dynamiikan heikkenemistä ja työnkuvien muuttumista.  

Tällaisessa organisaatiossa kentän tyytymättömyys lisääntyy. Toisaalta yksittäiset ihmiset joutuvat koville, työnjohto ja työ hyvinvointi kärsii. 

Tilanne on hieman kohentunut viimeisen kauden aikana kun lajeille määrättiin Olympiakomiteasta lajiryhmävastaavat ja samalla mm. päävalmentajan toimenkuvaa selkeytettiin enemmän valmentajan suuntaan. 

1. 5. Suomalaiset maajoukkuevalmentajat ulkomaille 2000 luvun aikana

• Ylianttila Suomi, USA, Ruotsi, Japani (nyt mäenkunnostajana Puijolla)
• Lepistö Suomi, Itävalta, Italia, Puola (nyt Eurosport kommentaattori)
• Allekirj. Suomi, Japani, Ranska (tämän listan ainoana palkallisena Suomessa)
• Kojonkoski Suomi, Itävalta, Norja (nyt Olympiakomitea)
• Nikkola Suomi, Slovenia (nyt siviilitöissä)
• Savolainen Suomi, Yhdistetyn päävalmentaja (nyt Italiassa valmentajana) 
• Väätäinen Suomi (nyt Japanissa valmentajana)
• Nikunen Suomi (nyt siviilitöissä / kommentaattorina YLE:llä)
• Pätäri Suomi (nyt ilmeisesti työtön ja pyörittää Kainuun mäkihyppääjät teamia ja tukee NMM toimintaa)

• ⎝ Kilpailijamaissamme hyvistä tyypeistä ja osaajista pidetään kynsin hampain kiinni ja rakennetaan lajia heidän varaansa. Suomessa moni on lähtenyt ovet paukkuen, osa jopa ennen sopimuksen loppumistakin kuten Hannu Lepistölle kävi (ja minuakin yritettiin kesken kauden vuosi sitten). 
• ⎝ Listan valmentajien osaaminen ei ole tullut takaisin Suomen mäkihypyn hyväksi. 
• ⎝ Nykyään trendi on tv-kommentaattori - asiantuntija (Nikunen, Lepistö, Nieminen) tai perinteisesti ulkomailla valmentaminen. Osa on katkeroitunut koko lajia kohtaan Suomessa. Osa on puhtaasti siviilitöissä. 

1. 6. Kotimaan pienmäkiverkoston ränsistyminen, ei uudisrakentamista

• Parhaillaan 1900 luvulla Lahden ympäristössä oli käytössä kymmeniä kaupunginosamäkiä, nyt käytännössä enää Karpalon mäet. Parhaimmillaan Kuopion ympäristössä oli käytössä lukuisia kaupunginosamäkiä, nyt pienempien juniorien vanhemmat ajavat Kuopiosta Siilinjärvelle mäkiharjoituksiin. 
• Uudisrakentamista tai merkittävää kunnostustyötä ei mäkiin ole tehty. Rajuimpana esimerkkinä eniten Olympiakultamitalisteja tuottanut Jyväskylä, jossa Matti Nykäsen nimeä kantava mäki oli 2000 luvulla käytännössä hyppykiellossa muutamat kaudet. 
• Kunnat ja kaupungit eivät ole tunnistaneet hyppyrimäkiä samalla tavalla (mäkienhoitosopimuksissa isoa vaihtelua paikkakunnittain) julkisiksi suorituspaikoiksi kuin esim. jäähallit, jalkapallokentät ja yleisurheilukentät tms. Niinpä monessa paikassa olosuhteet ovat ränsistyneet ja mäkiä myös puretaan säännölliseen tahtiin. 
• Kun 2010 Suomeen tultuani otin olosuhteiden merkityksen esille, niin monet henkilökohtaiset valmentajat jne. ottivat asiasta nokkiinsa ja taas oli tarinaa lehdissä. Nyt 4 vuotta myöhemmin käsitykseni mukaan kaikki on samaa mieltä olosuhdeasiasta. Yksi haasteistamme onkin avoin mieli ja uudistumishalukkuus (ks. kohta 8).   

1. 7. Kansainvälisen kilpailun koveneminen 2000 luvulla

• Vastaavasti samaan aikaan kansainvälinen kilpailu on koventunut vuosi vuodelta ja ulkomailla panostukset ovat lisääntyneet progressiivisesti (olosuhteet, budjetit ja urheilijamäärät), kun lajista tuli vahva tv-laji reiluine palkintorahoineen (1900 luvun lopulla). mm. Norjassa budjetti on arviolta noussut n. 1,5 miljoonasta eurosta reiluun 5 miljoonaan euroon 10 vuodessa. 
• Japanissa on n. 40 päätoimista ammattimäkihyppääjää yritysjoukkueissa. Yhden yritysjoukkueen budjetti saattoi olla parhaillaan jopa n. miljoona euroa / kausi ja parhaillaan yritysjoukkueita on ollut n. 10 samaan aikaan. 
• Harrastajamäärät kilpailijamaissamme voivat helposti olla yli viisinkertaiset, jopa kymmenkertaiset Suomeen nähden.  
• Myös välinekehitystyö on yksi kilpailijamaidemme merkittäviä panostuksen kohteita. Käytännössä jokaisella kärkimaalla on omat välineteknikot, jotka huolehtivat jatkuvasta kehitystyöstä, välinevalmistajien kommunikaatiosta, pukujen ompeluista jne. 

• Maailmancup taso on levinnyt continental cupiin asti. Välinekehitys etenee koko ajan, tekniikka on jalostunut ja fysiikan merkitys edelleen korostunut. Ei ole itsestäänselvyys, että Suomen asema 1900 luvun lopun ja 2000 luvun alun kaltaisesti mäkihypyn ”ykkösmaana” pysyy jatkossa panostamatta pääkohtiin… kuten a) valmennukseen, b) olosuhteisiin, c) rekrytointiin, d) kilpailujärjestelmään ja e) ammattimaisuuteen harjoittelussa, toiminnassa ja organisaatiossa. 

1. 8. Asenne – avoin mieli – arvostus 

• Asenne “mennään samalla lailla kuin on menty ennenkin” on suomalaisen mäkihypyn yksi merkittävistä ja isoimmista ongelmista. Old School - tyyli olosuhteissa, organisaatiossa, suorituksissa jne. ei riitä, sen nyt luulisi jokaisen ymmärtävän kovan kehityksen ja ammattimaisuuden ilmapiirissä. Tämän asian esille tuominen helposti aiheuttaa tunteiden nousua pintaan mutta rehellisyys asiassa on tärkeää. 
• Jos toimintaorganisaatio ja sen ihmiset toimii avoimella mielellä on hyvä mahdollisuus pysyä kehityksen etunenässä. Jos se puuttuu on vaikea kehittyä. 
• Keskinäisen työn tekemisen arvostus. Mielenkiintoista on ollut nähdä maajoukkueen kakkosvalmentajan arvostus lahden toisella puolella Eestissä, jossa hänet valittiin valmentajana vuoden kehittäjäksi kun taas lahden toisella puolen Suomessa ei ole tainnut tulla edes lämmintä kättä. Itse olen saanut kansainväliseltä medialta ja maajoukkueiden valmentajilta lukuisia onnitteluita ja reilua kannustusta siitä, että olemme mm. saaneet mäkijoukkueen kurssin käännettyä tällä kaudella, sitä on pidetty hienona asiana ja kärsivällinen, määrätietoinen toiminta on noteerattu. Suomessa on ollut hieman toisin. 

=> Nämä kaikki asiat yhdessä aiheuttivat käytännössä konkurssikypsän taloudellisen, organisatorisen ja urheilullisen tilan. Urheilullisesti 2012 – 2013 kauden aikana oli vain 3 eri urheilijaa pisteillä. Kauden paras MC tulos oli 16. Ketään ei ollut kertaakaan 10 joukossa. Arvokisoissa ei ollut ketään toisella kierroksella. Taloudellisesti toimintaa ja organisaatiota ajettiin alas vuosi vuodelta. Ja jossain vaiheessa johdon fokus olikin jotakuinkin taloudellisen konkurssin ehkäisyssä, kuten Ilkka Tiilikainen muutama vuosi sitten rehellisesti tv-haastattelussa kertoi, eikä Ilkan aika ollut vielä edes jäävuoren huippuaika. 

“NYKYHETKI” +

2. Toimenpiteitä, jotka käynnissä uudessa tulemisessa (viime keväästä)

1. Talouden vakauttaminen: mm. uudet yhteistyökumppanit, kansallistalkoot jne.

Finnjumpingista siirtyminen takaisin Suomen hiihtoliittoon on ollut täysin avainasemassa. Finnjumping (2009 – 2013) oli tähdenlento hyvin heikolla lentoradalla. 

Hiihtoliitosta erkaantuminen v. 2009 merkitsi Finnjumpingille mm. omaa taloutta ja hallintoa. Samaan aikaan vielä budjetti puoliintui 2000 luvun alkuun verrattuna. Organisaatio ei kyennyt enää huolehtimaan huippu-urheilusta ja sen vaatimasta toimintaorganisaatiosta, valmennuksesta sekä toiminnan kehittämisestä. 

2. Rekrytointi seurojen kanssa: mm. lasten mäkiviikko (tuhansia nuoria on kokeillut mäkihyppyä talven 2014 aikana), onnistunut rekrykiertue. n. 3,5 tuhatta junioria kokeili mäkihyppyä kiertueen aikana.  

3. Huipputason harjoittelun laadun varmistaminen: 

mm. syksyllä 2013 tuloksena Jyväskylän testihistorian paras ponnistuksen nousukorkeuden keskiarvo (mitattu n. 30 vuotta). Käytännössä samat testiarvot oli myös 2010 syksyllä ennen loukkaantumis- ja lopettamiskierrettä kausilla 2011 – 2013. 

4. Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön tuki: mm. terveydenhuollon sekä leirivuorokausien selkeällä lisäämisellä mäkimaajoukkueelle + tärkeää kommunikointia. 

5. Henkilökohtaisten valmentajien ja maajoukkuevalmentajien tiiviimpi yhteistyö: 

huolimatta yksittäisistä soraäänistä yhteistyön määrä tuplaantui edelliseen vuoteen. 

6. Päävalmentajan työrauhan progressiivinen parantuminen: mm. työnkuvaa muuttamalla päästiin lähemmäksi valmentajan positiota OK lajiryhmävastaavan tuella. 

7. Luovuutta olen käyttänyt ja sitä käyttämällä on haasteellisesta taloustilanteesta huolimatta pystytty pitämään maajoukkueen toiminnan kannalta minimiorganisaatio päällä.

mm. Eesti-yhteistyöllä on saatu kakkos-partnervalmentajan palkkaus onnistumaan. Lisäksi Eestin valmentajaquatapaikat (2) on Suomen käytössä, niinpä myös Suomen huoltomies menee Eestin quatassa maailmancupeissa. Vastaavasti Eestin hyppääjät saavat valmennus – ja huoltoapua Suomelta. Yhteistyösopimuksen arvo on merkittävä, reilusti yli 50te. Ilman tätä yhteistyömallia olisi valittavaksi tullut joko A maajoukkueen toiminta ilman kakkosvalmentajaa, suksihuoltoa ja/tai fysiota tai vastaavasti nuorten MM - ja B maajoukkueiden ja COC:n nollatoiminta. Budjetissa ei ollut tilaa yhtään enempään. 

8. Lahden uuden normaalimäen valmistuminen (Lahti MM 2017 projekti): 

Uskoa olosuhdekehitykseen ja lajin tulevaisuuteen sekä merkittävää harjoittelun paranemista Lahdessa, pääpaikkakunnallamme. 

9. Urheilijoiden kohentunut terveystilanne: (ks. Koivuranta ja Larinto), 

jälkikasvun ylöstuonti (ks. Määttä) ja Ahosen comeback

10. Nuorten maajoukkuevalmentajat Jukka Ylipulli ja Kari Pätäri ovat kehittäneet nuorten maajoukkueen omaa sisäistä varainhankintaa ja yrittäneet saada nuorten maajoukkueen / huipulle nousuvaiheen toimintaan lisää potkua ammattimaisilla valmistautumiskeinoilla kuten henkisen valmennuksen kehittämisellä jne. ja ovat näissä onnistuneet kiitettävästi. Lisäksi Lidl ryhmälle on korvamerkittyä sponsorituottoa, jolla nuorille on saatu yhteistä toimintaa. Tärkeitä asioita toiminnan ylläpitämiseksi.  

TOIMENPITEIDEN TULOKSIA kausi 2012 – 2013 vs. kausi 2013 – 2014 

* Maailmancupin pisteet nelinkertaistuivat viime kaudesta / 1003 mc pistettä enemmän.

* 8 eri urheilijaa MC pisteillä vs. viime kausi 3.  

* 4 eri urheilijaa top 10 MC:ssa vs. viime vuonna 0. 

* 12 kertaa ollut top 10 sijoitus MC:ssa vs. viime vuonna 0. 

* 3 eri urheilijaa (mc tasolla) on tehnyt uransa parhaan tuloksen (Määttä sija 9., Koivuranta sija 1. ja Asikainen 9. sija)

* MC osakilpailuvoitto mäkiviikolla 2014

* Karsinnan kaksoisvoitto Lahti (3 urheilijaa 5:n joukossa karsinnassa)

* Jyväskylän fysiikkatesteissä n. 30 vuotisen testaushistorian paras joukkueen keskiarvotulos ponnistuksen nousukorkeus - paino - rasvat yhtälössä. 

* Jokainen A maajoukkueen hyppääjä kehittyi viime kaudesta (coc / mc pisteet verrokkina)

* Nuorten MM kisoissa nelossija. 

* Nuorten PM kisoissa kolmoisvoitto. 

* Naisten mäkihyppy eritoten Julia Kykkänen ja Susanna Forström ottivat ison askeleen ylöspäin. Julia Kykkänen saavutti hienosti kaksi kertaa maailmancupin palkintopallisijan sekä sijoittui kokonaiscupissa top 10 (9.). 

* Positiivinen ja eteenpäin katsova maajoukkueen look niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Soraäänet tulevat maajoukkueen ytimen ulkopuolelta. 

TULEVAISUUS

3. Tulevaisuudessa on varmistettava edelleen, että: 

+ seurojen työtä tuetaan, rekrytointia kehitetään ja seuravalmentajia koulutetaan. 

Pyramidin tärkein osa on alaosa. (ikävaiheet 5 – 15v.).

+ valmennuskeskusten – huipulle nousuvaiheen valmennus tulee olla ensiluokkaista. Pyramidin keskiosa 

(15 v. –>), joka rakentuu hyvän seuratyön päälle ja jonka on oltava huippuluokkaa valmennusosaamiseltaan. 

+ maajoukkueen toiminnan laatu, organisaatio, harjoittelu: oltava huippuluokkaa.

Pyramidin kärkiosa, joka rakentuu valmennuskeskusten rinnalle ja jatkeeksi. 

+ Olosuhteista on huolehdittava ja taattava laadukas harjoitteluympäristö (5v. ->). 

Aloitusmäkiä (lumihyppyrit) on saatava valmiisiin ympäristöihin kuten laskettelurinteisiin (hissit, kaverit, massat). Valmennuskeskusten olosuhteet on saatava nykypäivän vaatimuksia vastaaviksi. (harjoittelun laatu). Tästä on hyötyä koko pyramidille.  

= Näin pyramidin terävin huippu eli maajoukkuetaso voi paremmin ja Olympiaunelmat voivat tulevaisuudessa aktualisoitua. 

* Voi hyvin olla, että idealistisen pyramidimallin lisäksi on muitakin toimivia optioita. 

Visio: 

Kotimaan kilpailujen rinnalle ja jatkeeksi rakennetaan uusi SkaBa Cup eli Skandinavian ja Baltian yhteinen cup (Eesti, Suomi, Ruotsi, Norja) junioreille - huipulle nousuvaiheeseen kilpailutoimintaan. 

Tällä vastattaisiin mm. Alpine Cup (OPA) kilpailujärjestelmään, joka on alppimaiden kansainvälinen kilpailujärjestelmä ja josta on noussut Schlierenzauerista lähtien Alppimaiden nuoret tähdet. Eestin, Suomen, Ruotsin ja Norjan tietyt kotimaan kisat muutettaisiin (avataan) skaba cupin kisoiksi ja näin ollen saataisiin helpoilla järjestelyillä ja hyvällä logistiikalla kansainvälistä kilpailutoimintaa nuorille. 

Suomen pienillä harrastajamäärillä ja ohuella kilpailutoiminnalla on vaikeaa pitää dynaamista kilpailujärjestelmää yllä, joka on yksi kehityksen ja motivaation kulmakivistä. 

Kyseisistä (skaba) maista vain Norjalla on vahva kotimaan kilpailujärjestelmä. Lisäksi Norja kiertää FIS CUP (GP 3 taso) ja COC (GP 2 taso) kilpailuja. Huolimatta tästä on selvää, että myös Norja hyötyisi nuorille suunnatusta skaba cupista ihan jo pelkästään logistiikan, kilpailujen määrän ja kustannustehokkuuden näkökulmasta.  

Loppuun

Voi hyvin olla, että ilman viime kevään / viime vuosien kriisiä Suomen mäkihyppy olisi ajautunut tulevina vuosina vieläkin mustempiin vesiin. Loukkaantumisten ja lopettamisten paljastama lajin tila / tekemättömyydet olisivat voineet pysyä piilossa vielä pitempään. Toisaalta yksikin menestyvä urheilija, kuten Ville Larinto, Anssi Koivuranta tai Janne Happonen ilman loukkaantumista, olisi pystynyt pitämään menestystä yllä, mutta samalla myös “illuusiota” pinnalla, kuten aiempina vuosina tapahtui. 

Nyt huippuvuosien tekemättömyyksille on ollut tehtävä jotain ja niin on myös pyritty tekemään ihan jokaisella tasolla. Asiat pitää vain saattaa loppuun asti ihan jo sen takia, että mäkihyppy perinteissään on ollut yksi kansallis- ja menestyslajeistamme. 

Tarvitaan vahvaa yhteistoimintaa, kaikkia voimia: OK – SHL – MAAJOUKKUETASOT – VALMENNUSKESKUKSET – SEURAT – KUNNAT - YRITYKSET. Jokaisen panos on tärkeä, yhdenkin ontuessa menestys ei ole pysyvää. 

Allekirjoittaneelle on ollut kunnia olla Suomen, kotimaan mäkihypyn päävalmentaja 4 vuotta, vaikka se on hetkittäin ollut kevyesti sanoen “liian hapokasta”. Motivaatio, palo ja intohimo eivät ole kuitenkaan kadonneet valmennuksesta mihinkään, päinvastoin. 

Soraääniä on Suomaisilla päävalmentajilla ollut aina sekä hyvinä, että huonoina aikoina henkilöistä riippumatta. Kritiikki on päävalmentajan position mukaan tuleva luontaisetuisuus tai paremmin sanottuna luontaisrasitus, sen tietää varsin hyvin mm. Hannu Lepistö, jonka työ Suomessa päättyi kesken sopimuskauden. 

Toisaalta Japanissa ja Ranskassa toimiessani en tuntenut tällaista dissausta mutta samalla kyllä tulokset olivat todella nousujohteiset kummassakin maassa VS Suomi 2011 - 2013. Työn on jatkuttava ja on mentävä vahvasti eteenpäin, mäkitermein sanottuna rohkeasti pönkän suuntaan >  

Myrskynsilmässä yksi asia on valjennut kirkkaana ja merkityksellisenä allekirjoittaneelle. 

Olen saanut toimia valmentajana onnellisten tähtien alla 1997 – 2011 menestyksekkäästi kuudella eri tasolla (henkilökohtaisena valmentajana, seuratasolla, valmennuskeskustasolla, yritysjoukkueessa, B maajoukkueessa ja A maajoukkueessa) ja kolmessa eri maassa (FIN, JPN, FRA). Nyt olen yllättäen kokenut valmennusurani suurimmat haasteet 2011 – 2013. Työ ja usko eivät ole loppuneet tuona aikana ja synkistä vesistä päästiin pinnalle ja aina maailmancup osakilpailuvoittoon asti. Tämä asia on lähes yhtä merkityksellistä allekirjoittaneelle kuin vaikkapa henkilökohtaisten valmennettavieni 9 arvokisamitalia MM - ja Olympiakisoista vuosien varrella. 

Suomesta 2002 (henk. koht. valmennettavani Hautamäki oli juuri ottanut kaksi Olympiamitalia, PHS paras mäkiseura ja B maajoukkueessa vitosvoitto) lähtiessäni olen päämäärätietoisesti ottanut haasteissa olevia joukkueita vastaan sekä 2002 Japanissa kun heidän menestys oli syvällä alamaissa (Kasai parhaana MC rankingissa 23.) että Ranskassa, jossa koko maajoukkuetason mäkihyppyä oltiin lopettamassa. Japanissa Kasai pääsi takaisin MM mitalikantaan ja pörssiyritys, jonka joukkueen valmentajana toimin nousi maailman parhaaksi seura / team joukkueeksi MC pisteillä mitattuna, yli 1500 mc pisteeseen. Ranskassa 25 kertaistimme MC pisteet lähtötilanteesta ja pääsimme maailmancupissa palkintopallille saakka. 

Suomeen keväällä 2010 tullessani maailmancupissa kaudella 2009 – 2010 vain kolme urheilijaa oli maailmancupin 30 joukossa. Ahonen sijalla 11, Olli 14 ja Hautamäki 27. Ennusmerkit eivät olleet tuolloinkaan lähtötilanteessa otolliset kun vielä lopettamisia oli tiedossa.

Vaikka Ranskan ja Japanin kaltaista nousua ei saavutettu niin epäilen, että saatan olla jopa parempi - kokeneempi valmentaja nyt kaikkien haastaviempienkin kokemusten jälkeen kuin vaikkapa vuonna 2003 kun Noriaki Kasai ja Matti Hautamäki, joiden henkilökohtaisena valmentajana toimin samaan aikaan, ottivat yhteensä 5 mitalia Val Di Fiemme:n yksistä MM kisoista. Tai kun Hautamäki voitti 2 Olympiamitalia Salt Lake City:n olympialaisissa. 

Voin toki olla väärässäkin, ainakin jos uskon Pekka Holopaisen kirjoittamaa Janne Ahosen kirjan loppuosaa tai kuuntelen lehtien nimettömiä huutelijoita.   

Sukupolvenvaihdos on Suomessa tapahtunut ja vaikuttaa, että se on myös onnistumassa. 

Kauden kantavat voimat konkari Ahosen rinnalla ovat olleet mm. Koivuranta, Asikainen, Määttä ja Larinto, joiden keski-ikä on alle 23 vuotta. 

42 vuotta täyttävään Noriaki Kasaihin, tuoreeseen Olympiahopeamitalistiin, on siis hitunen ero. 

Vaikka mäkihypyssä lajina luonnollisesti tähtäämme laajempaan nousuun niin on hyvä tunnistaa, että yksikin vahva menestyjä riittää pitämään julkikuvan hyvänä ja uskottavuuden yllä, tästä parhaana esimerkkinä on ampumahiihdossa Kaisa Mäkäräisen tuore menestys ja esim. aikoinaan alppihiihdossa Kalle Palanderin ja tuoreempana Tanja Poutiaisen menestys. Laajaa menestysrintamaa ei ole näissä lajeissa ollut. 

  

Lajin suuremman kehitystyön lisäksi jokaisen yksittäisen potentiaalisen yksilön tie kuoppaisilta hiekkapätkiltä moottoritielle on oltava organisaatiomme suurin tahtotila. 

Organisaatiossamme toimivien ihmisten toimenkuvat ovatkin avainroolissa. 

Urheilijat tarvitsevat läsnä olevan valmentajan, päävalmentajan. 

Toisaalta taas laji ja organisaatio tarvitsevat tulevaisuuden kehittämiseen tähtäävän ihmisen, lajipäällikön. Nämä eivät voi olla yksi ja sama henkilö ihan jo pelkästään mäkihypyn vahvan kansainvälisen toiminnan takia. Tälläkin kaudella hyvästelin omat poikani reilusti yli 200 vuorokauden verran; kotipäivät olin töissä ja poissaolevana. 

* Esi- MM kisoissa Falunissa 2014 helmikuussa vaikka kilpailun lopputuloksessa ei vielä syntynyt jättipottia niin kuudella hypätyllä kierroksella yhteensä viisi kertaa Suomalainen oli top 4 (Asikainen 3, 4, 4 ja Koivuranta 3, 2). Tämä antaa suuntaa, draivia ja realistiset mitalinäkymät ensi talven MM kisoihin 2015. 

Pinnalta nousu aallonharjalle on mahdollista, Lahti MM2017 ja Korean Olympialaiset 2018. 

Päävalmentajan julkiseen hakuun liittyen vastaan näin: 

En hae erikseen tätä työtä. Motivaatiota nykyurheilijoiden valmennukseen on edelleen, uskon heihin lujasti huippu-urheilijoina ja jatkossa menestyjinä. 

Voihan se lopuksi olla niinkin, että mikään ei ole suomalaisessa mäkihypyssä muuttunut ja niinpä kuulun samaan listaan kuin kaikki edelliset päävalmentajatkin. 

Ehkäpä kerron joskus lisää

Kiitos lukemisesta

Pekka