Vetävät pyörät

Mäkihyppy on ensisijaisesti fyysisiä, taidollisia (teknisiä) ja henkisiä ominaisuuksia vaativa laji mutta myös vahvasti välineurheilua, jossa välineillä saavutetaan joko kilpailukykyä tai jopa kilpailuetua. Itseluottamusta tai ei.

Maailmancupin kärkimiehet saavat itse oikeutetusti oman suorituskykynsä ja imagonsa ansiosta parhaan tuen välinevalmistajilta, näin se menee.

Markkinat, näkyvyys, suorituskyky ja imago ratkaisee. Ei tämä varmaan liene kenellekään yllätys. Parhaat urheilijat pääsevät mm. suksitalliin, jossa palvelu toimii viimeisen päälle.

Suomessa kirkkaat tähdet on hiljan lopettaneet ja vahvat nimet - uudet tulokkaat Happonen, Koivuranta ja Larinto ovat olleet loukkaantuneena.

Tämän ryhmän takana olevat “uusi sukupolvi” eivät suorituskykynsä ja menestyksen puolesta ole vielä pääosin saaneet mm. suksitallipaikkaa mutta mm. Lauri Asikainen tekee kovaa työtä sen eteen, että hänet tullaan huomaamaan suorituksiensa ansiosta ja tulevaisuudessa tallipaikka ja suksisopimus aukeaa. Asikaisen käyttämä Itävaltalainen suksitalli huomasi loppusyksystä, valmennushenkilöstön esitellessä, Laurin potentiaalin ja hän sai kilpailukyiset sukset tehtaalta.

Seuraava askel on menestyksen kautta kasvavat lisätuet. Sama kaava pätee muihinkin urheilijoihimme.

Haastavinta urheilijoillemme on juuri nyt se, että huipulle nouseva urheilija tai osittain siellä jo oleva joutuu mahdollisesti nolla sponssituloillaan etsimään rahat välineisiin, jotka MC nykyvaatimusten mukaan on kaudessa n. 1 pari kesäsuksia, n. 2 paria talvisuksia, n. 10kpl mäkipukuja kauden aikana, n. 2 paria siteitä. Yhteenlaskettu summa kyseisistä välineistä on n. 7 - 10te. Testatakin pitäisi löytääkseen optimivälineet, se on jo kokonaan eri juttu. Joku puhuu itkemisestä, joku selittämisestä, joku pelkää totuutta, joku ymmärtää, joku on realistinen.

Kaikki haluaa muutoksen.

Tähän päälle FIS CUP ja COC kilpailut, jotka muutama hetki sitten oli vielä lähes täysin omavastuulla (a 500e / kisamatka) ja MC kilpailumatkoista (n. 30 kilpailua) kotimaan matkojen osuudet kuuluvat urheilijoiden itsensä maksettavaksi (pitkämatkalaisilla n. a 200e / kisamatka). Osaa seurat pystyy tukemaan, osaa ei ollenkaan. mm. näistä syistä osittain johtuu myös tolkuton seurojen vaihtamisprosessi, “nimimerkeillä tukea etsimässä”. Tämän perässä ei meinaa pysyä.

Ihanne / tavoitetilanteessa kun kasvattajaseuran nimi säilyisi maailmancup ja arvokisatilastoihin saakka.  

Yhteenlaskettuna siis merkittävä oma panostus / kausi.

Ei ole kauaa kun joku “jeesusteli”, että eihän urheilijoilla ole edes omavastuita maailmancupissa, mitä ne ruikuttaa. Tähän ei voi muuta sanoa kuin, että nopeaan apuun Rennie..

Mielestäni vähimmäisvaatimus maajoukkuetasolla (maan edustustehtävissä) olisi kilpailukykyiset (ilmaiset) työvälineet eli sukset, puvut, siteet, monot jne. Lajiyhdistys ei tässä ole pystynyt kuitenkaan tukemaan. 
A + B + NMM urheiluvälinebudjetti on tällä kaudella 0 euroa joka tasolla. Kansallistalkoissa tämäkin asia on uuden johdon puolesta rohkeasti kuvailtu, ei pimitetty.

Paljon asiat on toki myös urheilijoiden omasta tekemisestä ja päätöksistä kiinni. Tässä tullaankin kiperään kysymykseen:

* Täysi sitoutuminen työlle eli oma panostus, oman potentiaalin maksimaalinen käyttäminen

* Killuminen asioiden ja ongelmien kanssa l. kuinka selviydyn. Tätäkään ei voi väheksyä:

joidenkin lahjakkaiden urheilijoidemme osalta ostaakseen mäki/työvälineet on ollut mentävä “siviili”töihin eli he tekevät ns. kaksivuorotyötä. Siviili – ja urheilutyötä.   

* Elämän muut arvot ottavat vallan, urheilua ei nähdäkään enää hienona mahdollisuutena, motivaatio hiipuu ja se johtaa lopettamiseen. Tämä on pitkälti seurausta “syistä”.

Mustavalkoista tässä kaikessa on se, että huippulahjakkuudet (joita tulee muutama 10:ssä vuodessa) kylläkin pääsevät huipulle onnistuneen valmennuksen ja harjoittelun seurauksena varsin nuorena ja urheilu ottaa vahvan otteen tarjoten menestystä, energiaa, tukea ja toimeentulon MUTTA

yleisin kaava (Suomessa ja yhtälailla muualla maailmassa) on kuitenkin kasvaa huippu-urheiluun pitkän järjestelmällisen työn seurauksena, vaiheittain.

Mäkihypyssä ensin kotiseurasta valmennuskeskukseen huipulle nousuvaiheessa ja sitten maajoukkueeseen.

Kilpailullisesti ensin kotimaan kirkkain taso, sitten kansainvälisiin kilpailuihin. GP 3 tasolta GP 2 tasolle ja viimein GP 1 tasolle. Jos kuitenkin GP 3 ja GP 2 tasoilla monta vuotta tuki on ohutta tai olematonta valmennuksellisesti, kilpailullisesti ja taloudellisesti niin suurella prosentilla GP 1 tasoa ainakaan menestyksellisenä ei nähdä vaikka kaikki menestymismahdollisuudet jossain toisessa ympäristössä olisi olleet.  

Tämä osoittaa kuinka haastavaa on päästä nykymenossa terävimmälle huipulle. Vielä 1900 luvun lopulla riitti kun pärjäsi (esim. PHS tai LHS) seuran mestaruuskisoissa. Jos oli top 3 seuran mestaruuskisoissa (LHS ja PHS) niin tiesi olevasi maailman huipulla.

Lahti ja Puijo (yksitellen) parhaillaan johtivat maiden välistä maailmancupia.

Sain itsekin olla näkemässä tämän ajan Puijolla ensin urheilijana sittemmin vaikuttamassa valmentajana. Puijolta oli parhaillaan 5 hyppääjää yhden kauden aikana maailmancupin palkintopallilla. Tällä hetkellä Puijolla ei ole käytännössä enää yleistä sarjaa. 

Huipulle nousu nykymäkihypyssä ei kysy siis pelkästään urheilijan fyysisiä ja teknisiä ominaisuuksia vaan ennenmuuta henkisiä ominaisuuksia, näistä ennenmuuta pitkäjänteisyyttä, pysyvää intohimoa. Kun nämä on kunnossa ollaan pitkällä. Lopuksi mäkimiehen polku kysyy tukiverkostoa: omaa perheen kautta tulevaa tukea, seuran, yhdistyksen, liiton, valmentajien ja tukijoiden kautta tulevaa mahdollistamista.

Resurssiasia on kovasti nostanut puheenaiheita ja mielipiteitä.

Asia on mahd. jakanut urheilukansan mielipiteitä kahtia ”tai kolmia”, urheilujohtajienkin.

Loppujen lopuksi useat ovat kuitenkin ainakin jollain tasolla samaa mieltä haasteista mutta asiat esitetään, joudutaan tai halutaan esittää eri tavoilla, sehän on selvä.

Negatiivisesti, positiivisesti, rakentavasti, tuhoavasti, realistisesti, pessimistisesti, optimistisesti. Meitä on moneen lähtöön, mielipiteet on tärkeitä mutta liian usein mielipiteet jakautuu oman position mukaan, ei aitojen ajatusten.

Omasta mielestäni mäkihypyn kokonaisuudessa ei olekaan kysymys todellakaan tai pelkästään talouden resursseista vaan yhtälailla valmennuksen – osaamisen – välineiden – olosuhteiden jne. resursseista. Oikea ja riittävä harjoittelu, urheilija-aines ja valmennus on ehdottomasti tärkeimmät voimavarat.

Kun kuitenkin asiaa mietin syvällisemmin niin lähes kaikki kuitenkin perustuu talouden resursseihin. Ympyrä osallaan sulkeutuu. Intohimolla, tekemisellä ja yhtenäisyydellä päästään hienosti puoliväliin vastaan mutta jonkun pitää tulla toiselta puolelta vastaan.

Tässä ja monessa mielessä Jukka – Pekka Vuori on uskaltanut pitää rohkeasti valitsemansa linjan.

Se mitä hän on kertonut mäkihypyn tilasta on täysin totta, se on realistinen kuvaus. Vaakakuppi rupeaa kallistumaan suuntaan tai toiseen, muutos tai ei muutosta.

Potentiaalia on kumpaankin suuntaan. En halua uskoa mäkihypyn kuolevan vaan ottavan niskalenkin mutta sen uskallan sanoa, että turaamiseen ei ole aikaa.  

Tekijöiden eli urheilijoiden ja valmentajien on uskottava hetkeen, laitettava itsensä likoon.

Johdon on tehtävä kaikki voitava urheilun mahdollistamiseksi.

Näillä suunta voi kääntyä, olla oikea mutta sisukaan ei ratkaise kaikkea.

Otsikkoon viitaten viime talvena kun pyysimme saada liukkaille alppiteille vanhojen kuluneiden renkaiden tilalle uudet renkaat niin vastaus kuului: ”vain vetäviin pyöriin”.

Niitäkin etsittiin Haaparannasta.

Sladissa mennään mutta pääasia, että yleisö viihtyy.

Niin ja Joulu on ovella ja upeat kelit ulkona. Mitähän sitä voisi Joululta ja uudelta vuodelta toivoa ?

Kärsivällisyyttä kaikille ja akkujen latausta lähimmäisten parissa.

Hyvää ja rauhallista Joulua

Jatkuu ensi numerossa: ”huikeat voimavarat”

Nyt liikutaan vaarallisilla lumilla vai liikutaanko

Yli 100 km/h vauhtia loppulennossa, pudotus korkealta HS pisteelle kovaan alastulorinteeseen. Alastulossa jalkoihin kohdistuu isoja voimia, telemark alastulot käyrillä ja lyhyillä takatapeilla, jotka kääntää polvea sisälle telemark alastulossa, edessä tiukka alamäen kaarre.

Riskielementit (vaatimukset) on kasvaneet kymmenen vuoden aikana juuri alastulovaiheen 
osalta, valehtelisin, jos muuta väittäisin: 

Pitkän hypyn telemark alastulossa, jos tasapaino valahtaa toisen jalan varaan voi polveen kohdistua usean sadan kilon voimat. Jos ja kun tähän yhdistyy telemark alastulossa kiertoliike (niin kuin se nykysiteiden takia lähes väistämättä yhdistyy) niin riskit kasvaa potenssiin.  

2010 luvulla lentoradat on korkeampia (uudet mäkien profiilit ja mäkipuvut) ja kanto loppulennossa on pienempää johtuen pääosin vallitsevista takatuuliolosuhteista ja mäkipuvuista (pinta-alaa pienennetty) sekä painoindeksin nostamisesta VS 2000 luvun alussa. 

Lähden kuitenkin ensin purkamaan pakettia historiasta. Loppujen lopuksi laji on huomattavasti turvallisempaa kuin 50 - 90 luvulla. Vakavampia vammoja ja kaatumisia on huomattavasti vähemmän. Mäet ovat huomattavasti paremmassa kunnossa.

Muistan ajan kun ylämäessä ei ollut välttämättä edes latuja vaan tasapainoiltiin jäärännissä, alamäen kunnot saattoi olla mitä sattuu ja hypättiin tuulissa, joihin lähinnä surffarit ovat tottuneet. Sanonta ”Kaipolassa kasvot kalpenee” ei ollut pelkkää sananhelinää. Kova sivutuuli lennätti aikoinaan Kaipolassa Japanilaishyppääjän ohi alastulorinteen tuhoisin seurauksin.

Nykyisin on aina virheettömät latukoneella tehdyt jääladut, pääosin kohtuullisen hyväkuntoiset ja leveät alamäet. Tuulien osalta ollaan safety zone:lla pääsääntöisesti koko ajan. Kaikki on siis suhteellista.

Onko siis sittenkin vain niin, että mäkihyppääjämme ovat oikeasti harjoitelleet väärin (nopeus – ja voimaharjoittelun osalta) niin kuin Toni Nieminen MTV 3:n kommentaattori arvioi ja Jari Porttila blogissaan heitti ilmaan, aiheellisestikin kysyy ? Vai niinkuin Jari Kupila Urheilulehden nettisivulla sanoo: "näiden miesten polvet ovat paperia" ?

Mielestäni ei, (perustelen alla) ainakin koko asettelu on aivan liian mustavalkoinen.

On kuitenkin selvää, että osalla mäkihyppääjistä (jos katsotaan tilannetta koko maassa) ei ole riittävän monipuolista taitotasoa ja tukilihaksistoa hankittuna nuoruusvuosilta tai huipulle nousuvaiheessa on kehitetty vain lajille tarpeellisia ominaisuuksia ja lihaksia.

Mutta tässäkin tapauksessa mennään case by case.

Tosiasia on joka tapauksessa, että pelkkä lajinomainen taitavuus ei riitä, seuraa ilmeinen vammauhka. Tästä esimerkkinä oli huikean ponnistusvoiman ja potentiaalin omanneen Mika Laitisen suoritukset parhaimmillaan VS osallaan uran päättänyt loukkaantuminen.

Kuitenkin sanoisin loppujen lopuksi näin, että lajinomaisessa fysiikkaharjoittelussa ei ole syy - yhteyttä syntyneisiin polvivammoihin, (ylipitkien hyppyjen ja vääntöjen seurauksena syntyneitä ristisidevammoja olisi osittain kornia arvioida, että väärästä harjoittelusta kiinni) varsinkin kun vastaavaa nopeus – ja voimaharjoittelua on tehty Suomessa iät ja ajat, NV vaatimukset menestymiseen ovat kansainvälisellä tasolla erittäin kovat. 

Monessa muussa lajissa (mm. yleisurheilu, voimalajit jne.) mennään nopeus – ja voimaominaisuuksien, hermoston kehittämisessä vielä paljon pitemmälle kuin mäkihyppääjien.

Mutta sen voin todeta, että nyt kolmatta vuotta Suomen maajoukkueessa, 8:n ulkomaan vuoden jälkeen, seuranneena huomaan, että monipuolisessa harjoittelussa kylläkin on puutteita. huom. kun katsomme koko maan tasoa. Henkilökohtaisia valmentajia (OTO pohjalta tai ammattimaisesti), jotka tekevät harjoitusohjelmat urheilijoille on useita, yhdistäviä tekijöitä vähemmän. 

Toni Nieminen oli aikanaan jumppakärpänen. Tonin taitotaso tuli esille V tyylin huikean nopeassa oppimisessa VS kilpakumppanit kaudella 91 - 92, Toni tunnettiin myös todella komeiden, virheettömien alastulojen tekijänä mutta enää 2012 Tonikaan ei pystyisi tekemään samanlaisia alastuloja kuin vuonna 1992 Albertvillen Olympiakisoissa, johtuen välinekehityksestä. Siitä myöhempänä alla.

Rinnalle voidaan ottaa kolmas esimerkki Janne Ahonen, jonka mäkiura oli kestävä, vankkumaton ja menestyksekäs yli 10 vuotta. Jannea en kuitenkaan missään olosuhteissa luokittelisi jumppakärpäseksi eli tämä ei siis ole yksin autuaaksi tekevä asia.  

Ahosen osalta voisi pikemminkin sanoa, että perustaitotaso oli riittävä ja lajinomainen taito häkellyttävän hyvä. Tärkeimpänä asiana Jannen uran osalta oli todennäköisesti kuitenkin se, että hän oli poikkeuksellisen vahva lihaksiltaan VS monet muut mäkimiehemme. Vahvuudella tarkoitan vahvarakenteisuutta, kehon pinta-alaa, suorituskyvyn kannalta tärkeitä lihaksia sekä tukilihaksia yhdistettynä erinomaisen hyvään liikkuvuuteen. Kukkakeppiä Jannesta ei olisi saanut millään vaikka rasvat liikkuikin n. 6%:n tietämillä.

Niemisen taito - ominaisuudet, Laitisen nopeusvoimaominaisuudet ja Ahosen lajitaito sekä henkiset valmiudet = Suomalainen hävittäjä, voittamaton suorituskyvyllinen yhtälö.

Ahonen pääsi tässä yhtälössä lähimmäksi optimitilannetta, ollen tasavahva jokaisella mäkihypyn osa-alueella välineammattimaisuus mukaan lukien. Tästä yhtälöstä syntyi historialliset 5 mäkiviikon voittoa.  

Välinekehitys

2000 luvun aikana monon (kantapään) liikerata alas ylös suunnassa (huom. telemark alastulo) on pienentynyt sentti sentiltä, koska lyhyemmällä alas ylös liikkeellä haetaan mm. maksimaalista kantoa sukseen. Lyhyempi takaosan liikkuvuus tarkoittaa parempaa suksen kantoa ja hallittavuutta mutta vastaavasti telemark alastulo on entistä vaikeampaa kun monon kanta on useilla hyppääjillä lähes suksessa kiinni. 

Vuonna 2010 keväällä sidekehitys vapautettiin ja trendiksi tulivat monon takana olevat käyrät metallitapit tai tangon päässä olevat vinot nipukat. Ne aiheuttivat maailmanlaajuisesti useita läheltä piti tilanteita ja myös vammautumisia kasvavassa määrin, koska mm. telemark alastulossa jalan linja ei pysy suorana vaan käyrä tappi tai vino nipukka vääntää nilkkaa ja polvea sisälle monon mentäessä ääriasentoon (telemark alastulossa). Vääntö sinänsä ei ole ainoa asia vaan suksi kanttaa myös helpommin, joka helposti johtaa kaatumiseen. Lisäksi kun monon kiinnitys kantapäästä on lukittu (metallitapilla narun sijaan) sivusuunnassa niin luonnollisen korjausliikkeen tekeminen hankaloituu. Nämä asiat lisää telemark alastulon ohjaamista ja korjausliikkeitä mm. lantiosta polviin. 

Lisäksi tälle kaudelle 2012 - 2013 muutettiin pukusääntöä seurauksella, että lentovauhti on kovempi ja lentorata on korkeampi. Tästä taas seuraa, että törmäyskulma (voimat) alastulorinteessä HS pisteen kohdalla on isompi kuin vielä viime vuonna eli alastulovaiheessa polviin, nivelsiteisiin ja mm. polven kierukoihin kohdistuu enemmän ”painetta”.
Kun nopeus kasvaa, liike-energia kasvaakin nopeuden toiseen potenssiin verrannollisesti. Esimerkiksi, jos nopeus kasvaa 10%, liike-energia onkin 21% suurempi (1.1*1.1 = 1.21). 

Kasvaneet polveen kohdistuvat voimat sekä telemark alastulon vaikeus (siteet) yhtälö kasvattaa loukkaantumisriskiä. Tietoa meillä kenelläkään ei ole kuitenkaan tuleeko talvella enenevässä määrin loukkaantumisia kansainvälisellä tasolla tämän takia vai ei. En halua arvuutella tällaisella, haastavampaa alastulojen tekeminen on, sen uskallan sanoa. 

Katsokaa linkistä kohta 39 minuuttia ja 35 sekuntia.

http://areena.yle.fi/tv/1721287

Videolla on Rukan maailmancupin henkilökohtaisen kilpailun kolmen parhaan hyppääjän telemark alastulot. Sivusta katsottuna alastulot on lähes moitteettomat mutta edestäpäin kuvattuna paljastuu tosiasia. Jos alastulot täydellisessä Rukan alastulorinteessä ja kohtuullisen matalalentoisessa mäessä on tätä luokkaa niin mitä tapahtuu kun lentorata on korkeampi ja alastulorinne on huonossa kunnossa.

Sochin HS 106 mäen kisojen osalta pätee sama asia telemark alastulojen osalta,

lähes kaikilla oli merkittäviä vaikeuksia telemark alastuloissa. 

Tämän pystyi kaikki toteamaan Maikkarin viikonlopun lähetyksistä. 

Asiantuntijat eli ortopedit, fysiot ja liikuntalääketieteen ammattilaiset voivat nähdä varmasti heti mahdollisen loukkaantumisriskin tuottavan mekanismin: yhdenkään urheilijan säären, polven ja reiden linja ei ole suora telemark alastulossa.

Onko telemark alastulo sitten jäänne ?

Mäkihypyn alkuaikoina telemark syntyi keinona seistä hypyt kun monoissa ei ollut kantatukea, johon nojata alas tullessa ja alamäen kaarteen tiukoissa voimissa. Turvallisuusnäkökulman mukaan nykyvälineillä telemark alastulo ei ole enää ihanteellinen vaan ehdottomasti tasajalka - alastulo, koska tasajalka - alastulossa on mahdollisuus pitää säären linja suorana ja tasapaino on parempi.

Vai onko kuitenkin vain niin, että välinekehitys on mennyt väärään suuntaan,

liian pitkälle ?

Ehkä tämä viimeinen on kuitenkin se parempi vastaus perinteikkäässä lajissamme.

Telemark:t kuuluvat lajiimme. 

2000 – 2010 käytetyt win air:n "turvatarkastetut" ns. narusiteet oli hyvä kompromissi. 

Kun sidekehitys vapautettiin 2010 on kaikkien haettava kilpailuetua, 

MC:ssa ei ole enää yhtään urheilijaa, joka hyppää tällä turvalliseksi havaitulla vanhalla sidetyypillä.

Olen itse ollut onnellisella puolella henkilökohtaisena valmentajana 1997 – 2002 Suomessa, 2002 - 2006 Japanissa ja 2006 - 2010 Ranskassa, koska yksikään henk.koht. valmennettavani ei ole koskaan ollut loukkaantuneena 1997 – 2010 vuosien aikana. 2010 kesästä alkaen olen ollut OTO valmentajana Hautamäelle (nyt jo siviilityössä) ja Happoselle.  

Japanissa sain mm. olla Noriaki Kasain henkilökohtainen valmentaja, joka hyppää vielä 40 vuotiaana, sijoittuen kaksi viikkoa sitten 7:ksi Rukan henkilökohtaisessa mc kilpailussa.

Kasain tukena oli ja on yritysjoukkueessa fysioterapeutti, jonka kanssa hän tekee valtavasti ennaltaehkäisevää työtä, mm. polviin ja selkään liittyen, mm. tämä on mahdollistanut pitkän uran. Toisen esimerkin voisin ottaa Ranskasta, jossa Jason Lamy Chappuis tuskaili hankalien selkäkipujen kanssa 2009 kesällä juuri ennen Olympiatalvea. Hänet lähetettiin Etelä Ranskaan huippukuntoutuslaitokseen n. kuukaudeksi, jossa liikuntalääketieteen ammattilaiset (kuntoutuslaitos koostuu fysioista, lääkäreistä, mental puolen ammattilaisista jne.) hoitivat hänet kuntoon ja mies otti Olympiakullan 2010 talvella. Kiinnostuneille tiedoksi paikan nimi:  CERS Capbreton.

Mitä ihmettä ?

Janne Happonen 2008 (reisi) – 2010 – 2011 – 2012 polvileikkaus

Janne Ahonen 2010 polvileikkaus.

Ville Larinto 2011 – 2011 polvileikkaus.

Anssi Koivuranta 2012 polvileikkaus.

Olli Muotka ja Sami Niemi polvikipuja.

Tehdään jo heti alkuun selväksi, että ortopedit, fysioterapeutit ja liikuntalääketieteen ammattilaiset jne. ovat parhaita antamaan diagnostiset arviot vammoista ja niiden syntymekanismeista mutta blogin alkuperäisen tarkoituksen hengessä teen oman arvioni asiassa valmentajana.

Asiassa, josta vaietaan helposti ja visusti niin kuin osallaan terveydellisistä asioista pitääkin.

Terveys detailit ovatkin henkilökohtaisia, siksi keskitynkin kokonaisuuteen. Toisaalta

kun loukkaantumiset on tiedossa ja vellovat usein mediassa niin vastauksiakin pitää pystyä antamaan medialle edes jollakin tasolla, tärkeimpänä laji-ihmisille. 

Lähtökohta:

1.     Kaikilla loukkaantuneilla urheilijoilla on erilaiset nuoruuden taustat urheilijoina ja eriävät henkilökohtaiset valmentajat sekä sitä kautta pitkälti eriävät harjoitusmetodit, on vanhempia ja nuorempia valmentajia, ammatti – ja amatööritaustaa jne. 

2.     Vammautumismekanismit ovat olleet erilaiset ja aiheutuneet erilaisista syistä.

Pois suljetaan heti alkuunsa Janne Happonen, joka loukkaantui vuonna 2008 monon kannan (välinevian takia) hajottua kesken ilmalennon. Reiden avomurtuma ja makrotason vamma vasempaan jalkaan. Siitä on seurannut paljon, liian paljon. Mies on palannut kuitenkin takaisin aina terävimpään kärkeen. Sen ansiosta, että juniorivuosien harjoittelu on hoidettu Nykäsen tasolla. Toinen soturi Ville Larinto, joka hyppäsi vuonna 2011 uuden vuoden kisassa jäiseen rinteeseen, korkealta ja kovaa ylipitkän hypyn, jossa telemark alastulossa väännön yhteydessä oikean polven eturistisiteet meni poikki. Edellisinä viikkoina Ville hyppäsi Rukalta mc virallisissa harjoituksissa peräti 152m ja Engelbergin mc:ssa telemarkeilla yli HS pisteen, lisäksi monen monen vuoden ajan ”ylipitkiä hyppyjä” ilman 

mitään ongelmia.

Uusi korjausoperaatio tehtiin puolta vuotta myöhemmin eturistide siirrännäisen petettyä kiinnityskohdasta. Sitä on turha spekuloida enempää, se on realiteetti, sometimeS_it happens.

Ja sivu on nyt käännetty. Sen haluan sanoa, että kova kaksikko on kyseessä, henkisiltä ominaisuuksiltaan.

Näillä loukkaantumisilla ei ole siis mitään tekemistä väärän harjoittelun kanssa niin kuin on arvuuteltu tai suoranaista syy – yhteyttä uusiin pukusääntöihinkään. 

Samaan kategoriaan laitan Janne Ahosen, joka hallitsi mäkimaailmaa yli 10 vuotta loukkaantumatta kertaakaan vaikka matkan varrella oli huikeita ylipitkiä hyppyjä. Vancouverin Olympialaisten 2010 vamma oli sekin kohtuullista. Kierukkavamma ja sivusiteiden venähdys, vamma kuitenkin, joka korjattiin tähystysleikkauksella.

Jäljelle jää siis kolme urheilijaa.

Kaikkien vammat on nekin täysin toisistaan erillään.

Jänteen paksuuntuminen – polvilumpion halkeama – ilmeinen kierukkavamma. 

Kun näissäkään ei ole mitään suoranaisesti yhdistävää tekijää niin voidaan siirtyä

seuraavaan aiheeseen, josta onkin helppo löytää ainakin kehitettäviä asioita ja tässä ei ole kaikki kiinni henkilökohtaisista valmentajista tai urheilijoista tai maajoukkuevalmentajista.

Vammojen ennaltaehkäisy, kuntoutus ja jälkihoito

Urheilijoillamme (huom.) pääsääntöisesti ei ole:

* kotiolosuhteissa fysioterapeuttia harjoituskaudella, sama pätee kahden viimeisen kauden osalta myöskin maajoukkueen leireillä.

Fysioterapeutin luokse mennään hoidattamaan ongelmia, ei ennaltaehkäisemään.  

* säännöllisiä lääkärintarkastuksia keväisin tai syksyisin

* vamman synnyttyä tukea kuntoutukseen tai välttämättä edes uusinta tietoa saatavilla kuinka kuntouttaa tai ainakin tieto on hajautunutta.

* polvia suojaavaan mekanismiin eli ennaltaehkäisyyn erillistä ohjelmaa ja / tai ennaltaehkäisevää fysioterapiaa, ns. knee stability harjoittelua.

* henkistä valmennusta vamman synnyttyä tai sen jälkihoidossa.

-> Pitkissä hypyissä tarvitaan vahvaa itseluottamusta tehdä kaikki nuoruusiässä opittu, kaikki epäröinti lennon viimeistelyssä eli alastulossa altistaa uusille vammoille. Tästä syystä ennaltaehkäisevä työ, kuntoutus ja jälkihoito fysioterapian ja henkisen valmennuksen puolelta on ratkaisevassa roolissa. Tähän samaan kategoriaan kuuluu hyvä taitotaso, lihasmuisti, jota voidaan kehittää mm. telinevoimisteluharjoittelulla, tasapainoharjoittelulla sekä telemark harjoittelulla.

Edellä mainitut asiat yhdistettynä aiemmin kertomaani mäkihypyn sääntö – ja välinekehitykseen tarkoittaakin jo vammariskikertoimen kasvua potenssiin.

Mitä mäkihyppääjän pitäisi hallita lajinomaisen taidon (tekniikka) ja fysiikkaharjoittelun

lisäksi => vaatimukset 2010 luvulla.

VAHVA:

·          monipuolinen taitotaso

·          lihasmuisti

·          tasapaino

·         koordinaatio

·         tukilihaksisto

·         huoltava harjoittelu

·         ennaltaehkäisevä työ

·         audio visuaalinen kyky

·         vastavaikuttajat

Tulevaisuus

Viime talvena 2012 ideoin valmentajafoorumisarjan valmennuskeskusvalmentajillemme, jossa mm. oli luennoitsijoina Kari Ylianttila, Mika Kojonkoski, tohtori Mikko Virmavirta, professori Lauri Kettunen jne. Puhuimme fysiikan, tekniikan ja taidon perusedellytyksistä ja faktoista mäkihypyssä valmennuskeskusvalmentajillemme. Foorumeita pidettiin kaiken kaikkiaan 3 kpl.

Tietoa on pyritty jakamaan ja valmentajafoorumisarjaa tullaan jatkamaan.  

Mutta, että totuus ei hämärtyisi niin Matti Nykäsen mc maailmanennätysten voittoa jahtaavan nuoren Gregor Schlierenzauerinkin polvia on koeteltu jo kahdesti viimeisen kolmen vuoden aikana. 

http://www.redbull.com/cs/Satellite/en_INT/Article/Crash-puts-Schlierenzauer-out-of-the-running-021242937988022

Ei siis ihme, että hän on esittänyt henkilökohtaisen vetoomuksen FIS:lle koskien pukusääntömuutosta.

Jos loppujen lopuksi puhutaan onnesta tai epäonnesta niin kaikessa karuudessaan voi sanoa, että Suomen kohdalla loukkaantumiset on leikanneet terävimmän kärjen eli sattuneet juuri potentiaalisimmille urheilijoillemme, se on epäonnea.

Monen muun maan hyppääjillä on viimeisen kahden vuoden aikana tapahtunut vastaavia loukkaantumisia (Norjassa, Saksassa, Itävallassa jne.) mutta niistä ei ole uutisoitu niin vahvasti, koska kyseessä ei pääosin terävintä kärkeä, muutamaa urheilijaa lukuunottamatta.

Tiedän, että huippu-urheiluyksikön uusi johtaja Mika Kojonkoski tekee hartiavoimin töitä saadakseen laadukkaat tukipalvelut lajiryhmille kuntoon. Tämä on hieno asia. 

Konsepti varmasti syntyykin mutta viiveellä niin kuin kaikki suuremmat linjaukset. Mäkihypyllä on akuutti tarve kuitenkin heti ja ennen muuta paikallistason asiat on tärkeää ratkaista. Tästä syystä Janne Happosen case:ssa tein blogissani haasteen, aikaa kun ei ole hukattavana. Haaste on otettu hyvin ja vahvasti vastaan, siitä myöhemmin.

Yhteenvetona blogistani tai voiko tätä tosin sanoa enää blogiksikaan pituuden takia on se, että ei ole yhtä yhdistävää tekijää. Sen voin sanoa, että en usko väärään nopeusvoimaharjoitteluun, joka hajottaa kaikkien polvet (samaa nopeus – ja voimaharjoittelua on tehty iät ja ajat Suomalaisessa mäkihypyssä).

Lajinomainen fysiikkaharjoittelu on tulosten saamiseksi välttämätöntä. 

Uskon kuitenkin siihen, että kaikkien osalta mm. tukilihaksisto, polvea ympäröivät lihakset, taito - ja tasapainotaso ei ole riittävällä pohjalla (huom. koko Suomen taso). En viittaa tässä yhteenkään yksilöömme. Lisäksi välinekehitys ja säännöt on muuttaneet alastulovaihetta vieläkin vaativampaan suuntaan kuten edellä kerroin, tämä on kaikille sama.

Mäkihyppy on kovien miesten osittain extreme laji, jossa on vuosien aikana sattunut maailmanlaajuisesti paljon muutakin kuin yksittäisiä polvivammoja, Suomalaiset on selvinneet isommista vammoista vähällä, lähihistoriassakin.

Tässä perspektiiviä Nykäsen ajoista, kaikki on suhteellista lajin nykytilan vaarallisuudessa. http://www.youtube.com/watch?v=tFs7jVgUeDo

Pekka

Suomalaista lumiosaamista Sochissa

Sochin HS 106 mäen kilpailussa hypätään tänä viikonloppuna ensimmäistä kertaa maailmancupin historiassa uudella lumetusinnovaatiolla. - Suomalaista osaamista - 

Alastulorinteessä käytetty lumi on kokonaan viime talvista. Lumi varastoitiin kesän ajaksi sahanpurun / puupalasten alle ja juuri ennen kilpailuja lumi siirrettiin mäkeen.

Alamäen väristä pystyy katsojatkin päättelemään asian.

Joukkoon on jäänyt hieman puumateriaalia kun lumi on siirretty mäkeen mutta ei haitannut hyppäämistä. 

Ainut haastava asia on alamäen kunto, koska alastulorinne on pehmeä, tämä johtuu ilmanalasta, ei lumesta. Tällä hetkelläkin sataa lämmintä vettä. 

On kuitenkin melkolailla spesiaalia, että vaikka ilma ei todennäköisesti ole käynyt syksyn aikana pakkasen puolella vielä kertaakaan niin silti eilen jo hypättiin mc karsintakisat lumialastulolle. Samaa lumetustatapaa on käytetty Suomessa harjoitusmäissä mutta ei vielä koskaan maailmancup:ssa. 

Lisäksi Sochissa toimiva Suomalainen SnowTek pystyy tekemään uudella innovaatiolla lunta kelissä kuin kelissä, ulkoilmassa tai jopa sisätilassa.  

Ylämäen osalta haasteet on ratkaistu keinotekoisella jääladulla, trendi on viime vuosina yleistynyt maailmalla (Itävallan ja Saksan monissa mäissä, myös Norjassa on tällaisia latuja). Latu toimii todella hyvin. Vaikka ulkona olisi +10 lämmintä niin latu pysyy n. -10 asteisena. 

Tässä yhteydessä on mukava kertoa, että järjestelyt toimineet toistaiseksi todella hyvin, lupaavasti. Ystävällinen järjestelykomitea joukkueen attaseoineen. 

Isot uudet hotellitkin avattiin vain joukkueille, taidamme olla ensimmäiset asukkaat.

Infrassa on vielä toki paljon tekemistä mutta ensituntumalta olen vaikuttunut mihin suuntaan alue kehittyy. Tulossa varmastikin hieno talviurheilukeskus 2014.

Oman suolansa tuo mukaan mittavat turvajärjestelyt, jotka oli mäelle mennessä lentokentän turvatarkastuksen tasoiset, läpivalaisuineen jne.

Sotilaita oli mäellä useita kymmeniä.

Vähän reilun kilometrin matkaan hotellilta mäen harjalle menikin reilu tunti mutta ei haitannut kokonaisuutta yhtään, asennekysymys.

Organisaatio testaa asioita jo kohti olympialaisia. 

Kaikki on siis ihan lupaavaa mäkihypyn osalta Sochissa, komeat hyvät mäet.

Ainoa haaste juuri nyt viikonloppuna onkin se, että täällä on niin lämmin, että alamäki ei ole tästä johtuen optimaalisessa kunnossa, sekin korjaantuu varmasti kun talvikausi vuoristossa, Olympialaisten aikaan. 

Pekka 

Haaste

Ruka, kotikilpailut edesssä. On hienoa katsoa nuorten kotkiemme esiintuloa. 

Tämä blogini keskittyy kuitenkin Janne Happoseen. 

Eilinen automatkani Kuopiosta Rukalle synnytti ajatuksen, jonka uskallan yhden nukutun yön 

jälkeen pukea sanoiksi.

Janne Happonen, ihminen ja urheilija, joka on joutunut kohtalon uhriksi ansaitsee paljon enemmän. Olen katsonut läheltä jo viimeisen kuntoutusajan, jossa mies jäi käytännössä yksin. 

Viimeisen 4:n vuoden aikana ammatikseen urheileva Janne on menettänyt paljon, liian paljon.

Potentiaali ja ennen muuta täydellinen omistautuminen huippu-urheilulle ja mäkihypylle on ollut
käsin kosketeltavaa. 

En ole koskaan kuullut Jannen valittavan mistään asiasta, hän ei myöskään halua tehdä numeroa mistään, siksi tämäkin tempausehdotus voi aluksi tehdä Jannen vaivautuneeksi mutta nyt olisi aika yhdessä tukea nöyrää urheilijaamme, joka on tuonut Suomelle olympiamitalin ja 3 mm mitalia sekä yli kymmenen maailmancupin palkintopallisijaa. Rohkeata urheilijaa, joka pitää hallussaan Suomen pituusennätystä, 240 metrin lentoa.

Haaste

Haastan Olympiakomitean, Kuopion kaupungin, Puijon hiihtoseuran, yritykset ja Seppälä&Pirisen mukaan tukemaan Jannen tulevaisuutta.

Urheilullinen mahdollisuus
• Päivittäinen tuki eli fysioterapeutti jokapäiväiseen rankkaan kuntoutukseen
• Uudistuvan Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön tukitoimet
• Valmentajan ja lähimmäisten tuki
• Markkinoiden kehittyneimmän polvituen etsiminen

Elämän muut arvot eli tulevaisuus: toimeentulo ja itsensä kehittäminen
• Janne Happosen mäkihyppyiltapäiväkerho ala-asteen lapsille
⇒ Uusien lapsien rekrytointi ja junnujen valmennus
Kuopion kaupunki ja PHS

• Puijon maailmancupin kasvot ja markkinointi
PHS

• Kampanjavisiot Jannen hyväksi
⇒ Mahdollisella tuella rahoitettaisiin mm. päivittäisen fysioterapeutin mukanaolo ja markkinoiden kehittyneimmän polvituen hankkiminen
Seppälä&Pirinen 

Voisimmeko jättää soturin yksin ?
Jos SP aktivoituu tästä tulee hauskaa. 

Pekka Holopaisen ajatuksin: "lisää Havuja perkele"
Kiitos, respect

Pekka

High or low expectations

Kuulen alla olevan, päivän polttavan kysymyksen, lähes päivittäin:

"Mitkä ovat odotukset Lillehammeriin ja tulevalle mäkikaudelle" ?

Lillehammer:sta perjantaina käynnistyvä mäkikausi on allekirjoittaneelle 

katse hetkeen mutta yhtälailla tulevaan, koko kauteen ja tulevaisuuteen. 

Lillehammer:ssa perjantaina on ensimmäisenä vuorossa uusi kilpailumuoto ns. mixed team kilpailu 

eli sekajoukkuekilpailu HS 100 mäessä, jossa on mukana kaksi nais - ja kaksi mieshyppääjää. 

Tapahtuma on vielä uusi mutta selväksi on tullut, että kun lajista tuli 

Olympialaji niin panostus maailmalla on kova. Mitali kuin mitali. 

Suomen joukkueessa Lillehammer:ssa hyppää: 

Miehet: Janne Happonen, Lauri Asikainen ja Sami Niemi

Naiset: Julia Kykkänen ja Jenny Rautionaho. 

Heistä Lauri ja Jenny on käytännössä maailmancup:n ensikertalaisia. 

Tämä on oikeastaan lähtökohtatilanne perjantaille ja siksi odotusarvoja ei mixed team kisasta 

varsinaisesti ole. 

Naisjoukkueemme tulevaisuus on vielä edessä, kokeneemman Julian rinnalle Kimmo Kykkänen ja Heli Pomell on kasvattamassa uusia mc tason naishyppääjiä.  

Nyt lajiyhdistyksemme on rohkeasti päättänyt, että olemme mukana heti ensimmäisessä talven MC kilpailussa, sekajoukkuekilpailussa vaikka menestysodotuksia on näistä lähtökohdista turha rakentaa. 

Kilpailu toimii kuitenkin hyvänä kilpailukokemuksena tulevaisuuteen ja ennenmuuta FIS toivoo laajaa osanottoa. Suomi haluaa olla mukana kunnioittamassa uutta lajimuotoa ja kehittymässä mukana. 

Jatkossa katsomme kuinka edetään parhaiten ja mitä Lillehammerin viikonloppu tuo tullessaan. 

Lauantaina kilpaillaan miesten normaalimäessä HS 100 ja sunnuntaina suurmäessä HS 138. 

Janne Happonen, Lauri Asikainen sekä Sami Niemi osoittivat parasta kuntoa

Rovaniemen ja Rukan ensilumen leireillä ja Rovaniemen ensilumen kilpailussa. 

Koko tämän ryhmän osalta pätee sama tavoite, nousujohteinen kausi. 

Ensimmäiseen kisaan ei joukkueen sisällä ole suuria odotusarvoja mutta on upeaa lähteä starttaamaan mäkikautta ja hakemaan omaa vahvaa ja hyvää suorituskykyä. 

Katsotaan mihin se riittää ja jatketaan siitä. 

Haluan valmentajana nähdä näistä lähtökohdista (resurssihaasteet, loukkaantumiset, lopettamiset) huolimatta ennen muuta sisukkaan, hyvällä sykkeellä toimivan mäkijoukkueen, työtä ja intohimoa täynnä niin, että potentiaali menestyä kasvaa päivä päivältä ja lopuksi saamme haluamamme, jos onni suo. Jos taloudellista tukea tulee niin se olisi upeaa, katsotaan. 

Avausviikonloppuna valmentajana olen tyytyväinen mikäli urheilijamme pääsevät omalle hyvälle suorituskyvyn tasolle. 

Se tuo automaattisesti myös mahdollista tulosta, omalle huipputasolle pääsy tapahtuu kun tunne ja tekeminen kohtaa eli itseluottamus ja suoritusvarmuus on riittävällä tasolla.

Ennenmuuta olen hyvin tyytyväinen siihen, että olemme saaneet uusia hyppääjiä ylöspäin, mm. Lauri Asikaisen, lisäksi Happonen ja Larinto on selättänyt loukkaantumiset, vielä kun Anssi kampeaa takaisin törmälle niin koko team on kasassa. 

Kesä SM kilpailussa ja ensilumen kilpailuissa Happosen Jannen tunne ja tekeminen 

on ruvennut kohtaamaan, seuraavaksi saman siirtämistä progressiivisesti kansainvälisiin kisoihin. 

Kaikki on mäkihypyssä mahdollista, kilpailuihin mennään nöyränä mutta ei nöyristellen, 

parasta päivittäistekemistä ja harjoittelua ihan joka päivä, menestyksettömyydelle se on ennenpitkää 

murhaava yhtälö. Sotshi 2014 on meidän suuri päämäärämme. 

Lillehammerin sääennuste on n. +5 astetta perjantaille ja lauantaille, 

sunnuntaiksi pitäisi tulla talvisempi pakkassää. 

Ilman cooling system:a (ladun alla) ei kummastakaan mäestä 

tuskin perjantaina tai lauantaina hypättäisi tai ainakin se olisi todella haastavaa, 

parhaillaan oleva viikko on nimittäin ollut käytännössä plussaa yöt ja päivät. 

Teknologia on kuitenkin poistanut turhan stressin ja latu onkin aina jäässä oli sitten pakkasta tai plussaa. 

Kuten linkistä huomaatte Lillehammerin avausviikonloppuna on tapahtumaa todella reilusti: http://www.wclillehammer.no/index.php/en/team-info

29.11 - 1.12.2012 Ruka MC 

Rukalle kotimaan maailmancupiin saamme mukaan 8 hyppääjää: 

Janne Happonen, Lauri Asikainen, Ville Larinto ja Sami Niemi muodostaa maajoukkueen. 

Jarkko Määttä, Olli Muotka, Mika Kulmala ja Ossi-Pekka Valta muodostaa kansallisen ryhmän. 

Lillehammerin kautta Rukalle ! 

Pekka Niemelä

Maailmancup kausi 2012 - 2013

Mäkikausi alkaa perjantaina 23.12.2012 Lillehammerista, Norjasta.

Kausi sisältää 35 maailmancupin osakilpailua ja 

4 MM kilpailua yhteensä 11:sta eri maassa.

Suomella on kaikkiaan 5 osakilpailua.
Tämä osoittaa edelleen asemamme mäkihypyssä, vain Saksalla on enemmän osakilpailuja
kauden aikana. Lisäksi saimme MM kisat 2017 Lahteen.
Tätä upeaa jatkumoa voimme vaalia parhaalla mahdollisella kansallishengellä eli täyttämällä kisakatsomot niin Rukalla, Lahdessa kuin Kuopiossakin, joka sai kovan työn jälkeen hienon mahdollisuuden. Mielestäni suurin yksittäinen mittari MC tapahtuman osalta on lajin show ja
katsojamäärät paikan päällä. 

Maailmancup kaudella on n. 2 miljardia tv katsojakontaktia.
Suomessakin mäkihyppy on vuodesta toiseen kerännyt isoja 

katsojalukuja, varsinkin kun Suomalainen menestyy, Janne Ahosen 

mäkiviikon taistelut oli usein koko (Suomi TV) vuoden top 5 TV lähetyksiä yli 

1,3 miljoonalla katsojakontaktilla. 

Yksittäisissä kilpailuissa mäkiviikolla, Zakopanessa, Oslossa, Vikersundissa tai Planicassa 

on useita kymmeniä tuhansia ihmisiä paikan päällä. mm. Näitä kilpailuja voikin 

suositella ihmisille, jotka haluavat lähteä katsomaan Norjan vuonojen puhtautta tai 

perinteikästä mäkiviikon tunnelmaa idyllisissä alppikylissä tai Puolalaisten käsinkosketeltavaa kansallistunnetta Zakopanessa tai Planican ainutlaatuista show:ta kun urheilijat lentävät "suoraan 

katsomoon" korkealta ja kovaa, lähes aina joukossa on pitkiä hyppyjä mutta myös 

epäonnistuneita riskialttiita suorituksia / loukkaantumisia nähdään maailman kunnioitetuimmassa mäessä. 

FIS mäkihypyn säännöt on vuosi vuodelta tiukentuneet, 

tämä kausi mennään niin, että yksittäisiä "onnenkantamoisia" ei enää todennäköisesti 

paljoa synny, FIS on ottanut käyttöön lava - ja tuulikompensaatiot, lisäksi

painoindeksisäännön. Uutena myös mäkipuku on ihonmyötäinen ja lisäksi 

Miran Tepes yrittää huolehtia siitä, että tuulen puolesta 

urheilijoille ei mahdottomia tilanteita. Viimeinen näistä on tosin 

jopa liikkunut siihen suuntaan, että ns. tuulikorridoori on 

poistettu ja luotetaan jopa enemmän siihen, että tietokone laskee 

tuulierot hyppyjen välillä. 

Tästä voi olla toki montaa mieltä ainakin urheilullisesti mutta se ei ole blogini 

aihe vaan katsaus kauteen 2012 - 2013. Yksi merkittävä asia on toki siinä, että tämä

kehitys takaa tv katsojille ripeämmin läpikäydyt kierrokset, koska tuulen ei pidä olla 

korridoorin eli ns. laatikon sisällä (tuulensuunnan max ja min arvoineen). 

Lisäksi oman suolansa peliin tuo valmentajan ja urheilijan välinen radioyhteys

valmentajalavalta torniin (avoimella radioyhteydellä) sekä se, että valmentaja voi tiputtaa 

lähtöpuomia ennen oman urheilijan tulemista vuoroon. Tässä tapauksessa urheilija 

saa hyvityspisteitä puomimuutoksesta. Lähtöpuomia ei voi kuitenkaan nostaa Juryn määrittelemästä.  

Mitä muuta: 

Mäkihyppy kehittyy maailmalla huikeaa vauhtia. Katsojaluvut ja arvostus on 

"in a high level", monessa maassa mäkihyppyä kutsutaan "talvilajien F1". 

Keski-Euroopan maat on viime vuosina ruvenneet rakentamaan mäkiä, joissa on keinotekoinen 

jäälatu. Tämä takaa sen, että he pääsevät jäälatu (lumilatu) hyppäämiseen kiinni 

jo lokakuussa eivätkä ole enää säiden (lumen) armoilla. Tämä trendi on myös vähentänyt 

kansainvälisten joukkueiden Suomessa käyntiä, mm. Rovaniemellä ja Rukalla ei 

ollut yhtään kansainvälisesti menestyvää mäkijoukkuetta harjoittelemassa alkulumilla 2012. 

Vielä 10 vuotta sitten lähes kaikki tulivat Suomeen harjoittelemaan. Myös mäkien 

profiilien muutos on muuttanut tätä trendiä.  

Viimeisin huikea keskus sitten Oslon on rakentunut Planicaan, mäkiä on pienimmistä lentomäkeen ja kaikki uusittu (lentomäki vielä odottaa, että rakentuu maailman suurimmaksi:). http://www.ukom.gov.si/nc/en/media_room/press_release/article//4004/ 

Kun tuli puhetta Planicasta niin tässä kolme linkkiä palauttaaksemme mieliin mitä mäkihyppy on.  

Skijumping is fun and extreme sport:  

Matti Hautamäki ME 235,5m

http://www.youtube.com/watch?v=uChVJWtknOg

Janne Ahonen 240m

http://www.youtube.com/watch?v=M9IWj6fX634&feature=related

Samalla kiitokset Jannelle ja Matille, heidän työ mäkihypyn eteen täytyy poikia 

tulevaisuudessa uutta aaltoa, moni junnu on aloittanut uran heidän esimerkillä: tahtotila ja rohkeus.  Idolinäkökulmasta kumpikin hoiti työnsä hyvin vaikka aina ei hymyilyttänyt niin tulokset puhui puolestaan. 

Tässä vielä Janne Happosen SE hyppy 2 vuoden takaa Vikersundin lentomäestä. 

Janne Happonen SE 240m 

http://www.youtube.com/watch?v=aDzF8FPRKNg

Uutta mielenkiintoista mäkikautta odotellessa, 

Pekka Niemelä

Pohjoisen Tour

Mäkihypyn A ja B maajoukkue avasi tänään 10.11.2012 talvikauden,

ensimmäiset lumihypyt suoritettiin Rovaniemellä onnistuneesti.

Matka etelästä Rovaniemelle on aina yksi vuoden kohokohtia, kun etelässä

vihmoo vettä tai räntää niin arctic circle on yleensä taitekohta talvikeleille.

Tänäänkin saimme hypätä hyvissä ja talvisissa olosuhteissa.

Jatkamme leiriä tästä niin, että hyppäämme 10 – 12.11 Rovaniemellä, sitten

siirrymme harjoittelemaan Rukalle yhteen maailman suurimpaan suurmäkeen

(HS 142). Rukalla hyppäämme 12 – 16.11,  jonka jälkeen 

palaamme Rovaniemelle, jossa pidetään perinteiset ensilumen kisat 17.11.

Ensilumen kilpailun jälkeen mäkijoukkueen valmennusjohto tekee valinnat
maailmancupavaukseen Lillehammeriin 23 – 25.11 sekä Rukan maailmancupiin

29.11 – 1.12.

Anssi Koivuranta ei päässyt polvileikkaukselta starttiin mukaan mutta

usko ja tavoite elää, että näemme Anssin vielä talven aikana kilpailullisissa

tositoimissa ja jos hyvin käy niin mikä ettei jo tämän vuoden puolella.

Tsemiä Anssille.

Niin ja kansallistalkoot videokin tuli jo esille, se löytyy osoitteesta

https://vimeo.com/52941060#at=0

Vaikuttaa siltä, että allekirjoittaneen ei välttämättä tarvitse matkustaa kauemmas

pohjoiseen. Totta puhuen olen iloinen joukkueemme urheilijoiden sitoutumisesta ja heittäytymisestä. Näissä haasteissa upeinta on, että seisomme yhtenäisinä ja katsomme eteenpäin sekä teemme sen minkä itse voimme, harjoittelemme hyvin ja teemme töitä tulevaisuuden eteen täydellä sydämellä, toivottavasti se tahtotila välittyy. 

SI-SU

ValDiFiemme, Italy. 11.10.2012 - 16.10.2012

Kirjoittaessani terveisiä teille olen maajoukkueen kanssa automatkalla ValDiFiemme:stä Muncheniin, josta lento kotiin. 
Viimeiset kaksi tuntia on matkustettu n. 10km/h keskivauhdilla, lunta on satanut 15 - 20cm:a Brennerin solaan. 

Tämäkin viesti kertoo osallaan siitä, että mäkihypyn harjoituskausi on nyt takana ja talvi tekee tuloaan.

”Sitä saa mitä tilaa”
ValDiFiemme:n leiriltä haimme MM 2013 kisaolosuhteissa harjoittelua eli takatuulessa hyppäämistä, MM ilmapiiriä, erilaisissa mäkien profiileissa hyppäämistä, jne. Saimme näitä kaikkia.
Mäissä on spesiaalit profiilit eli loivat pitkät ylämäet, samalla mäet on myös kohtuullisen kovavauhtisia. Pienessä mäessä vauhtia on lähes 90km/h ja isossa mäessäkin n. 95km/h tuuliolosuhteista riippuen.
Lisäksi hallitseva olosuhde lentoradan osalla on lähes poikkeuksetta takatuuli.
Leirillä hyppäsimme samaan aikaan iltapäivätreenit kuin MM kisoissa on kilpailut eli klo 16 – 18,
simuloidaksemme samankaltaisia olosuhteita.
VDF:ssa oli samaan aikaan harjoittelemassa myös Italian ja Tsekin maajoukkueet, huomenna ValDiFiemme:en on menossa myös Itävallan maajoukkueurheilijoita eli muillakin on ollut samat metkut mielessä.

Suomen joukkueessa leirillä oli mukana Janne Happonen, Ville Larinto, Olli Muotka, Lauri Asikainen, Sami Niemi, Jarkko Määttä ja Mika Kulmala sekä Eestin ässä Kaarel Nurmsalu.
(Anssi Koivuranta kuntouttaa polven rasitusvammaa kotona ja liittyy mukaan ensilumilla).
ValDiFiemme:ssä osa joukkueesta oli omakustanteisesti paikalla, motivaatiosta iso käsi urheilijoille.

Jokainen urheilijoistamme sai mielestäni onnistuneita suorituksia leirin aikana.
Joitakin oikeinkin miehekkäitä vetoja, ks. video ”Janne Happonen” Ski Jumping Team Finland facebook sivustolta.

”Jatko”
Joukkueen jatkovisio on selvä. Menestystä halutaan ja himoitaan mutta ei pakkomielteisesti ”jäykistellen”, koska ihminen pääsee parhaiten tavoitteeseensa yksinkertaisesti tekemällä parhaansa. Sana sinänsä ei lataa suurta painoarvoa mutta sen enempään ihminen ei pysty. Jos pystyt joka päivä laittamaan itsesi likoon ja omistautumaan henkisesti ja fyysisesti työlle niin menestys tulee sivutuotteena (tuloksena työstä), "ei siis itseisarvo".

Joukkueemme päätavoitteet on asetettu Sotshin Olympialaisiin 2014 ja ilman muuta katseet on suunnattu myös Lahden MM kisoihin 2017. Olympialaisiin tähtäimenä jatkuvasti kasvava ja kiihtyvä projekti.
Juuri tällä hetkellä kaksi asiaa nousee allekirjoittaneelle ylitse muiden, tämän kesän osalta.
A maajoukkueen takana olevaa ryhmää on saatu hienosti ylöspäin. Continentalcup:n kovatasoisissa kilpailuissa 5 eri urheilijaamme on sijoittunut 8:n joukkoon. Parhaana Lauri Asikainen 2. Klingenthalissa, Saksassa. Pitää mennä ainakin viisi vuotta taaksepäin etsiäksemme samaa tilannetta. Maan sisälle on kehittymässä laajempi sisäinen kilpailutilanne, joka on puuttunut pitkään. Uskon, että valmentajafoorumisarja (kaikille vastuuvalmentajille) sekä A + B + NMM maajoukkueiden kotimaan yhteisleiritys on ollut vauhdittamassa edellä mainittua kehitystä.

Toinen asia joka nousee potenssiin on se, että kovan tien käyneet Ville Larinto ja Janne Happonen pääsivät vihdoin harjoituskaudelle mukaan. Loukkaantumisten jälkeen nopeus – ja voima-arvot tipahtivat hetkellisesti reilut 30%, joten Jannen ja Villen osalta kevät ja kesä on ollut raakaa työtä ja fysiikan jälleenrakentamista, sitten tekniikan sovittamista ja itseluottamuksen uudelleenrakentamista. Kumpikin on tulossa, tunnen sen, tarvitaan aikaa. Vaikka ympäristö ei sitä varsinaisesti antaisi niin päävalmentajana ja Jannen henk.koht. valmentajana annan, koska tiedän kummankin urheilijan asenteen rautaiseksi ja potentiaalin riittäväksi, - the day will come sooner or later –
Ville ja Janne olivat juuri ennen loukkaantumisia sijoilla 1 – 6 maailmancup:ssa, kun kaikki on valmista fyysisellä, teknisellä ja henkisellä puolella niin sinne miesten motivaatio ja mieli vie.

Kokonaistasoa on saatu siis merkittävästi ylöspäin harjoituskauden aikana. Terävin kärki (MC menestys) sitten kun mäkitermein sanottuna ”kulmat kohtaa” ja aika on siihen kypsä. Tässä asiassa myös Koivurannalla on vahva rooli lähitulevaisuudessa.

”Rospuuttokausi”
Seuraavat kaksi viikkoa joukkueella on ns. rospuuttokausi / siirtymäkausi talveen, jolloin maajoukkueella ei ole varsinaisesti yhteistä toimintaa muutamaa yhteistyökumppanitapaamista lukuunottamatta, myös hyppyrimäet on jo pohjoisessa kiinni. Urheilijat voivat ladata akkuja ja tavata perheitään ennen kauden alkua, joka kestää yhtämittaa marraskuun alusta maaliskuun loppuun niin, että jokainen viikonloppu on maailmancupin kilpailut eri maissa, Sapporosta Sotshiin. Rospuuttokauden tärkein asia onkin valmistautuminen kauteen kolmella tapaa: 1. Fyysinen valmistautuminen 2. Henkinen valmistautuminen 3. Refresh eli pieni irtiotto samoista naamoista ja ympyröistä.

Rospuuttoperiodin jälkeen urheilijat testataan Jyväskylän yliopistossa mäkihyppytohtori Mikko Virmavirran alaisuudessa.
Testien jälkeen katseet kääntyykin jo valkoisille hangille, toivottavasti saamme tänä vuonna valkean marraskuun ja ensilumen leirit pääsee normaalikuviolla käyntiin, looking forward into that.

Terveiset vielä kaikille Italiasta,
pastakulttuuri on vahva, päivät meni menu:lla raviolista lasagneen. Kakkosvalmentajan syke nousi kuitenkin eniten kun kävimme paikallisessa juusto – ja parmankinkkukaupassa.

Niin ja kiitos kaikille teille, jotka seuraatte mäkihypyn ja joukkueen edesottamuksia, onhan tässä ollut draaman kaarta jonkun aikaa, pysykää mukana.
Respect,

Pekka Niemelä
Päävalmentaja
Mäkihyppy