Kuvissa (yllä ja alla) ensimmäinen
pylväs (sinisellä) on viimeisen Suomen päävalmentajakauteni 2013 - 2014 Suomen
maailmancupin pisteet, kaudella jolla lunta tuli tupaan reippaasti. Tuolloin
dissattiin ihan huolella ja ns. asiantuntijat peräänkuuluttivat uusia
‘’poppamiehiä’’ hoitamaan homman kotiin. Annettiin kuva, että kun miehet
vaihtuu niin tulosta tulee.
Kun samaan aikaan ns.
asiantuntijat kommentoivat, että "mäkihyppy ei ole kehittynyt - se riittää
mikä ennenkin" niin uskoin ja tiesin tuolloin, että tulee vielä
aika kun asiat suhteellistuu ja muuttuu toiseen valoon.
Nyt kolmen kauden jälkeen (kuvissa
vihreällä kaudet 2014 - 2015, 2015 - 2016 ja oranssilla Planicaan 26.3.2017
päättynyt MC kausi 2016 - 2017) voi neutraalisti katsoa tuloskehityksen ja
todeta ettei poppamiehiä ollutkaan.
Hieman on välillä ihmetyttänyt
kommentit mediassa "suunta on nyt parempi ja eteenpäin on menty"
näiden viimeisten vuosien aikana kun tulokset maailmancupissa on olleet koko
ajan laskussa.
Tarkoitukseni ei ole kuitenkaan
tässä blogissa sortua dissaamaan viime kausien kollegoitani, koska tiedän työn
vaativuuden ja realismi on tullut varmasti tekijöiden silmille mutta tolkkuakin
tarvitaan.
Seuraavassa ollaan hyvin vaikean asian ääressä.
Tohtori Mikko Virmavirta kommentoi Helsingin Sanomien 26.3.2017 jutussa
http://www.hs.fi/urheilu/art-2000005141427.html seuraavaa:
http://www.hs.fi/urheilu/art-2000005141427.html seuraavaa:
Mäkihypystä väitöskirjan tehnyt Mikko Virmavirta arvioi, että ponnistuksen virheet ovat Suomen mäkihypyn suurin yksittäinen ongelma. Moni muu asia onkin sitten mystiikkaa.
KUN mediassa on pohdittu Suomen
mäkihypyn ongelmia, on tullut esiin väite, että suomalaisten ponnistustekniikka
on jotenkin vanhanaikainen tai ei vastaa nykyvaatimuksia.
Virmavirta ei allekirjoita näitä
näkemyksiä.
”Ponnistuksen mekanismi ei ole
muuttunut mihinkään. Tämä on sama kuin joku uskoisi, että voidaan keksiä uusi
tyyli juosta sata metriä ja päästäisiin yhtäkkiä alle yhdeksän sekunnin.”
Virmavirran mielestä Suomen
mäkihyppääjien suurin ongelma liittyy kuitenkin ponnistustekniikkaan.
”Ehkä suomalaisille on vasta tullut
ymmärrys, mitä siinä pitää tehdä. Ehkä se on ollut välillä hukassa. En osaa
sanoa, miksi he eivät sitä osaa, ihmettelen vain.
Virmavirta muistuttaa, että takavuosina suomalaiset - ainakin heistä parhaat - osasivat ponnistuksen paremmin kuin ulkomaiset kilpakumppanit.
”Nyt muut osaavat sen hemmetin hyvin
ja me emme. Se on jotenkin kadotettu.”
Mäkihypyssä on sellaisia
selittämättömiä juttujakin. Jos joutuisin telkkariin kommentoimaan, pitäisi
monta kertaa todeta, ettei pysty sanomaan, mistä hyvä tai huono hyppy johtui.
Tietysti pahimmat virheet näkyvät.”
HELSINGIN SANOMAT 26.3.2017.
Tohtori Virmavirta antaa kuvan
mediaan, lukijoille ja laji-ihmisille, että mitään uutta tekniikkaa ei ole ja
että aikoinaan Suomalaiset osasivat ponnistaa mutta nykyään eivät ja että loppu
on jotakuinkin mystiikkaa.
Pitäisikö Suomalaisten nyt siis
lähteä katsomaan vanhoja hyppyvideoita ja ottaa
niistä opiksi ? Jälleen
aikamatkalle taaksepäin ?
Ensinnäkin kokonaisuudessaan
Hesarin juttu on ihan mielenkiintoinen ja ihan hienosti on hahmoteltu makihypyn
herkkyys ja sen vaikeus. Lisäksi Tohtori Virmavirran Hesarissa esille tuoma
säären kulman muuttumattomuuden merkitys ponnistuksessa on tärkeä viesti, samaa
perusperiaatetta olen pitänyt ohjenuorana aina valmennuksessani vuodesta 1997.
Se on ollut allekirjoittaneelle se tärkein yksittäinen ohjenuora tekniikan
valmentamisessa mutta siitä eteenpäin ja vuodesta 1997 laji on kehittynyt
todella paljon.
Tohtori Virmavirta infoaa asioista
hyvin yksioikoisesti, mustavalkoisesti ns. laboratorio-olosuhteiden silmin.
Valitettavasti tavallaan jarruttaa kehitystä suurimpana Suomalaisena
asiantuntijana sillä, että antaa kuvan Suomalaisille laji-ihmisille, että
entisajan hypyt riittäisivät tänä päivänä. Ennen osattiin, nykyään ei. Loppu on
mystiikkaa. Lukiessa jutun tulee väistämättä olo, että kunhan ponnistustekniikka
toimisi niinkuin ennen niin kaikki olisi hyvin.
Todellisuudessa asia on niin, että
Virmavirran korostaman ponnistusmekanismin ympärille on tullut vuosien varrella
monta uutta muuttujaa, jotka pitäisi huomioida analyyseissa. Uudet ilmiöt olisi
huomioitava arvioinneissa ja tutkimuksissa. Asioita pitäisi tutkia uudet ilmiöt
huomioiden.
Ylämäen laskuasento eli
ponnistuksen lähtöasento on merkittävä osa ponnistustapahtumaa. On hyvin
tärkeätä, mistä asennosta ponnistus lähtee kuten Virmavirtakin kommentoi
jutussa mutta nyt tullaan koko homman ytimeen ns. mystiikan purkamisessa: 1900
luvulla ja vielä 2000 luvun alussa hyppääjien ylämäen laskuasento oli
korkeampi, ylämäessä laskettiin huomattavasti pystymmällä säären kulmalla kuin
2010 luvulla -> johtuen lumiladuista.
2010 luvulla menestyvien
hyppääjien ylämäen laskuasennot ovat syvempiä ja säären kulma on jyrkempi kuin
1900 luvulla tai 2000 luvun alussa. Kehon massaa pystytään pitämään enemmän
edessä ponnistustapahtuman alkaessa kuin 1900 luvulla tai 2000 luvun alussa
-> jääladut on avanneet tähän teknilliseen kehitykseen mahdollisuuden.
Mäkihypyn tekniikka on siis
muuttunut ja jalostunut, kiistattomasti.
Matalammasta kompaktista asennosta
pystytään tuottamaan pidempi ponnistusliike toisin sanoen voimaa pystytään
tuottamaan latua vastaan enemmän kuin korkeasta asennosta. Kun kehon massa on
valmiiksi enemmän edessä kuin 1900 luvulla niin liikettä ei tarvitse ‘’pyörittää’’
niin paljon, jolloin säären säilyminen vakiona on helpompaa, jos vielä ylävartalolla
osataan tasapainottaa painopisteen säilymistä vakiona (ettei mennä varpaille,
jonka myötä säären kulma alkaisi liikkumaan pystympään).
Säären kulma pystytään lopuksi
pitämään täysin vakiona, jos lantio täysojentuu työnnön loppuvaiheessa. Tällöin
lopputyönnössä saadaan edelleen tuotettua voimaa latua vastaan kun yläkroppaa
ei suljeta lentoasentoon kesken työnnön. Kun säären kulma on jyrkempi niin
ponnistus suuntautuu enemmän (kun säären kulma pidetään muuttumattomana) ja
dynaaminen lentoasento valmistuu nopeammin. Alhaalta ja edestä lähtenyt
ponnistus edellyttää sitä, että liikkuvuus on kunnossa ja että ponnistus ei ala
takapuolen kautta niinkuin usein 1900 luvun lopun ja 2000 luvun alun makihypyssä
tavattiin nähdä ja mm. jota esimerkkiä käytin vuosi sitten blogissani sekä lyhyemmin myös Iltalehden koosteessa hahmottumistarkoituksessa.
-> niin…ja vuoden takaisesta
mäkihyppy on edelleen jalostunut eteenpäin.
Nyansseja tulee koko ajan lisää.
2010 luvun lopulla ei ole enää
yhtään menestyvää hyppääjää, joka ponnistaa takapuolen kautta. 1900
luvulla oli ja vielä 2000 luvun alussa. Hyvin menestyviäkin. mm. Mäkiviikon
voittajia.
Olosuhde (jääladut) – sääntö (ihon
myötäiset puvut) ja välinekehitys heikensivät tämän tekniikan
menestymismahdollisuuksia suhteessa nykyajan vaatimuksiin, ei niin, että
kyseiset edelleen aktiiviset MC urheilijat ovat pelkästään itse heikentäneet
tekemistään. mm. Janda ja Ahonen on olleet fyysisesti huippukunnossa 2010
luvulla. Jos mäkipuvut suurenisivat jälleen niin mahdollisuudet
paranisivat.
Jos 2010 luvun matalaan (jyrkempi
säären kulma) ja etupainotteiseen asentoon lisättäisiin takapuolen kautta
lähtenyt ponnistusliike yläkroppa alhaalla niin on
varmaa, että säären kulma ei pysyisi vakiona ja riski nenilleen menosta aktualisoituisi.
Valmiiksi edestä olevasta asennosta voidaan optimillaan tuottaa voimaa suoraan latua vastaan heti ensiliikkeestä lähtien säären kulman pysyessä lähes muuttumattomana.
Voi hyvin arvioida, että kun 2010
luvun asennot laitettaisiin 1900 luvulle niin moni nykyhyppääjistä olisi
pomppuisessa ylämäessä ja märällä lumiladulla melkoisissa vaikeuksissa hyppyrin
keulalla. 1900 luvulla ja 2000 luvun alussa hypättiin hyvin usein hidastavalla
lumiladulla, jossa saattoi olla välillä uutta lunta, jäätä tai märkää nihkeää
lunta. Latu oli myös usein pomppuinen ja ladut jopa kieroja. Tuolloin ei tullut
kuuloonkaan laskea kovin matalalla ja etupainotteisella asennolla suoralla selällä
vaan asennon tuli olla jopa hieman varautunut / joustava, piti pystyä
mukautumaan ladun epätasaisuuksiin ja usein jopa (yllättävästi) ‘’tökkivään’’
latuun. 2010 luvulla ladut on aina syväjäässä, ladut on täysin suoria ja
tasaisia sekä ladun pinta erittäin liukas -> tämän kehityksen myötä ylämäen
asentoja on pystytty jalostamaan nykymuotoon.
Latujen jäähdytysjärjestelmä
huolehtii siitä, että ladut on jäässä ja miinuksella vaikka ilma on +15
astetta. Jos sataa lunta se puhalletaan pois lehtipuhaltimilla ladun pinnasta.
Jos taas sataa vettä niin vesi jäätyy – 10 asteisen ladun pintaan välittömästi
jopa liukastaen latua eli käytännössä aina hypätään liukkaalta, tasaiselta ja
suoralta jääladulta.
Toisinpäin voi ihan yhtä hyvin
arvioida, että kun 1900 luvun korkeahkot ylämäen asennot (pyöreähkö selkä ja
pysty säären kulma) siirrettäisiin 2010 luvun kilpailuun niin lyheksi jäisi
hypyt vaikka ponnistuksen mekanismi itsessään olisi tohtori Virmavirran
tutkimusten ja esitysten mukainen. Vaikka kaikki muut muuttujat olisivat
nykyvaatimusten mukaisia niin silti kymmeniä metrejä jäätäisiin parhaista. 1900
luvun korkeasta asennosta / pystyllä säären kulmalla lähtevillä ponnistuksilla
ei voitaisi mitenkään pärjätä tämän päivän mäkihypyssä. Voimantuotto (ylhäältä)
ja suunta (pysty säären kulma) ei yksinkertaisesti vastaa nykymäkihypyn
vaatimuksia.
Tämä on vanhanaikaista vaikka sana
nostaakin Suomalaisten ns. asiantuntijoiden tunteet pintaan.
Jos kuningasajatuksena pidetään
tohtori Virmavirran sanomaa, että säären kulma pysyy vakiona niin alhaalla
oleva kuvaesimerkki kertoo kaiken lajin tekniikan kehittymisestä.
Mihin suuntaan alhaalla olevat
hypyt lähtevät kun säären kulma pysyy vakiona ? Entä mikä on voimantuoton
pituus hyppääjien valillä kun säären kulma pysyy vakiona ?
Kuvassa vasemmalla on Matti Nykäsen
ylämäen asento (eli ponnistuksen lähtöasento) Calgaryn Olympialaisten
kultamitalihypyssä 1988 VS. keskellä Stefan Kraftin ylamaen asento Lahden MM
kultamitalihypyssa 2017 VS. oikealla Andreas Wellingerin asento Lahden MM
hopeamitalihypyssa 2017.
Klikkaa kuva suuremmaksi. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat
sanaa lajin kehityksestä. Teknillisestä kehityksestä, joka kielletään
Suomessa.
-> Kiinnitä huomio 1. säären
kulmaan (nilkasta polveen) 2. selän ja käsien asentoon (hartioista takapuoleen)
ja 3. asennon korkeuteen (jalkapohjasta selän korkeimpaan kohtaan).
Kommentti:
Kun Lahdessa järjestetyssä
valmentajapalaverissa v. 2013 tohtori Virmavirran esityksen jälkeen
(painopisteen liikkuminen työnnön aikana) esitin huomion, että nykymäkihypyssä
2010 luvulla parhaiden hyppääjien painopiste on ponnistuksen alkaessa edemmässä
ja kun maajoukkueen assistant valmentaja Topi Sarparanta komppasi kommentilla,
että ylämäen asennot on jalostuneet niin tohtori Virmavirta huokaisi ja totesi
kaikkien mäkivalmentajien kuullen: ‘’vai vielä ylämäen asennot on
jalostuneet’’. Se oli siinä sen palaverin anti ja taas jäi mäkikentälle luu
käteen. Tutkijan sanomaksi mäkivalmentajille jäi mikään ei ole muuttunut ja
jatketaan sillä millä ennenkin.
Kyllä asia on niin, että
olosuhteiden ja välineiden kehittyminen on mahdollistanut tekniikan
jalostamisen mutta sitä ei Suomessa myönneta vieläkään, varsinkaan
julkisesti.
En saata ymmärtää miksi, koska
eihän kehityksen tunnustaminen vie aiemmalta menestykseltä mitään pois,
kyseessähän on aikakausien eri muuttujat ja luonnollinen kehitys. Jos ei vastaa
nykyvaatimuksiin ei voi menestyä.
Maajoukkueet maailmalla on
tietoisesti kehittäneet tekniikkaa vuosi vuodelta optimoiden välineet sopivaksi
tekniikkaan mutta myös toisinpäin. Kun mm. uudet mäkisiteet tuli markkinoille
ja ymmärtämys suksen kanttikulman merkityksestä tuli tietoisuuteen niin
ilmalennon tekniikkaa tuli harjoittaa eri tavalla kuin ennen. Siitä myöhemmin
alempana.
Kuvassa alla on yllä olevista
hypyistä otettu Matti Nykäsen (sinisellä), Stefan Kraftin (keltaisella) ja
Andreas Wellingerin säären kulma (punaisella). Ero Nykäsen VS. Kraftin ja
Wellingerin osalta on todella merkittävä ja huomattava. Kun ohjearvona on, että
säären kulma pysyy vakiona ponnistuksessa niin ponnistuksen suunta sinisessä
VS. keltaisessa ja punaisessa on aivan toinen.
Jos tähän kuvaan lisättäisiin
Nykäsen VS. Kraftin ja Wellingerin selän korkein kohta niin saadaan selville
toinen merkittävä ero. Jos kuvaan lisättäisiin vielä kyseisten hyppääjien
painopiste ponnistuksen alkaessa niin saataisiin selville kolmas merkittävä
ero. Näitä voi hahmotella yllä olevasta kuvasarjasta Nykänen – Kraft –
Wellinger.
Ylämäen laskuasento on olennainen
osa ponnistustapahtumaa, koska ylämäen asento määrittää ponnistuksen
lähtöasennon, suunnan ja ohjaa koko suorituksen onnistumista.
Koska Kraftin ja Wellingerin
säären kulma on näin paljon jyrkempi ja kun siihen lisätään vielä se, että
heidän kehon massa on jonkun verran enemmän edessä tarkoittaa se Suomen
kielellä, että ponnistuksen tekniikka on myös erilainen kuin historian parhaan
hyppääjän (Nykänen) aikakaudella. Tämä kuitenkin edelleen kielletään Suomessa
ihan kuin se veisi jotain pois arvostuksesta tmv. Kysehän on kahden aikakauden
parhaista suorituksista ja niiden vertaaminen ei ole mielekästä millään muulla
tavalla kuin asian (erojen) hahmottamisessa kun puhutaan nyt ja tässä tekniikan
kehittymisestä, joka Suomessa useiden asiantuntijoiden suulla kielletään.
Kun Suomessa edelleen tuodaan
esille, että menneisyyden hypyt riittäisivät 2010 luvulla eikä mikään ole
muuttunut niin haluaisin nähdä yhden hypyn esim. 1900 luvulta, jossa ylämäen
laskuasento ja keulatatekniikka riittäisivät 2010 luvun Kraftia, Wellingeria ja
kumppaneita vastaan. Lentovaiheesta puhumattakaan, nykyään kun lennetaan sukset
paljon enemmän lappeeltaan kuin 1900 luvun lopun tai 2000 luvun alun V tyylin
hypyissä. Tämäkin kehitys tekee valtavan eron lopputulokseen. Tekniikka on
jalostunut joka osa-alueella. Ja kun tekniikka on kiistattomasti jalostunut
niin on huomioitavaa, että myös fyysistä harjoittelua on pitänyt mukauttaa
muuttuneisiin vaatimuksiin muuten uuden tekniikan tekeminen ei onnistu. Eri kulmat ! jne.
En kuitenkaan lähde
turhanpäiväiseen julkiseen sananhelinään Tohtori Virmavirran kanssa, joka on ollut
Suomen mäkihypylle historian aikana erittäin tärkeä henkilö mutta voin jo
etukäteen vastata, että sellaista hyppyvideota ei ole olemassa.
Tässä kohdassa on arvioitava, että
Suomen mäkihypyn tutkimukselle on käynyt vähän samalla tavalla kuin Suomen hyppyrimäille.
Vielä 2000 luvun alun Suomessa oli maailman parhaat olosuhteet, 1900 luvun lopussa
tutkimus kukoisti (edelläkavijä) ja kun seuratyön eli juniorityön tuottavuus
oli huipussaan.. niin nämä yhdessä siivittivät Suomalaisia hienoon menoon.
Kilpailu on sittemmin kasvanut maailmalla mutta Suomessa ei jatkettu
vahvuuksien (olosuhteiden, tutkimuksen, tuottavuuden jne.) edelleen
rakentamista ja niinpä vahvuudet on alkaneet rappeutumaan ja matka kärkeen on
kasvanut.
n. 20 viimeisen vuoden aikana
Suomessa ei ole tehty merkittävää kunnostusta mäkiimme, pienmäkiverkosto on
rappeutunut ja mäkiä suljetaan. Samaan aikaan myöskään tutkimusta ei tehdä yhtä
intensiivisesti kuin ennen varsinkaan huomioiden aikakausien ilmiöt ja
vaatimukset. Osa maisteriemme tutkimuksista oli 1900 luvun ilmiöt huomioiden
priimatavaraa mutta 2010 luvun ilmiöt huomioiden vanhanaikaisia. Normaalia
tutkimusmaailmassa, jossa muuttujat vaihtuu. Suomessa kuitenkin koko ajan
nostetaan vanhoja tutkimustuloksia ylös vaikka osa ei enää päde nykyilmiöiden
aikaan. Tämä on kummallista puolustautumista, eihän kukaan tai ainakaan
allekirjoittanut dissaa vanhoja aikakausien parhaita tutkimuksia mutta 20
vuoden jalkeen on uudet muuttujat ja ilmiöt, joita tuon tässä blogissani
esille.
2010 luvulla eri osa-alueiden tutkimukseen olisi
ollut suuri tilaus kun ajan ilmiöt ja vaatimukset on muuttuneet radikaalisti kuten yllä on tuotu esille.
On kiistatonta, että ylämäen
laskuasennon, ponnistustapahtuman ja ilmalennon tekniikka on jalostunut
viimeisen 20 vuoden varrella kasvavassa ja kilpaillussa lajissa, jossa
valtioiden panostus, yksityinen raha ja media on vahvasti mukana.
Väline - ja olosuhdekehitys on
myös selvä asia ja niiden vaikutus tuloksiin on todella merkittävä. Toki on
myös yksi kehitys, joka on osallaan jarruttanut eli mäkihyppypukujen
pienentäminen "liitovarjoista" ihonmyötäisiin pukuihin.
Mäkihyppypukujen pinta-alan pienentäminen on ohjannut keulatekniikan ja
ilmalennon muutosta (ponnistusliikkeen aikana ylävartalolla sulkeminen tai sen
avaaminen on osa ponnistusmekanismia) ihan siinä missä ylämäen latujen muutos
on ohjannut ylämäen asennon muutosta.
Aikakausien olosuhde – sääntö – ja
välineasioihin on mukauduttava rohkeasti ja nopeasti ei vain voi mennä
eteenpäin teemalla se toimii mikä toimi ennenkin. Noriaki Kasai on muuntautumisen ja mukautumisen mestari.
Suomalaisittain katsottuna pidän
hyvin ongelmallisena sitä, että ns. asiantuntijat ja lajin suurimmat
auktoriteetit eivät tuo esille faktoja miten laji on kehittynyt ja mihin
pitäisi muuttuneessa maailmassa vastata vaan useat heistä tuovat esille kerta
toisensa jälkeen, että mikään ei ole muuttunut. Lukuisat kommentit olen
tietoisesti jättänyt noteeraamatta vaikka on kummaksuttanut mutta olen suuresti
hämmästynyt lukiessani arvostetun tohtorin kommentteja Hesarissa, että
ponnistuksen mekanismi on pysynyt samana ja että ponnistus pitäisi vaan saada
kuntoon, jonka jälkeen muu on lähinnä mystiikkaa.
En henkilökohtaisesti ymmarrä
mystiikkasanaa ollenkaan. Mielestäni jokaisen hyppääjän onnistuminen tai epäonnistuminen
ja erot on selitettävissä ja analysoitavissa. Ehkä tohtori viittaa
tuulikompensaatiopisteisiin en tiedä mutta paikan päällä katsottuna
onnistumisten ja epäonnistumisten sekä tuulierojen erot on nähtävissä ja
mystiikkaa on hyvin nimellisesti, jos ollenkaan.
Muualla maailmalla yritetään
jatkuvasti kehittää ja jalostaa suoritusta sopivaksi olosuhteisiin (mäkien
profiilit, ylämäen ladut ja takatuulikilpailut), sääntöihin ja välineisiin. Ja
vielapä niin, että jos joku keksii jotain uutta niin se kopioidaan niin
välineissä kuin tekniikan nyansseissakin: valineissä nopeasti, tekniikassa
viiveellä. Näin se menee. Esimerkkejä on vaikka kuinka. Kaikkea en halua tässä
edes tuoda esille.
Kun Suomen pestin aikana toin
kentälle esille parhaiden menestyvien hyppääjien tekniikoita
(havainnollastamistarkoituksessa mäkivalmentajille) ja välineitä (scouttaus) niin
sain asiantuntijoilta rajun vastareaktion, että ei saa seurata muita tai
varsinkaan kopioida muita. Suomi taitaa olla ainoa maa, joka ajattelee näin.
Oma osaaminen pitää olla pohjalla
mutta kun joku maista keksii uuden innovation kuten Ammanin teknikko suksen
kanttikulmaa pienentävät siteet tai mäkipukuun uuden leikkauksen, jolla saadaan
pinta-ala isommaksi niin kärkimaat kopioi sen heti ja yrittävät seuraavaksi
itse keksiä jotain ennen muita. Suomessa ollaan todella hitaita reagoinnissa. *
Omakohtainen kokemus tullessani Suomeen 2010.
Sama pätee FIS sääntöihin kun
pukuihin on tullut uusia sääntöjä niin menee tietty aika kunnes joukkueiden
pukuompelijat keksii tavan ‘kiertää/optimoida’ säännön asettamat rajoitteet.
Menneelläkin kaudella osa joukkueista teki uskomattoman ammattimaista työtä
asiassa ja saivat etumatkaa ilmalentovaiheeseen pysyen silti kontrolleissa
sääntöjen puitteissa.
Yksityiskohdilla eli nyansseilla
onkin mäkihypyssä valtava merkitys. 1900 luvulla pienempi (niitä ei osatty
hyodyntää täysimääräisesti), koska nyansseja ei vielä ymmärretty niin hyvin
mutta 2010 luvulla nyansseilla on maksimaalisen suuri merkitys kovassa
kilpailuissa ja pienillä marginaaleilla. 2010 luvulla nyanssien merkityksiä
ymmärretään yhä paremmin ja paremmin. Kun toin 2010 – 2014 yksityiskohtia eli
nyansseja esille niin allekirjoittaneen työtä yritettiin jopa rajoittaa
asiantuntijoiden ja esimiestenkin toimesta ja ohjeistettiin keskittymään vain
perusasioihin. Luovuutta ja intuitiota ei saanut juuri olla. Can happen only in
Finland in 2010 century.
Pelkkä ns. mekaanisesti
oppikirjamainen perusponnistus ei yksinkertaisesti riitä vielä mihinkään vaikka
se tehtäisiin tohtori Virmavirran tutkimusten mukaisesti. Sitä ennen on oltava
optimaalinen ylämäen asento, hyppääjän kehon mittasuhteisiin sopiva, mutta 1900
lukua tai 2000 luvun alkua huomattavasti matalampi asento kuten yllä on
esitetty. Keulan jälkeen ilmalentoasento on saatava nopeasti valmiiksi niin,
että vauhdin ja nosteen suhde on optimaalinen, kummulta alaspäin maksimaalinen
pinta-ala. Tässä tullaan tekniikan ja välineiden yhteensovittamiseen.
En ole koskaan sanonut, että
kaikkien pitäisi hypätä samaan muottiin vaikka eräs asiantuntija Äkkijyrkkä on
niin asian analysoinutkin.
Teknillisiä variaatioita on
hyppääjien välillä aina ja se on hienoa, toisaalta täydellisyyttä voi
hahmotella yhdistelemällä parhaiden hyppääjien parhaita osa-alueita ja pyrkiä
rakentamaan parempaa tulevaisuutta.
Voi arvioida, että jos
pääsääntöisesti hypätään vastatuulessa tai lentomäessä tai isoilla kantavilla
puvuilla niin ylävartaloa voidaan sulkea aikaisemmin / enemmän ponnistuksen
loppuvaiheessa. Jos taas pääosin hypätään takatuulessa ja ihon myötäisillä
pinta – alaltaan pienillä puvuilla, joiden noste on heikko niin ylävartaloa ei
voi sulkea ponnistuksen loppuvaiheessa liian aikaisin, säären kulma pitää
pystyä pitämään mahdollisimman vakiona, ei ole varaa menettää tehoa liuattamalla
säären kulmaa taaksepäin vaan tehon tulee olla latua vastaan maksimaalinen ja
sukset on saatava välittömästi kantoasentoon, koska pinta – alaltaan pieni puku
ei kompensoi (heikompi noste/kantavuus kuin suurissa puvuissa). Parhaimmat
hyppääjät tekevät komean pitkäliikkeisen ‘’kokovartaloponnistuksen’’ mutta
todella nopeasti sen jälkeen sulkevat yläkropan lentoasentoon. Tässä yhdistyy
molemmat.
On surullista lukea sieltä täältä
kuinka Suomessa edelleen vähätellään lajin kehittymistä ja
yksityiskohtia.
Kun korostetaan menneisyyden
ponnistusosaamista ei huomioida sitä, että mäkien profiilit, mäkipuvut, sukset,
siteet, monot, kiilat, ylämäen ladut ja säännöt on muuttuneet radikaalisti.
Kuten todettua tutkimusta pitäisikin tehdä muuttuneissa olosuhteissa ajan
ilmiöt huomioiden eikä vain toitottaa, että mekanismi on sama: vanne on pyöreä
ja se pyörii ja sillä siisti. Renkaillakin on suuri merkitys suorituksessa (eri
olosuhteissa) niinkuin Formulat näyttää. Ihan samasta asiasta on kyse
mäkihypyssä.
Kilpailijamaissamme pyritään
etsimään optimaalista tekniikkaa ja kokonaisuutta ylämäen laskuasennon,
ponnistusvaiheen, alkulennon, kumpulennon ja loppulennon osalta. Tutkijat
istuvat hyppyrimäen keulan alla tulkitsemassa ponnistuskäyriä (anturit
keulalla), päävalmentaja katsoo valmentajalavalla kokonaisuutta, assistant
valmentaja kuvaa high speed kameralla keulatekniikkaa ja samaan aikaan
ilmalentovalmentaja kuvaa tuomaritornissa ilmalentoa. Välineteknikko pohtii
samalla sopivia välineitä vauhdin ja pinta-alan maksimoimiseksi (365) ja niitä
testataan jatkuvasti. Pyritään olemaan parempia kuin kilpailijamaat joka
suhteessa.
Lopuksi yhdessä tulkitaan asiat.
Näin tapahtuu mm. Saksassa.
Perustyö tehdään ammattimaisesti
valmennuskeskuksissa, joissa jokainen on valveutunut nykyajan vaatimuksista ja
pyritään pelaamaan täydellisesti yhteen maajoukkueen kanssa. Kaikki toimijat on
arvostettuja ja päätoimisia. Rekrytointiin on käytetty ihan uusia kanavia kun
mäkihyppy ei joka maassa vedä entisellään / useat muut talvilajit kilpailevat
lasten suosiosta.
Puhutaan todellisesta systeemistä.
Systeemi tuottaa likuhihnalta uusia kykyjä, jotka sitten maajoukkueessa
jalostetaan huipulle.
Suomessa ei tässä suuruusluokassa
ole systeemiä, se on se ero. Ei ole kauaa kun ylintä johtoa myöten
kommentoitiin, että kyllä sieltä tulee kohta taas uusi Nykänen tai Ahonen, ei
tässä ole hätää. Taisi olla samaan aikaan kun B maajoukkueen toiminta
lopetettiin.
Nykymäkihyppy on niin kilpailtua
ja mailla on niin kovat taloudelliset panostukset ettei keskinkertaisuus ja
sattuman kauppa enää riita.
Suomessa on ajauduttu pikkuhiljaa
siihen tilaan, että entiset valmentajasuuruudet eli lajin suurimmat
auktoriteetit pitävät kiinni vanhoista tuloksistaan ja tavoistaan sekä
suojelevat imagoaan.
Uutta ei etsitä jatkuvalla
intohimolla. Harjoituksissa tehdään perusjuttuja usein ihan hyvinkin mutta kun
tullaan autobahnalle niin huomataan kun (nyansseilla eli yksityiskohdilla)
viritetyt Meset, Porschet ja BMW:t painaa ohi. Tuossa kohdassa pettää
urheilijan psyyke ja virheiden määrä kasvaa ja ero kärkeen vielä lisää.
Mystiikkaa pitäisi pyrkiä
vähentämään joka tasolla ja pyrkiä pääsemään kiinni optimaalisuuteen
kokonaisuudessa. mm. tohtori Virmavirralla, aerodynamiikan asiantuntija Juha
Kivekkäällä ja professori Lauri Kettusella olisi kykyjä eri osa-alueiden
tutkimukseen mutta rahoitus tutkimukseen ja kehitystyöhön olisi oltava sekä
halu ja aikaa tutkia asioita uusien ilmiöiden aikaan.
Tutkimusmaailmassa tulee aina
uusia tutkimuksia, jotka kumoaa aiemmat enkä nyt viittaa tohtori Virmavirran
ponnistusliikkeen mekanismiin, jota en ole tässä jutussa kiistämässä mutta
siltä osin kylläkin, että hänen julkisissa kommenteissa ei ole huomioitu
aikakausien muuttujia. Tutkia voi niin monella eri tapaa: mekanismia itsessään
tai mekanismia eri olosuhteissa ja muuttujissa. Mekanismin ero tulee jo siinä,
jos ponnistusliike lähtee aiempaa alempaa ja edempää tai se jatkuu aiempaa
ylemmäs. Tikku – ukkomalli nayttää aivan toiselta ennen ja nyt.
Suomen päävalmentajakaudella sain
kokea yhden merkittävän tutkimuksellisen tuloksen. Olympiakomitea myönsi
muutaman tuhannen euron määrärahan vuonna 2010 kesällä haluamaani suksen
kanttikulman tutkimukseen. Halusin tutkituttaa suksen kanttikulman muutoksen
merkityksen eli kun hypätään V tyylillä niin mitä merkitsee kun suksea
käännetään ilmalennossa enemmän lappeelleen eli pienennetään suksen
kanttikulmaa. Oma oikea intuitioni oli olemassa, jota olin käyttänyt jo
Ranskassa kun saavutimme monta yllättäneen MC podium tuloksen Olympiakaudella
2009-2010 mutta halusin faktaa, että voisin uutena Suomen päävalmentajana viedä
Suomen joukkuetta optimaalisesti ja varmuudella oikein eteenpäin.
Aerodynamiikan asiantuntija Juha
Kivekäs tutki asiaa Otaniemen tuulitunnelissa. Tulos oli häkellyttävä, 10 asteen
muutos suksen kanttikulmassa merkitsee jopa 5 metriä !
Mutta kun suksi alkaa olemaan
täysin lappeeltaan (suksen pohja koko leveydeltaan ilmavirtaa vastaan) niin
lennosta tulee epävakaa sivusuunnassa. Oli helppo päätellä, että haluamme
minimaalisen kanttikulman mutta ymmärrys oli myös, että jos lennossa ei olisi
täydellinen symmetria niin lappeeltaan olevia suksia olisi vaikea hallita.
Tästä syystä halusin lisätä testipatteriin (tutkituttaa) Jyväskylän yliopiston
rutiini fysiikkatesteissa (kevät – syksy) myös urheilijoiden puolierotestit
ponnistuksessa (vasen oikea pakia kanta), koska symmetrinen ponnistus hyppyrin
keulalla olisi kaiken a ja o kun lennetään minimaalisella suksen
kanttikulmalla, ei olisi varaa lahteä lentoon toispuoleisesti. Ajatukseni (toteutettiin
kuitenkin) ei saanut hurraahuutoja ja sitä kyseenalaistettiin vaikka
teoreettinen tausta asian tutkimiselle oli varsin selvä. Uusi asia
kummaksutti.
Tähän kokonaiskehitykseen
(huomioiden lisäksi itselleni tarkeät perusjutut kuten aktiivisen ylämäen
asennon, riittävän ylävartalon tilanantamisen ponnistusliikkeessä ja säären
säilymisen vakiona, liike ei saanut pyoriä) halusin panostaa Suomen uuden
tulemisen 2010–2011 kaudella. Kun sain mukaani vielä Tampereen teknillisen
yliopiston Lauri Kettusen ja kumpp. kehittämään kanttikulman pienentämistä
tukevat mäkisiteet niin ei ole sattumaa, että mm. hyvän ja onnistuneen
harjoituskesän tehnyt Matti Hautamäki palasi takaisin maailmancupin kärkeen
suvantovaiheen jälkeen. Harjoittelimme koko kesän asiaa ennakkoluulottomasti omalla tuotannolla.
Koko hankkeeseen meni muutama
tonni, rahoitus tuli muualta (tutkimusrahaa) kuin hiihtoliitosta tai
veronmaksajilta. Talvella juhlimme kaksoisvoittoa maailmancupissa. Kanttikulman
muutos oli yksi useista menestykseen johtaneista tekijoista. Siihen
panostettiin ja oltiin tuossa aallossa etunenässä. Toki oli muutama hyppääjä,
jotka taustajoukkoineen halusivat vetää vanhaan malliin kuten Harri Olli,
menestystä ei tullut.
Olin prosessin aloittanut jo
Ranskassa perustuen omaan intuitioon mutta Simon Ammanin Vancouverin
Olympialaisten sidetempaus, jolla hän sai etumatkaa muihin (kanttikulmaa
pienentävät käyrät tapit) sai lopuksi aikaan buustin sidekehitystyöhön joka
maassa. Suomessa selvitettiin tuolloin ensin faktat asiassa ja oltiin
kehityksen eturintamassa.
Toinen vaikuttava tekijä 2010
luvun parhaaseen menestykseen oli keskitetty malli, jonka sain ajettua läpi.
Keskitetyssä mallissa maajoukkueen päävalmentaja toimi Kuopion
valmennuskeskuksen valmentaja Ari-Pekka Nikkolan aisaparina kotiharjoittelussa
ja maajoukkueen assistant valmentaja Kantee Lahden valmennuskeskuksen Larinnon
aisaparina kotiharjoittelussa. Kotiharjoittelu oli hienossa synergiassa
maajoukkueharjoittelun kanssa. Sitoutumattomuuttakin koettiin kun Janne Ahonen
ja Harri Olli eivät henk.koht valmentajineen kaudella 10-11 lähteneet tähän
malliin mukaan. Kumpikin lopetti heikosti menneen kauden jälkeen.
Kun tähän päälle Suomen A
maajoukkueen tuolloinen Itävaltalainen teknikko Gerhard Hofer (Ammanin teknikko
Vancouverin kahden kultamitalin aikaan) hoiti urheilijoiden pukuviritykset (kankaat
ja leikkaukset viimeistä huutoa) jokaisen kisan alla yksilöllisesti niin
kokonaisuudesta syntyi kauden 2010 – 2011 aikana Suomen ennätys 240m ala Janne
Happonen, Ville Larinto voitti MC osakilpailun, Matti Hautamäki oli toinen MC
osakilpailussa. Maacupissa oltiin pitkään kolmen joukossa kunnes Ville Larinto
ja Janne Happonen https://www.youtube.com/watch?v=aDzF8FPRKNg
loukkaantuivat pitkissä hypyissä kesken kauden. Happosen polvivamman taustalla
oli vammahistoriaa 2000 luvulta. Villen vamma oli uusi (nykytrendien mukainen
loukkaantuminen, acl).
Urheilijoiden itseluottamus oli
huipussaan kun organisaatio ympärillä oli ammattitaitoinen, tukea tarjottiin ja
luottamus välineisiin oli hyvä. Mystiikkaa pyrittiin poistamaan kaikin voimin
jo pelkästään maajoukkueen henkilöstövalinnoilla. Edellämainittujen lisäksi
Suksihuollossa toimi JPN joukkueesta saatu Janne Frisk ja fysiona Norjan
joukkueen pitkäaikainen ammattifysio Anssi Örri. Halusin joukkueeseni osaamista
eri osa-alueille, olimme lopuksi kohtuullisesti kilpailijamaidemme tasolla
henkilöstön koon osalta, ei enempää.
Suomen joukkuetta seurattiin ei
niin, että Suomen joukkue seurasi muita joukkueita. Tuolloin ei tarvinnut kun
oli henkilöstö kunnossa ja oma tuotanto viritetty huippuunsa.
Mutta lopuksi Suomen joukkuetta
vasta seurattiinkin kun keväällä kaikki hankittu osaaminen ja tietotaito sekä
organisaatio purettiin Finnjumping Ry:n heikon talouden takia. Finnjumping ei
saanut käännettyä mäen menestystä sponsorituotoksi ja yhdistetty ylitti budjetin reilusti.
Se oli siinä, ei pystytty vuotta
pitempään ylläpitämään kilpailukykyistä systeemiä.
Itävaltalainen teknikko sai lähteä
muihin maihin, assistant valmentajasta tuli suksihuoltaja ja keskitetty malli
hajotettiin talousresurssien puutteen takia. Finnjumpingiin palkattiin
säästäjä, jolloin budjetti alkoi tippumaan oikein kunnolla (hlön palkka ja
säästöt). Samaan syssyyn Happosen ja Larinnon loukkaantumisten 2011 kanssa
tapahtui Ollin ja Ahosen lopettamiset keväällä 2011 (comebackit 2013 ja 2014)
ja vielä 2012 keväällä lopetti Hautamäki.
Aikakauteni hetkellinen notkahdus
johtui näistä valtavista menetyksistä kun uusi sukupolvi (ei B maajoukkuetta)
ei ollut valmis kompensoimaan tuloksia.
2013 – 2014 kausi oli jälleen
hyvin nousujohteista ja asiat näytti jälleen lupaavalle kun mentiin yli
tuhannen maailmancup pisteen rajan yli. Kun koko A maajoukkueen terävin kärki
oli hetkessä sivussa ja jouduimme nostamaan seuroista (ei B maajoukkuetta)
suorituskyvyltään puutteellisia hyppääjiä tilalle maailmancupiin ja kun tuossa
kohdassa analysoin joukkueen teknillisiä puutteita ja yllä olevia
blogissani esittämiä asioita niin kaikki otettiin selittelynä vastaan
myös julkisesti, koska tukea ei tullut. Koen haitallisena Suomen mäkihypyn
kannalta, etta päävalmentajakauteni analyysit Suomen mäkihypyn hyväksi otettiin
selittelynä vastaan ja ns. asiantuntijat erehtyivät lähtemään arvionneissaan
aikamatkalle taaksepäin. Aika ei vaan ollut kypsä. Nyt on asiat
suhteellistuneet mutta monta vuotta siihen meni.
Kauden 2016 – 2017 joukkueesta 3
eri urheilijaa hyppäsi kaudella 2013 – 2014 kymmenen joukkoon MC kisassa ja
Koivuranta voitti MC osakilpailun. Tuolla kaudella mentiin todella ohuella
budjetilla ja organisaatiolla Eesti yhteistyössä mutta pystyttiin kääntämään
trendi tahdolla ja intuitiolla. Ei ollut välineteknikkoa ja muun henkilöstön
sopimukset oli puolitettu. Topi Sarparannan ja henkilökohtaisten valmentajien
kanssa luovittiin mitä pystyttiin. Maailmancupin osakilpailuvoitto oli
kohtuullisen kova tässä valossa.
Tässä alla kuvissa on parhaan
(2010 luvun Suomalaisten paras kausi) kauteni Suomen maailmancup pisteet VS.
nykytilanne.
Uskottavuutta mediaan ja
sponsoreihin on haettu jo liian monta vuotta vaihtelemalla valmentajia kun
ongelmat on systeemissä ja sen tuottavuudessa, tekniikassa, taloudessa ja
välinekehitystyössä. Valmentajat ja urheilijat on dissattu julkisesti moneen
kertaan mutta ei hurraahuutoja ansaitse kyllä lajin johto ja lajin
asiantuntijatkaan kuten blogista käy ilmi.
Toivottavasti uusilla tekijöillä
on tukea, vahvuutta, osaamista ja ennakkoluulottomuutta kääntää trendi. mm. Antti
Aallon hypyissä on hyvää signaalia mutta leveämmän aallon aikaansaamiseksi
Suomen olisi jo monta vuotta sitten pitänyt lahteä nostamaan uutta hyökyaaltoa
ihan alhaalta junnuista lähtien (vieläkin) vaikka se olisikin vienyt vuosia.
Näin on tehty kaikissa maissa, joissa on notkahdus tapahtunut -> Systeemin
korjaus ja uuteen sukupolven panostus, se kannattaa aina. Sponsorit, tukijat,
näkyvyys jne. palaa kun menestys viimein palaa.
Nykyisille A maajoukkuehyppääjille
soisi mahdollisuuden, koska ovat monta vuotta uhranneet kaiken ja
potentiaalikin on paljon tuloksia enemmän kuten aiemmat 2010 tulokset näyttää.
Joukkueessa on maailmancup voittajia ja mc kisoissa top 10 sijoittuneita hyppääjiä.
Loppusanat
Kuten blogin esimerkeistä näkyy
kaikki on kiinni kokonaisuudesta, hyvän fysiikkaharjoittelun ja nykyvaatimusten
mukaisen tekniikan päälle tarvitaan innovatiivisuutta ja jatkuvaa kehitystyötä.
Kommentit, että kyllä se riittää millä on menty ennenkin on Suomen mäkihypylle
hyvin tuhoisaa ja vähättelevää varsinkin kun se tulee lajin ns. suurten
asiantuntijoiden suusta. Hannu Lepistö Eurosportilla on tässä ihan omaa
luokkaansa. Hän edelleen useassa Eurosportin lähetyksessä
nonsoleeraa ja väheksyy mäkihypyn
kehitystä. Kehitysideoiksi Suomeen hän tarjoaa aika ympäripyöreita malleja. https://www.youtube.com/watch?v=plAQfXqh8jk
All in all itselleni kävi Suomen
hullunmyllypestin jälkeen onneksi se perinteinen
eli ’’kaikki mikä ei tapa niin
vahvistaa''.
Se todella pitää paikkansa, jos oli jotain pahaa niin on seurannut hyvääkin.
Kriisi on todellakin uuden
mahdollisuus niin kuin sen alkuperäinen latinankielinen merkitys kertoo.
Tamän blogin tarkoitus on
rohkeasti tuoda esille asioita kotimaani mäkihyn hyväksi ja vastata makihypyn
kehityksen kannalta haitallisiin kommentteihin. En haluaisi uskoa, että ollaan
valumassa Ruotsin malliin mutta mikäli hiihtoliiton toiminnanjohtajan
seuraneuvottelupäivillä vuosi sitten ulostuloon on uskominen niin se on edessä.
Kertokoon joku muu mikä lausunto seuraväelle oli, en ollut paikalla. Torstain
30.3.2017 uutinen 30% leikkauksista on paha.
Jos reilussa kymmenessä vuodessa
mäkihypyn budjetti tippuu yli 50% niin näkyyhän se tekemisessäkin vaikka muutama vuosi sitten kun rahaa ei ollut edes perustoimintojen
ylläpitämiseen niin yksi urheilujohtaja riensi lausumaan mediaan, että ‘’rahalla
ei ole merkitystä, voi harjoitella hyvin ilmankin’’.
Nyt ollaan kuitenkin 2010 luvulla
ja puhutaan ammattiurheilusta, jossa rahalla ostetaan välineet, palkataan
valmentajat, osallistutaan nuorten ja aikuisten kilpailuihin, kohennetaan
olosuhteita ja ylläpidetään koko systeemia niin eikö rahalla ole merkitystä ?
Tämä lausunto kuvastaa asiantuntijoiden kommenttien tasoa Suomessa 2010
luvulla. Parempi olisi tunnustaa tosiasiat rahan merkityksestä ja pyrkiä siitä
huolimatta sankaritarinoihin kuin vähätellä itsestään selvyyksiä, se ei tunnu
leipäjonossa reilulta ja pistää vihaksi.
Niin ja hei… ’’’mäkihyppyä’’’’
harrastetaan edelleen Suomessa todella paljon, laskettelurinteissä on tuhansia
todella taitavia lapsia hyppimässä erilaisista hyppyreistä eli hyppääminen ja
lentäminen kyllä kiinnostaa moderneissa olosuhteissa. Luovuutta kayttämällä ja
totaalisesti uudistautumalla mäkihypyn ei Suomessa tarvitsisi vajota lopullisesti.
Ulkomailla toimiessakin haluaa
olla ylpeä oman kotimaan mäkihypystä ja toivoo sille parasta. Ehkäpä kerron
joskus lisää. Vai oliskohan tämä nyt tässä.
Kiitos. Pitkä teksi mutta tilanne sitä ehkä vaatikin.
VastaaPoistaTämän voisi referoida Suomen mäkihypyn hautakiveen...:)
VastaaPoistaMielenkiintoinen kirjoitus, Pekka. Rivien välistä näkee paljon suomalaista toimintakulttuuria, sitä samaa, joka on sysännyt tätä kansakuntaa muutenkin Euroopan jälkijunaan. Uteliaisuutta, nöyryyttä ja ennakkoluulottomuutta kaivattaisiin laajemmalla rintalmalla. Onneksi sinulla sitä on. Tsemppiä!
VastaaPoistaKiitos Pekka erinomaisesta faktoihin perustuneesta blogikirjoituksestasi!
VastaaPoistaItse olen vuosikymmenten varrella lajin mukana jollainlailla eläneenä toivonut avoimuutta lajista keskusteluun. Liian paljon on ollut monensorttista nurkkakuntalaisuutta,oikeassa olemisen henkeä ja "kotiinpäinvetoa" koko Suomen mäkihypyn ja yh:nkin menestymisen kustannuksella.
Elämäntyöni aikana kirkonnuorisotyössä kun ilmeni monensortin ristiriitaisuutta ihmisuhdeongelmineen meidät laitettiin "uudelleen koulutukseen" ja pyrittiin opettamaan niitä aivan perusasioita joitten pohjalta voidaan toimia yhdessä vaikka näkemykset poikkeaisivatkin.
Jotain tuollaista peruskoulutusta kaipaisin näihin lajin koulutusten yhteyteen niin seuraportaissa kuin Hiihtoliitonkin tasolla.
Vaikka lyhyt Finnjumping-jakso ei toiminutkaan odotusten mukaisesti ja palattiin vanhoille SHL:n yhteisille laduille, jäin kaipaamaan sitä nettilehteä, johon saattoi kirjoitella näin ruohonjuuritasoltakin.
Tsemppiä ja siunausta Pekka sinne Turkin mäkikuvioihin ja missä ikinä liikutkin!
terv.Aatsa
PS. Siellä täällä on "pientä" yritystä nostaa lajikulttuuria uuteen nousuun. Toissa kesänä saatiin kahdeksalle mäkipaikkunnalle (T.koski,Siilinjärvi,Tampere.Kitee, Lapua,Joroinen,Haapavesi,Lieksa) käännettävät muovit lisä- tarvikkeineen. Käytössä ne ovat vasta Taivalkosken K20 ja K10 mäissä. Lapualla on työt menossa n 5v sitten nykyajan piirustuksilla rakennetun HS55 muovittamiseksi. Joroisissa on juuri aloitettu työt koko mäkikeskuksen remontoimiseksi ja muovittamiseksi (HS50,33,20,10 ja 5)Ounasvaaralla aloitettiin viime syksynä remontoimaan K15 ja K6 mäet, uusi K25:n jo piirretty alhaalta katsoen oikealle metsän laitaan.
MCCD - Casino | DRMCD
VastaaPoistaPlay at Slots.lv - the place to find 정읍 출장샵 the best games, slots 서울특별 출장안마 and table games! 익산 출장샵 At Slots.lv, 인천광역 출장마사지 you're in control! Slots.lv offers 여수 출장안마 you all the