Mäkihypyssä on Suomessa edelleen valtavasti voimavaroja ja osaamista, olosuhteitakin.
Jos saisimme koottua kaikki voimavarat kasaan ja päivitettyä olosuhteita niin pitkässä juoksussa
monen kilpailijamaamme puntti tutisisi, että sieltäkö ne Suomalaiset perhanat taas tulee.
Lähes kaikille maille on tyypillistä aaltoliike, mm. Saksa ennen todellista uutta panostamista lajin tulevaisuuteen ja upeaa uutta systeemiä oli Hannawald:n ja Schmitt:n jälkeen aallonpohjassa.
Muutama nimi mainitakseni pitkän linjan ex. mäkihypyn päävalmentajistamme:
Janne Väätäinen, Tommi Nikunen, Mika Kojonkoski, Kari Pätäri, Hannu Lepistö, Kari Ylianttila.
Tutkijoista ”mäkihyppytohtori” Mikko Virmavirta ja Juha Kivekäs aerodynamiikan asiantuntija, jotka ovat tehneet suuren osan kansainvälisesti julkaistuista mäkihyppyä koskettavista tutkimuksista ja joihin sekä 1900 luvulla toimineiden mm. Matti Pullin, (Paavo Komin) ja myöh. Mika Kojonkosken ajatuksiin on rakennettu paljon Suomalaista mäkihyppyosaamista. Myöhemmin erittäin merkityksellisenä mukana on ollut Professori Lauri Kettunen innovaatioineen ja joukkueen tukitoimineen.
Jos asiat olisivat edenneet oikein niin voisiko kuvitella upeampaa tilannetta, jossa kaikki edellä mainitut henkilöt olisi rekrytoitu Suomalaiseen mäkihyppyyn, edes osittain mukaan nykyisten seura – valmennuskeskus – ja maajoukkuetasojen tueksi / rinnalle. Nostamaan jälkikasvua.
MUTTA kenellekään huippuammattilaiselle ei ole pystytty tarjoamaan töitä lajin parista ei seura tai valmennuskeskustasolla.
Joku sai seurakoordinaattorin mahdollisuuden, sekin tärkeä positio lopetettiin sitten kokonaan.
Joku on edelleen ”osittain mukana”, suurinta osaa ei pystytä käyttämään, joku voi olla jopa katkeroitunut, ei ihme.
On hyvin todennäköistä, että kaikki edellä mainitut henkilöt ovat tehneet ainakin osaksi asioita rakkaudesta lajiin ja siksi ei ole vaikea kuvitella, että tilanne voisi olla lähes samankaltainen kuin jääkiekossa, jossa Jari Kurria myöten lajin suurnimet ja monet huippuammattilaiset ja hyvät tyypit on rekrytoitu lajin pariin hienoihin luotuihin positioihin niin seura - kuin maajoukkuetasoillekin.
Mäkihypyssäkin tilaa olisi seuratyöhön, valmennuskeskuksiimme, maajoukkueisiin (4 tasoa). ”juniorityöhön - huipulle nousuvaiheeseen – huipulla olovaiheeseen”. Seurakoordinaattoriksi, lajipäälliköksi, hallitustyöhön, tutkimukseen, lajin tulevaisuuden kehittämiseen jne. nykyisten tekijöiden rinnalle ja tueksi.
Tärkeää olisi saada laajalla rintamalla kokemukset ja näkemykset kiertoon.
Ei voi olla sattumaa, että samaan aikaan seitsemän eri maan lippua kannatteli vielä muutama vuosi sitten menestyksekkäästi Suomalainen valmentaja. mm. Juuri nämä kyseiset maat ovat tänä päivänä omaksuneet huippuunsa viritetyn fysiikkaharjoittelun.
Lisäksi menestyneet urheilijat kuten, Janne Ahonen, Toni Nieminen, Matti Hautamäki jne jne.
olisi pitänyt tai pitäisi saada jatkossa lajimme pariin yhtälailla edellä mainittuihin tehtäviin tai vaikkapa hyödynnettäisiin heitä ja heidän imagoaan uusien junioreiden rekrytoinnissa. Jos jotain on jo tehty niin yhä vahvemmin.
Jotain on ollut todella pahasti vialla, että asiat on kehittyneet suuntaan, jossa mm. kerran ulkomailla valmentaneena, ei koskaan enää takaisin lajiyhdistyksen organisaatioon.
Ulkomailla menestyksellisesti toimineet valmentajathan voisivat olla osallaan lajimme kulmakivet kokemuksineen, kaikki he ovat nähneet menestymisen ja kansainvälisen tason vaatimukset. Aivoviennistä päästäisiinkin aivotuontiin. Joskus pitkän aikaa sitten viimeksi Suomessa toimiessani (1997 – 2002) olen kuullut organisaation sisällä sanottavan, että jos valmentaja lähtee ulkomaille ei takaisin ole tulemista. Jonkun kerran on myös päävalmentajan pestistä lähdetty ovet paukkuen, no tämä ei ole tietysti urheilumaailmassa sensaatiomaista..
mm. Japanissa ja Itävallassa ansioituneet ja lajikokeneet pätevät henkilöt nousevat lajin johtotehtäviin. Menestyneet urheilijat saavat mahdollisuuden kouluttautua lajin pariin. mm. Japanissa on häkellyttävää millä prosentilla entiset huippu-urheilijat on tulleet yritysjoukkueiden päävalmentajiksi, maajoukkueeseen tai managereiksi:
Harada, Kasai, Okabe, Funaki, Higashi, Saitoh, Miyahira jne.
Japanissa on noin 10 yritysjoukkuetta (ammattitallia), joissa kaikissa hyppää keskimäärin 4 – 10 ammattihyppääjää. Seurat ja maajoukkuetoiminta päälle.
Olympiatalvena vaikutukset on näkyneet positiivisesti jopa yrityksien pörssikursseissa eli ei ihan lapsen kengissä tämä toiminta. Siitä joskus enemmän..
Heinäkuussa 2012 keskellä kovinta MM harjoituskautta vuosi ennen Olympiakautta Suomessa / koko maassa oli päävalmentaja mukaan lukien yhteensä 3 päätoimista valmentajaa.
(maajoukkueissa 1, Lahdessa 1 ja Rovaniemellä 1).
Mäkiseuroja on n. 50, valmennuskeskuksia 4 ja maajoukkuetasoja 4 (A, B, NMM ja Lidl ryhmät).
Tälle kaudelle saimme maajoukkuevalmennuksen loppujen lopuksi (kilpailukaudeksi) kasaan niin, että Viron päävalmentaja hienon motivaationsa avustamana toimii samalla Suomen toisena valmentajana.
Joku puhuu itkemisestä tai selittämisestä, joku toinen suhteellistamisesta, joku realismista. Miten vaadit seuroja tai valmennuskeskuksia tuottamaan, jos valmennusta / valmennusvastuuhenkilöitä ei ole tai varsinkaan joka tasolla. Tai miten maajoukkue eli pyramidin kärki (pääosin vastuussa kilpailutoiminnasta), joka on täysin riippuvainen alemmista tasoista voi tällä mallilla suoraan tehdä menestystä.
Summa summarum: Seuratyö on rapautunut, jälkikasvu on jäänyt hoitamatta, parhaat mahdolliset valmentajat on kommentoimassa ja kritisoimassa, maajoukkueella ei ole varaa tehdä leirejä ja vaikuttaa, urheilijat on olleet toipilaana ja kestomenestyjät lopettaneet.
Huolimatta tukalasta tilanteesta uusia kehitysasioita on saatu aikaan: viime syksynä ideoin valmentajafoorumisarjan, jota kolmen läpikäydyn kerran jälkeen tullaan jatkamaan urheilijoiden henk.koht. valmentajille ja valmennuskeskusvalmentajille (kommunikaatiota, luentoja: tietoa ja faktaa asiantuntijoiden kertoessa). Myös yhteisleiritystä nuorten MM, B maajoukkueen ja A maajoukkueen välillä kotimaassa jatketaan, kokemus oli hyvää ja yhtenäistävää mm. valmennuskeskusvalmentajien ollessa myös leireillä mukana.
Ehkä juuri nämä edellä mainitut asiat tekivät Suomen mäkihistorian vaikeimman kauden aikana yhtenäisyyden tunnetta ja linjaa mäkikenttään, joka on näkynyt tekemisessä ja hengessä.
Nyt ei ole edelleenkään aika rakoilla ja säikähtää jokaisesta risahduksesta.
mm. Media pitää lajiamme yllä vaikka jutut ovat laidasta laitaan.
Se kertoo osallaan siitä, että laji on edelleen kiinnostava ja meillä on oma hyvä mahdollisuutemme suuressa kuvassa.
Niin ja tekniikasta. Suurin osa Suomalaisista yrittää 2010 luvulla 1900 luvun tekniikalla, pylly edellä ja yläroppa alhaalla rajallisella fysiikalla (liikkuvuus ja voima-arvot) aikakautena, jolloin ponnistusliikeen hip extension on name of the game.
Siitä myöhemmin lisää. Varmasti tulee jakamaan mielipiteitä mutta maailmancupin top 10 urheilijoiden keulatekniikan videointi ja niiden katsominen kertoo enemmän kuin allekirjoittaneen tarvitsee lisätä lyöntimerkkien määrää. Lähes tällä tekniikalla Matti Hautamäki otti 13 arvokisamitalia. Bardalin keulatekniikka oli kevään 2012 valmentajafoorumissa ainoa videokuva, jonka näytin.
Tämän päivän mäkihypyssä myös ilmalennon optimointi on erittäin tärkeää. Lantio ylhäällä ja sukset minimikanttikulmalla (materiaalin eli suksien ja mäkipukujen maksimipinta-alalla) ja vieläpä niin kuin Juha Kivekäs tutki tuulitunnelissa kaksi vuotta sitten, optimi ei olekaan H tyyli vaan V tyyli minimi kanttikulmalla.
Onnea Andersille hienoon mäkiviikon kamppailuun Schlieriä vastaan.
JA Anne Kyllöselle upeasta noususta lajin huipulle !!
JA Anne Kyllöselle upeasta noususta lajin huipulle !!
"Kokemukset kiertoon". Voisiko hienompaa ajatusta olla esim. että Kari Ylianttila toimisi Kuopion valmennuskeskuksen valmennuksen johtajana.
Hyvää alkanutta vuotta kaikille !
Hyvää alkanutta vuotta kaikille !
Jatkuu ensi numerossa: "puun ja kuoren välissä"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti